Operaatio Auca oli viiden yhdysvaltalaisen kristityn lähetyssaarnaajan yritys saada yhteys Ecuadorin sademetsissä eläviin huaorani-intiaaneihin. Huaorani-intiaanit olivat ulkomaailmasta eristäytynyt heimo, joka tunnettiin väkivaltaisuudesta, etenkin ulkopuolisia kohtaan, jotka saapuivat heidän asuinpiirilleen. Viidellä lähetyssaarnaajalla oli aikomus olla ensimmäisiä, jotka tarjoaisivat heille mahdollisuuden tutustua Raamattuun. Aluksi lähetyssaarnaajat alkoivat vuonna 1955 tehdä säännöllisesti lentoja huaorani-intiaanien asuinsijojen yli ja pudottivat heille lahjoja ja muita tarvikkeita. Siitä muutaman kuukauden kuluttua, 2. tammikuuta 1956 lähetyssaarnaajat perustivat Palm Beach -nimisen leirin muutamien kilometrien päähän huaorani-intiaanien asuinsijoista. Pyrkimys lähestyä huaorani-intiaaneja kuitenkin loppui lyhyeen, kun huaorani-soturit surmasivat keihäin kaikki viisi lähetyssaarnaajaa, Jim Elliotin, Nate Saintin, Ed McCullyn, Peter Flemingin ja Roger Youderianin. Uutinen tapahtuneesta levisi laajalti ympäri maailman.

Operaatio Auca
Nate Saintin lentokone löydettiin vuonna 1994, hautautuneena hiekkaan Curaray-joen varrella. Kehikko rekonstruoitiin ja on nyt näytteillä Mission Aviation Fellowship -järjestön päämajassa Nampassa Idahossa.

Miesten kuolema lisäsi maailmanlaajuiseen lähetystyöhön kohdistuvia voimavaroja ja rahoitusta Yhdysvalloissa. Useita vuosia miesten kuoleman jälkeen, Jim Elliotin leski Elisabeth ja Nate Saintin sisko Rachel palasivat Ecuadoriin SIL International -järjestön lähetystyöntekijöinä elääkseen huaorani-intiaanien parissa. Tämä johti ajan myötä monien intiaanien kääntymiseen kristinuskoon, mukaan lukien joitakin surmiin osallistuneita. Lähetystyöntekijöiden vaikutuksesta väkivalta heimon keskuudessa on vähentynyt.

Tapahtunutta on muisteltu lähetyssaarnaajien keskuudessa säännöllisesti ja aiheesta tehtiin dokumentin omainen elokuva End of the Spear, joka sai ensi-iltansa 2006.

Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.