Orrengrund
Orrengrund on Pernajan saaristossa Loviisasta noin 24 kilometriä eteläkaakkoon sijaitseva noin kilometrin pituinen kapea kalliosaari jolla kasvaa havumetsää. Saarella sijaitsee tunnusmajakka, luotsiasema ja loisto. Saarella toimi vuodesta 1996 alkaen myös merivartioasema avoveden aikana. [ ] Saarella on aiemmin ollut puolustusvoimien varuskunta ja siellä on edelleen rannikkotykistön 100 TK -tykkejä. Orrengrundin merivalvonta-asema muutettiin kaukokäyttöiseksi vuonna 2003, ja linnake muutettiin miehittämättömäksi vartiolinnakkeeksi.[1]
Tunnusmajakka
muokkaaOrrengrundin vuonna 1858 rakennettu tunnusmajakka, jonka on suunnitellut arkkitehti Jean Wiik, on 22,6 metriä korkea. Tornin 15 metriä korkea alaosa on nelikulmainen ja muurattu luonnonkivistä. Noin 6 metriä korkea yläosa oli alun perin puinen, mutta se korvattiin 1920-luvulla valetulla betonitornilla. Yläosa on nykyisin maalattu vaaleanpunaiseksi, ja siinä on peltikatto. Tornia käytetään puolustusvoimien tilapäisenä tulenjohto- ja tähystystornina. Aiemmin tornissa oli luotsien tähystämö ja vahtihuone, tornissa oli myös armeijan meri- ja ilmavalvonta-asema.
Ensimmäinen tunnusmajakka rakennettiin Orrengrundiin jo vuonna 1760, ja se korvattiin uudella pookilla vuonna 1838. Tämä pooki sortui kuitenkin jo parinkymmenen vuoden kuluttua, ja se korvattiin sitten nykyisellä tunnusmajakalla.
Luotsiasema
muokkaaEnsimmäinen luotsivartiotupa rakennettiin Orrengrundiin vuonna 1802 ja se uusittiin 1820 ja 1874. 1800-luvun lopulla Orrengrundissa päivysti luotsivanhin ja kuusi luotsia. Uusi luotsiasema rakennettiin 1913. Nykyisen luotsiaseman kaksikerroksinen puurakennus valmistui 1925 ja sen viereen valmistui 1957 viisikerroksinen uusi luotsiasemarakennus jota on vielä laajennettu 1990-luvulla. Luotsiasemalla on myös oma aallonmurtajalla suojattu satama.
Loisto
muokkaaOrrengrundin länsikärjessä oleva vuonna 1903 rakennettu loisto koostuu graniittijalustalla olevasta 4,5 metriä korkeasta betonirungosta jonka huipulla on valurautainen loistokoppi.[2][3]
Lähteet
muokkaa- ↑ Jantunen, Olavi: Orrengrundin merivalvonta-asema hiljentyi. Rannikon puolustaja, Määritä ajankohta! Helsinki: Rannikkotykistön upseeriyhdistys ry. ISSN 1239-0445. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 24.2.2019.
- ↑ Orrengrundin tunnusmajakka ja luotsiasema Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 13.7.2020.
- ↑ Henriksson, Arto: Merivartiostot vetäytyvät mantereelle Kotkaan ja Emäsaloon – Orrengrundin, Glosholman ja Pirttisaaren merivartioasemat sisäministeriön lakkautuslistalle Loviisan Sanomat. 30.10.2008. Arkistoitu 18.5.2015. Viitattu 13.7.2020.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Orrengrund Wikimedia Commonsissa