Wikipedia

Opus Dei

katolisen kirkon sisäinen organisaatio
Tämä artikkeli käsittelee roomalaiskatolisen kirkon personaaliprelatuuria. Opus Dei on myös Laibachin albumi.

Opus Dei (lat. Jumalan työ) on katolisen kirkon personaaliprelatuuri (sielunhoitoinstituutio). Sen virallinen nimi on Pyhän Ristin ja Opus Dein Prelatuuri (lat. Prelatura Sanctae Crucis et Operis Dei). Opus Dein mukaan sen päätehtävä on opettaa, että kaikki on kutsuttu pyhyyteen ja tämä pyrkimys pyhyyteen voi toteutua arkielämässä ammatillisten ja muiden velvollisuuksien täyttämisessä.[1]

Pyhän Ristin ja Opus Dein Prelatuuri
Opus Dein sinetti, Leopold-sinetti, risti Maan yllä.
Opus Dein sinetti, Leopold-sinetti, risti Maan yllä.
Perustettu 1928
Tyyppi Roomalaiskatolisen kirkon personaaliprelatuuri
Päämaja Rooma
Toiminta-alue Koko maailma
Jäsenet

91 892 maallikkojäsentä

2'094 pappia ja lisäksi Pyhän ristin pappisyhteisössä noin 2 000 itse Opus Deihin kuulumatonta pappia (vuoden 2015 tilasto)
Prelaatti Fernando Ocáriz (väliaik.)
Päätöksentekoelin Kahdeksan vuoden välein
kokoontuva yleiskokous
Aiheesta muualla
Sivusto

Personaaliprelatuuri kuuluu roomalaiskatolisen kirkon institutionaaliseen rakenteeseen. Personaaliprelatuuri koostuu prelaatistaan, tämän avustavasta papistosta ja maallikoista. Personaaliprelatuurin juridinen muoto luotiin toisessa Vatikaanin kirkolliskokouksessa erityisten sielunhoidollisten tehtävien hoitamiseksi.[2] Prelaatin eli johtajan nimittää paavi mutta sen valitsee Opus Dein yleiskokous. Tämänhetkinen prelaatti on mons. Fernando Ocáriz edellisen prelaatin Javier Echevarrían kuoltua 12.12.2016.[3]

Vuonna 2015 Opus Deihin kuului 93 986 jäsentä. Heistä 91 892 on maallikkoja ja 2 094 pappeja.[4] Jäsenistä noin 40 asuu Suomessa. Opus Dein jäseninä on kaksi kardinaalia ja 40 piispaa. Pyhän Ristin pappisyhteisöön, joka on Opus Deihin sidoksissa oleva yhteisö, kuuluu lisäksi noin 4 000 pappia. Papeista noin puolet kuuluu Opus Deihin ja loput kuuluvat omaan paikalliseen hiippakuntaan. Noin 70 % Opus Dein jäsenistä asuu omissa kodeissaan ja he muodostavat perinteisiä katolisia perheitä. Jäsenistä 30 % elää selibaatissa. Heistä suurin osa asuu Opus Dein keskuksissa.

Opus Dei järjestää koulutustilaisuuksia siitä, miten katolinen spiritualiteetti soveltuu arkielämään.[5] Henkilökohtaisten sosiaalitöiden lisäksi, monet Opus Dein jäsenet ovat perustaneet ja edesauttavat yliopistoja, opiskelijakoteja, kouluja, kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksia.

Opus Deitä on kuvattu katolisen kirkon eniten kiistaa aiheuttavaksi voimaksi.[6]

Suomessa on noin 40 Opus Dein jäsentä. Asuinkeskuksia on kaksi naisille ja kaksi miehille. Niissä asuu kussakin noin kymmenen numeraaria.[7] [8] [9]

Perustaja ja historia muokkaa

 
Opus Dei levisi ensiksi Euroopan katolisissa maissa ja Pohjois-Amerikassa.

Espanjalainen pappi Josemaría Escrivá de Balaguer perusti Opus Dein 2. lokakuuta 1928 ollessaan 26-vuotias. Escrivá koki nähneensä jumalallisen näyn, jossa hän näki Opus Dein ja antoi järjestölle nimen Opus Dei (lat. Jumalan työ) korostaakseen Jumalan osuutta järjestön synnyssä.[10] 16 kuukautta tämän jälkeen, 14. helmikuuta 1930, hän perusti sen naisjaoston, Escriván mukaan Jumalan pyynnöstä.[11] Opus Dei saavutti jalansijaa opiskelijoiden joukossa ja Madridin työläiskaupunginosissa. Se levisi muutamassa vuodessa muille yhteiskunnan tasoille sekä muihin kaupunkeihin.[2] Jo vuonna 1935 perustaja aikoi laajentaa toimintaa Ranskaan, mutta Espanjan sisällissota ja toinen maailmansota estivät tämän aikomuksen toteuttamisen.[2] Vuonna 1946 Opus Dei aloitti toiminnan Portugalissa ja pian maailmansodan loputtua myös Isossa-Britanniassa, Italiassa, Ranskassa, Irlannissa, Yhdysvalloissa ja Meksikossa.[2]

Josemaría Escrivá muutti vuonna 1946 pysyvästi Roomaan, jonne hän perusti Opus Dein päämajan, sillä hän halusi korostaa Opus Dein hengen universaalisuutta. Hän kirjoitti ensimmäisille jäsenille kuusi vuotta Opus Dein perustamisen jälkeen: “On tärkeää korostaa, että emme ole ajallisesti rajoittunut ilmiö kirkon ja kristillisyyden historiassa. Opus Dei ei ole syntynyt korjaamaan jonkin maan tai aikakauden hätätilannetta, sillä Jeesus haluaa pikemminkin Opus Dein olevan alusta lähtien olennaisesti maailmanlaajuinen, olennaisesti katolinen.”[2]

Vuodesta 1950 lähtien Opus Dei laajeni voimakkaasti. Toimintakeskuksia syntyi Saksaan, Alankomaihin, Argentiinaan, Kanadaan, Venezuelaan ja muihin Länsi-Euroopan ja Amerikan maihin.[2] Sen jälkeen seurasivat Japani, Filippiinit, Nigeria, Australia, Kenia, Kongo, Norsunluurannikko, Hongkong, Singapore, Ruotsi (1984), Taiwan, Suomi (1987), sen jälkeen mm. Puola (1989), Unkari ja Tšekki (1990), Intia, Israel, Liettua (1993) ja Viro (1996). Vuonna 2015 Opus Deissä oli jäseniä jo 91 892.[12]

Josemaría Escrivá de Balaguer kuoli Roomassa 26. kesäkuuta 1975. Toimiin hänen pyhäksi julistamisekseen ryhdyttiin 19. helmikuuta 1981 Roomassa 69 kardinaalin ja noin 1 300 piispan pyynnöstä. 9. huhtikuuta 1990 paavi Johannes Paavali II julisti sankarillisiksi hänen kristilliset hyveensä ja 6. heinäkuuta 1991 paavi julisti erään hänen esirukoustensa ansioksi luetun parantumisen luonteeltaan ihmeeksi.[2] Johannes Paavali II julisti Roomassa Opus Dein perustajan autuaaksi 17. toukokuuta 1992 ja pyhäksi 6. lokakuuta 2002.[2]

Perustajan ensimmäiseksi seuraajaksi valittiin 15. syyskuuta 1975 mons. Alvaro del Portillo, joka oli työskennellyt muutaman kymmenen vuotta Opus Dein yleissihteerinä.[2] Hän johti Opus Deitä 28. marraskuuta 1982 saakka sen yleispresidenttinä ja sen jälkeen paavin nimeämänä prelaattina, jolloin Opus Deistä tehtiin personaaliprelatuuri. Portillo menehtyi vuonna 1994. Seuraajaksi valittiin espanjalainen piispa Javier Echevarría Rodríguez, joka oli prelaatti kuolemaansa 12.12.2016 asti.[13] Nykyään prelaattina toimii Fernando Ocáriz. Hänet valittiin Opus Dein prelaatiksi 23. tammikuuta 2017[14].

Opus Dei sai vuodesta 1943 asteittain kaikki tarpeelliset katolisen kirkon hyväksymiset, kunnes vuonna 1982 Opus Dein asettaminen personaaliprelatuuriksi toi sille kirkko-oikeudellisen muodon, johon perustaja oli pyrkinyt.[2]

Prelatuurin peruskirjassa, joka on apostolinen konstituutio alkusanoin “Ut sit” (28.11.1982), paavi Johannes Paavali II sanoo: “Hyvin suuressa toivossa kirkko kääntää huomionsa ja äidillisen huolenpitonsa Opus Deihin, joka perustettiin Jumalan palvelijalleen Josemaría Escriválle antaman innoituksen johdosta 2. lokakuuta 1928 Madridissa, jotta se olisi aina pätevä ja tehokas väline pelastustehtävässä, jota kirkko toteuttaa maailman elämän puolesta.”[2]

Rakenne muokkaa

Opus Dei on personaaliprelatuuri, joka kuuluu katoliseen kirkkoon. Opus Dein maailmanlaajuisena paimenena toimii prelaatti, joka voi olla piispa. Vaikka prelatuuri ei ole hiippakunta, sen rakenne on samanlainen lukuun ottamatta sitä, ettei se ole maantieteellisesti rajattu. Samankaltaisia kirkollisrakenteita ovat mm. personaaliordinariaatit ja armeijoiden hiippakunnat. Apunaan prelaatilla on miespuolinen yleissihteeri ja naispuolinen ylineuvonantaja.[15] Tärkein elin on kahdeksan vuoden välein kokoontuva yleiskokous, joka myös valitsee prelaatin siten, että naiset asettavat ehdokkaat, ja miehet äänestävät prelaatin naisten asettamien ehdokkaiden joukosta.[15] Paavi nimittää prelaatiksi yleiskokouksen valitseman ehdokkaan. Nimitys on elinikäinen ja nimityksen lisäksi paavi voi vihkiä prelaatin piispaksi, jolloin tämä voi vihkiä uusia pappeja tehtäväänsä.

Opus Dein jäsenet kuuluvat kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Jäsenistöllä ei ole mitään tunnusmerkkejä, eikä mitään ulkonaisia elämäntapoja erityisesti suositella. Jäsenistä asuu Euroopassa noin 60 % ja Amerikoissa noin 35 %.[16] Katolisen kirkon tradition mukaisesti Opus Dein jäseneksi pääsee koettuaan vokaation eli Jumalan antaman sisäisen kutsun järjestön jäseneksi rukouksen ja mietiskelyn tuloksena.

 
Opus Dein päämajan etuovi Roomassa. Prelaattikirkossa on pyhän Josemarían Escriván hauta.

Suurin osa Opus Dein jäsenistä eli noin 70 % on supernumeraareja. He asuvat omassa kodissaan ja ovat yleensä naimisissa. Jäsenmaksua ei ole vaan supernumeraarit antavat palkastaan, mitä näkevät parhaaksi. Sen lisäksi noin 30 % jäsenistä on selibaatissa eläviä ihmisiä, joihin kuuluu numeraareja ja assosiaateja ja pappeja. Assosiaatit asuvat oman perheensä kanssa, yksin tai ystävien kanssa kun taas numeraarit asuvat yleensä Opus Dein keskuksissa, jotka jakautuu sukupuolen mukaan naisten tai miesten keskuksiin. Numeraarit ovat yleensä korkeasti koulutettuja henkilöitä ja he tukevat palkallaan oman keskuksensa toimintaa ja muita Opus Dein aloitteita. Myös assosiaatit tukevat Opus Dein toimintaa omien mahdollisuuksiensa mukaan kun taas numeraariassistentit ovat täysin yhteisölle omistautuneita, selibaatissa eläviä naisia, jotka asuvat ja tekevät työnsä Opus Dein keskuksessa.[17]

Pyhän Ristin pappisyhteisö on Opus Dein prelatuuriin sidoksissa oleva yhteisö, johon kuuluu tällä hetkellä noin 4 000 pappia. Se koostuu sekä prelatuuriin kuuluvista papeista, että hiippakuntapapeista ja -diakoneista. Hiippakuntiin kuuluvien pappien riippuvuus oman hiippakuntansa piispasta ei kuitenkaan muutu millään tavoin piispan pysyessä heidän ainoana kirkollisena esimiehenään. Prelatuuriin kuuluvat papit ovat aina ennen pappiskoulutustaan ja -vihkimistään olleet Opus Dein numeraarijäseniä ja tyypillistä heille, kuten muillekin numeraareille, on korkea, ennen teologista koulutusta hankittu akateeminen koulutus.[2]

Opus Deillä on myös avustajia, jotka tukevat sen tehtävää rukouksillaan, työllään ja avustuksillaan. Avustajat eivät kuulu prelatuuriin, eivätkä he kaikki ole katolilaisia tai edes kristittyjä.[2] Avustajat saavat halutessaan yhteisöltä sielunhoidollista tukea ja uskonnonopetusta mutta heitä ei velvoita mikään.

Vaikka työn pyhittäminen on Opus Deissä keskeinen pyhityselämän ja apostolaatin toteuttamisen muoto ei Opus Dein mukaan järjestön jäsenyys ja työ kytkeydy toisiinsa, eikä järjestö neuvo jäseniään ammatillisissa asioissa. Opus Dei ei myöskään rajoita jäsenten mielipiteitä tai poliittista toimintaa.[2] Opus Dein perustaja Escrivá de Balaguer kirjoitti vuonna 1930:

»Ei ole lainkaan ongelmallista, jos keskuudessamme on eri mielipiteitä. Päinvastoin, mielipiteiden kirjo on merkki rehellisen yhteiselämän hyvästä hengestä ja kunkin oikeutetun vapauden kunnioittamisesta, sillä missä Herran henki on, siellä vapaus.»
((2. Kor. 3:17) (Kirje, Madrid, 24.3.1930.))

Opus Deihin voi liittyä aikaisintaan 18-vuotiaana. Uusi jäsen liittyy aina yhden vuoden määräaikaisella sopimuksella. Viiden peräkkäisen vuoden päästä eli aikaisintaan 23-vuotiaana, jäsenyys voidaan vahvistaa pysyvästi. Opus Dein jäseneksi liittyvä sitoutuu erinäisiin velvoitteisiin.

Spiritualiteetti muokkaa

Opus Dein jäsenten hartauksiin kuuluvat muun muassa osallistuminen messuun, rukoilun harjoittaminen esimerkiksi ruusukon avulla, Evankeliumin tai muiden hengellisten kirjojen lukeminen, päivän omistaminen Jumalalle herättyään lausumalla »Serviam» (lat. olen palveleva), ja kolmen Ave Maria -rukouksen lausuminen ennen nukkumaanmenoa. Pitkin päivää Opus Dein jäsenet rukoilevat spontaanisti kiitollisuuden osoituksilla Jumalalle tai muilla rukouksilla. Päivän lopussa heillä on tapana tehdä omantunnon tutkiskelua, jossa jokainen yksityisesti kiittää Jumalaa siitä hyvästä, jota on tehnyt, ja pyytää anteeksi virheistään. Keskeistä Opus Dein hengellisyydessä on työn suorittaminen mahdollisimman hyvin ja sen omistaminen Jumalalle.

Järjestön tärkein päämäärä on tavallisen arkielämän pyhittäminen. Opus Dein mukaan pyhyys ei ole vain tiettyjen poikkeavien yksilöiden etuoikeus, vaan se on kenen tahansa saavutettavissa.[2] Pyhittämisellä tarkoitetaan lähestymistä Jumalaan. Opus Dei korostaa jäsenten työn merkitystä ja kannustaa jäseniään ahkeraan työntekoon.[2] Perustana tälle on Raamatun ilmoitus siitä, että Jumala loi ihmisen tekemään työtä (1. Moos. 2:15). Piispainkongregaation selvityksessä (23.8.1982, II b, julk. 28.11.1982) sanotaan muun muassa, että “prelatuuriin liittyvät maallikot eivät siirry uuteen teologiseen eivätkä kirkko-oikeudelliseen asemaan; he pysyvät tavallisina uskovaisina maallikoina ja käyttäytyvät tämän mukaisesti kaikissa toimissaan ja erityisesti apostolaatissaan.” Opus Dein jäsenet toteuttavat apostolaattiaan oman arkisen työnsä kautta ja heille tyypillisen maallikkoelämän rajoissa. Opus Deillä ei ole munkkeja tai nunnia, ja sen jäsenistä vain noin 2 % on pappeja. Paavi Johannes Paavali II kutsuikin Escriváa, Opus Dein prelaattia, “tavallisen elämän pyhimykseksi”.

Opus Dein opetuksen mukaan sen spiritualiteetin olennainen piirre on, ettei ketään oteta pois siitä paikasta, jossa hän toimii - “unusquisque in qua vocatione vocatus est, in ea permaneat.” (1. Kor. 7:20.) Päinvastoin kukin johdetaan täyttämään asemaansa kuuluvat velvollisuudet ja tehtävät mahdollisimman täydellisesti; juuri tästä ihmisen elämäntehtävä kirkossa ja yhteiskunnassa muodostuu. (Keskusteluja..., 16.)

Opus Dein opetuksen mukaan jäsenet eivät ole ihmisiä, jotka eläessään maailmasta vetäytyneinä palaavat siihen toimiakseen työntekijöinä. He ovat työntekijöitä, joilla on ammatilleen ominainen ammatti-ihanne. Opus Dein mukaan heidän työnsä ja toimintansa kollegoiden kanssa on tie kohti Jumalaa.[2]

Kiistelty Opus Dei muokkaa

 
Piikikkäästä rautalangasta koostuvaa cilice-hihnaa käytetään katumusharjoituksissa.
 
Da Vinci -koodi on herättänyt paljon keskustelua aiemmin tuntemattomasta Opus Deistä.

Opus Deitä kritisoitiin sen alkuvuosina salamyhkäisyydestä. Opus Dein perustaja Escriva kehotti niitä, jotka seurasivat häntä olemaan diskreettejä Opus Deistä siihen asti, kun järjestö saisi ensimmäisen juridisen muotonsa. Vuonna 1982 paavi Johannes Paavali II asetti Opus Dein Katolisen kirkon personaaliprelatuuriksi ja mahdollisti siten sen maailmanlaajuisen toiminnan.

Tiukkaan elossa pysyvä virheellinen väite on se, että 80-luvulla Sveitsin oikeus olisi todennut Opus Dein olevan salainen järjestö. Totuus on kuitenkin päinvastainen. Sveitsin liittotasavallan tuomio-oikeus vahvisti alemman instanssin päätöksen siitä, että Opus Deillä ei ole salaisia toimintatapoja[18].

Usein väitetään, että Opus Deillä on liiallinen valta katolisessa kirkossa[19]. Kritiikkiin siitä, että järjestöllä olisi paljon valtaa Vatikaanissa, Opus Deistä on vastattu, että kardinaaleista vain kaksi ja 4 500 piispasta vain 40 on Opus Dein jäseniä[20].

Opus Deitä on kritisoitu myös liiallisesta varallisuudesta. Kuitenkin katolisen journalistin John L. Allenin mukaan Opus Dein varallisuus kaikki sen omistamat kiinteistöt mukaan lukien on noin 2,8 miljardia dollaria, eli noin 30 000 dollaria jokaista jäsentä kohti.

Organisaatiota on syytetty myös vaikuttamisesta politiikkaan[7], etenkin Francisco Francon totalitaristisessa hallituksessa Espanjassa 1939 - 1975[21]. Toisaalta Opus Dein perustaja totesi, etteivät ”koskaan Opus Dein esimiehet voi määrätä poliittisia tai ammatillisia kriteereitä veljilleen”.Hänen mukaansa “Sellainen Opus Dei, jolla olisi poliittinen kanta, on mielikuvitusta, joka ei koskaan ole ollut olemassa eikä koskaan voisi olla olemassa: jos tämä mahdoton tilanne kävisi toteen, Opus Dei purettaisiin saman tien”[22]. 60-luvulla Opus Dein yleisneuvosto lähetti asiasta tiedotteen, jossa todetaan, että “Opus Dein jäsenet ovat täysin vapaita ajattelemaan vapaasti poliittisista aiheista ja osallistumaan politiikkaan, samalla tavoin kuin kuka tahansa katolilainen. Järjestöön mahtuu ihmisiä eri poliittisista leireistä, jopa ristiriitaisista kannoista. Samalla heidän saavutuksensa tai epäonnistumisensa eivät kuulu Opus Deihin. Olkoon siis selkeää: Opus Dei ei ole sidottuna mihinkään hallintoon tai poliittiseen ideologiaan.” [23] Myös Francon aikana Opus Dein jäseniä oli yhtäläisesti molemmista leireistä eli sekä Francon kannattajista että vastustajista.

Opus Dei ei edusta mitään poliittista kantaa ja pidättäytyy antamasta äänestyssuosituksia. Sen järjestämiin kulttuuritilaisuuksiin kutsutaan edustajia useista eri puolueista. Näiden tilaisuuksien aiheet eivät kuitenkaan ole poliittisia.

Dan Brownin jännitysromaani Da Vinci -koodi antoi 2000-luvun alussa sellaisen kuvan Opus Deistä, että se synnytti hämmennystä. Kirjassa esiintyy albiinomunkki Silas, joka on Opus Dein jäsen. Opus Deihin ei kuitenkaan kuulu munkkeja, ja kirja sisältää paljon fiktiota. Kirjan ansiosta kuitenkin ennen melko tuntematon ja pieni organisaatio tuli maailmanlaajuiseen tietoisuuteen.

Joidenkin jäsenten katumusnauhan ja -vihtan käyttöä on usein kritisoitu[24]. Useat jäsenet harjoittavat muutenkin katumusta esimerkiksi nukkumalla epämukavasti[25]. Tällaisilla katumusharjoituksilla on katolisessa kirkossa pitkät perinteetlähde?. Opus Deissä on sallittua ainoastaan katumusharjoitukset, joista ei ole ruumiillista haittaa. Katumusnauha ei siis vahingoita ihoa, ei aiheuta veren vuotamista tai arpia tai muita pysyviä näkyviä jälkiä[26] ja samoin on muiden katumusharjoituksien kanssa.

Opus Deitä on joissakin maissa syytetty myös aggressiivisesta jäsenhankinnasta. Esimerkiksi jäsenet ovat raportoineet järjestölle säännöllisesti ystävistään, jotka voisivat mahdollisesti liittyä Opus Deihin[24] Järjestö on myös kannustanut jäseniään luomaan sosiaalisia kontakteja, joiden tarkoitus on edesauttaa jäsenmäärän lisäämistä.[24]

On sanottu, että naisten asema järjestössä on heikko muun muassa sen takia, että katolilaisena järjestönä Opus Dei ei hyväksy naispappeutta. Naisten ja miesten toiminta on usein eristettyä lukuun ottamatta aviopareille suunnattuja tilaisuuksia. Paitsi pappeuden kohdalla, kaikissa muissa Opus Dein virka-asemissa on vastaavia päättäviä elimiä naisille ja miehille.

Opus Dei Suomessa muokkaa

Opus Dei on toiminut Suomessa vuodesta 1987 lähtien.[27] Suomessa on yksi miesten ja kaksi naisten asuinkeskusta ja opiskelijakoti nuorille miehille.[17] Asuinkeskuksissa asuu muutama kymmenen numeraaria. Supernumeraareja on Suomessa poikkeuksellisesti vain muutama, kun koko maailmassa heidän osuutensa jäsenistöstä on noin 70 %.[17] Yhteensä suomalaisia jäseniä on noin neljäkymmentä, joista viisi pappia.[27] Suurin osa Suomen keskuksissa asuvista numeraareista on taustaltaan ulkomaalaisia.

Suomen keskukset pyörittävät monia lapsille ja nuorille suunnattuja kerhoja, joihin osallistumista ei ole rajattu.[17] Naisten keskus Vanhan Puiston Kulttuurikeskus pyrkii edistämään erilaisten kulttuurien tuntemusta[28] järjestämällä monipuolista asiaa edistävää toimintaa kuten keskustelupiirejä eri kielillä, monikulttuurisia kokkausiltoja ja leivontakursseja[29]. Keskukset myös pyytävät eri alojen asiantuntijoita keskuk­siinsa luennoimaan. Luennoille saa osallistua kuka tahansa, mutta pääsääntöisesti niille osallistuvat kuuluvat järjestön piiriin.[17] Opis­kelijoille järjestetään opintopiirejä ja keskusteluiltoja. Keskukset tekevät myös sosiaalityötä, aivan kuten kirkkokin. Luonnollisesti keskuksissa on myös hengellisiä tilaisuuksia.[17], retriittejä, hengellistä opetusta ja sielunhoitoa[29].

Naisten keskus, Vanhan Puiston Kulttuurikeskus sijaitsee Lönnrotinkadulla, Helsingissä.[30] Miesten keskus on nimeltään Kulttuurikeskus Bulevardi Foorumi. Se sijaitsee Helsingissä Fredrikinkadulla. Kulttuurikes­kuksen tiloissa on myös lukusali ja kirjasto.[31]. Lisäksi Helsingin Töölössä sijaitsee nuorten miesten opiskelijakoti Tavasttähti, jota ylläpitävät jotkut Opus Dein jäsenistä[32]. Opus Deihin kuuluvat naiset ylläpitävät opiskelijoiden ja nuorten kulttuurikeskusta, Silta-klubia, joka sijaitsee Helsingin Ruskeasuolla. Keskuksen tiloina toimii yksi kerrostalo ja se järjestää toimintaa lähis­töllä sijaitsevan kehitysvammaisille suunnatun koulun oppilaille.[17] Muuta sosiaalityötä ovat esimerkiksi säännölliset vierailut vanhain­koteihin.[20] [33] Silta-klubille kuuluu myös Malminharjun leirikeskus Heinolassa, missä järjestetään kesäleirejä ja erilaisia kursseja nuorille.[34]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Johannes Paavali II:n puhe pyhästä Josemariasta, Opus Dein perustajasta vatican.va. Viitattu 8.6.2007Kieli = (englanniksi).
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Jokapäiväisen elämän pyhittäminen: Opus Dei -prelatuurin hengestä ja olemuksesta Kulttuurikeskus Bulevardi Foorumi (Opus Dein keskus). Viitattu 22.9.2011.
  3. ↑ Päivitetty: Opus Dein prelaatti on kuollut. 2016.
  4. ↑ Prelature of Opus Dei Catholic Hierarchy. Viitattu 18.8.2016. (englanniksi)
  5. ↑ Opus Dei BBC Uskonto ja etiikka. Viitattu 27.11.2006. (englanniksi)
  6. ↑ Allen, John, Jr.: Opus Dei: an objective look behind the myths and reality of the most controversial force in the Catholic Church. Doubleday Religion, 2005. ISBN 0-385-51449-2. (englanniksi)
  7. ↑ a b IS: Soinin avustaja kuuluu Opus Deihin 14122011. web Archive 2012.
  8. ↑ Hiljaiset palvelijat. Ylioppilaslehti.fi 3. marraskuuta 2006.
  9. ↑ Opus Dei: Useimmat meistä eivät elä selibaatissa (Arkistoitu – Internet Archive) Nelosen uutiset 14122011
  10. ↑ Pope Benedict XVI on St. Josemaria Escriva Opus Dei. Viitattu 22.9.2011. (englanniksi)
  11. ↑ Berglar, Peter: Opus Dei. Life and Work of its Founder. Scepter, 1994. (englanniksi)
  12. ↑ David M. Cheney: Opus Dei (Personal Prelature) [Catholic-Hierarchy] www.catholic-hierarchy.org. Viitattu 13.9.2016.
  13. ↑ Opus Dei: Prelate Opus Dei. Arkistoitu 1.10.2011. Viitattu 22.9.2011. (englanniksi)
  14. ↑ Opus Dei: Prelaatin elämäkerta 2017.
  15. ↑ a b Opus Dei säädös, viitattu 09.1.2012 (latinaksi)
  16. ↑ What is Opus Dei: Members Opus Dei. Viitattu 18.9.2011. (englanniksi)
  17. ↑ a b c d e f g Palmén, Joanna: Hiljaiset palvelijat. Ylioppilaslehti, 2006. Artikkelin verkkoversio.
  18. ↑ Bundesgericht Urteil vom 19.5.1988 (Protokoll-Nr. C 454/1987/Bä)
  19. ↑ Allen, John, Jr.: Opus Dei: an objective look behind the myths and reality of the most controversial force in the Catholic Church. Doubleday Religion, 2005. ISBN 0-385-51449-2. (englanniksi)
  20. ↑ a b Silta-Klubin nettisivut, http://silta-klubi.fi
  21. ↑ Decoding secret world of Opus Dei. BBC 16.9.2005.
  22. ↑ Opus Dein säännöt, 4. kappale (alkuperäinen latinaksi)
  23. ↑ lähde
  24. ↑ a b c http://www.odan.org/questionable_practices.htm
  25. ↑ http://www.odan.org/corporal_mortification.htm
  26. ↑ http://www.image.fi/image-lehti/jeesuksen-aasi-oskari-juurikkala
  27. ↑ a b Mikko Ketola, Opus Dei — myytit ja todellisuus, Roma. Villa Lanten ystävien vuosikirja V (2006), s. 22--23, 29
  28. ↑ http://www.vanhapuisto.fi/
  29. ↑ a b https://web.archive.org/web/20160917200525/http://www.vanhapuisto.fi/kevat_2015.pdf
  30. ↑ Vanhan Puiston Kulttuurikeskuksen sivut
  31. ↑ Kulttuurikeskus Bulevardi Foorumin nettisivut, http://bulevardifoorumi.org
  32. ↑ http://tavasttahti.org/hankkeen-tausta/
  33. ↑ Silta-klubi | opiskelijoiden ja nuorison kulttuurikeskus www.silta-klubi.fi. Viitattu 3.10.2016.
  34. ↑ Malminharju projekti Vimeo. Viitattu 3.10.2016.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Opus Dei.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Ketola, Mikko: Opus Dei: Vaiettu salaseura?. 2. painos 2006. Helsinki Jyväskylä: Minerva, 2006. ISBN 952-482-026-9.
  • Bradley, Michael: Salaseurojen käsikirja. Helsinki: Helmi, 2005. ISBN 951-556-058-6.
  • Allen, John, Jr.: Opus Dei: an objective look behind the myths and reality of the most controversial force in the Catholic Church. Doubleday Religion, 2005. ISBN 0-385-51449-2. (englanniksi) Katkelmia: Opus Dei: An Introduction (Arkistoitu – Internet Archive), Chapter 1: A Quick Overview of Opus Dei, Chapter 7: Opus Dei and Secrecy (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Allen, John L.: Opus Dei: secrets and power inside the Catholic Church. {{{Julkaisija}}}, 2007Julkaisija = Allen Lane. ISBN 978-0-713-99911-2. (englanniksi)
  • Berglar, Peter: Opus Dei. Life and Work of its Founder. Scepter, 1994. Katkelma. (englanniksi)
  • Coverdale, John F.: Putting Down Roots: Father Joseph Muzquiz and the Growth of Opus Dei, 1912-1983. New York: Scepter. ISBN 1-59417-081-2. Google Books (myös katkelma). (englanniksi)
  • Estruch, Joan: Saints and Schemers: Opus Dei and its paradoxes. Alkuperäisteos L'Opus Dei i les seves paradoxes (katalaaniksi). Oxford University Press, 1995. Espanjankielinen sähköinen versio kirjasta. (englanniksi)
  • Friedlander, Noam: What Is Opus Dei? Tales of God, Blood, Money and Faith. Collins & Brown, 2005. ISBN 978-1-84340-288-6. Times-lehden arvio kirjasta. (englanniksi)
  • Hahn, Scott: Ordinary Work, Extraordinary Grace: My Spiritual Journey in Opus Dei. Random House & Doubleday Religion, 2006. ISBN 0-385-51924-3. Katkelma. (englanniksi)
  • Introvigne, Massimo: Opus Dei and the Anti-cult Movement. Cristianità, 1994, nro 5. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Vatican Declaration on Opus Dei (paavi julistaa Opus Dein personaaliprelatuuriksi) Julistus Opus Dein sivuilla (englanniksi)
  • Messori, Vittorio: Opus Dei, Leadership and Vision in Today's Catholic Church. Alkuteos Un'Indagine, Arnoldo Mondadori Editore (italiaksi). Regnery Publishing, 1997. ISBN 0-89526-450-1. Google Books (myös katkelma). (englanniksi)
  • O'Connor, William: Opus Dei: An Open Book. A Reply to "The Secret World of Opus Dei" by Michael Walsh. Dublin: Mercier Press, 1991. Katkelma. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Oates, MT, et al.: Women of Opus Dei: In Their Own Words. Crossroad Publishing Company, 2009. ISBN 0-8245-2425-X.
  • Benedictus XVI: St. Josemaria: God is very much at work in our world today. L'Osservatore Romano Weekly Edition in English, 9.10.2002. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Walsh, Michael: Opus Dei: An Investigation Into the Secret Society Struggling For Power Within the Catholic Church. New York: HarperCollins, 1989. ISBN 0-06069-268-5. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Opus_Dei&oldid=22136915”