Organotelluuriyhdisteet
Organotelluuriyhdisteet ovat organometalliyhdisteitä, joissa on kovalenttinen sidos telluurin ja hiilen välillä.
Ominaisuudet
muokkaaOrganotelluuriyhdisteet ovat analogisia monien rikin orgaanisten yhdisteiden ja organoseleeniyhdisteiden kanssa. Merkittäviä organotelluuriyhdisteitä ovat tellurolit ja telluridit. Alifaattisten organotelluuriyhdisteiden lisäksi tunnetaan myös heterosyklisiä telluurin yhdisteitä. Organotelluuriyhdisteet ovat hyvin reaktiivisia ja reaktiivisempia kuin analogiset rikki- tai seleeniyhdisteet. Ne myös hapettuvat hyvin helposti ilman hapen vaikutuksesta jo huoneenlämpötilassa. Esimerkiksi orgaanisiin seleeniyhdisteisiin verrattuna organotelluuriyhdisteiden suurempi reaktiivisuus johtuu heikommasta sidoksesta telluurin ja hiilen välillä.[1][2][3]
Telluroleja ja tellurideja voidaan valmistaa alkoholi- tai sulfidihöyryjen ja alumiinitelluridin välisellä reaktiolla.[2] Tellurideja voidaan myös helposti valmistaa organolitumyhdisteen ja telluurin tai telluuritetrakloridin välisellä reaktiolla tai antamalla natriumtelluridin reagoida alkyylihalogenidien kanssa.[4]
Organotelluuriyhdisteitä voidaan käyttää orgaanisessa synteesissä. Niitä voidaan hyödyntää muun muassa valmistamalla alkeeneja dibromialkaaneista stereospesifisesti, hapen poistoon epoksideista, jolloin muodostuu alkeeneja, selektiivisinä pelkistiminä ja katalyytteinä. Lisäksi organotelluuriyhdisteitä voidaan käyttää organolitiumyhdisteiden valmistukseen. Puolijohdeteollisuudessa helposti haihtuvia organotelluuriyhdisteitä voidaan käyttää kaasufaasiepitaksiassa puolijohteiden valmistamiseen.[3][5]
Lähteet
muokkaa- ↑ Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 770. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
- ↑ a b James E. Hoffmann, Michael G. King, C. Carapella, J. E. Oldfield &R. D. Putnam: Tellurium and Tellurium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 03.01.2013
- ↑ a b Guy Knockaert: Tellurium and Tellurium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 03.01.2013
- ↑ Catherine E. Housecroft, A. G. Sharpe: Inorganic chemistry, s. 531–532. Pearson Education, 2007. ISBN 9780131755536 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 8.8.2012). (englanniksi)
- ↑ Raj K. Bansal: Synthetic approaches in organic chemistry, s. 227. Jones & Bartlett Publishers, 1996. ISBN 978-0763706654 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 03.01.2013). (englanniksi)