Ondrusovan luostari

Ondrusovan luostari (myös Ontrusovan luostari) oli pieni ortodoksinen luostari, joka sijaitsi Kirkkoniemessä Alavoisenjoen suun läheisyydessä Laatokan rannalla Aunuksen Karjalassa nykyisen Karjalan tasavallan alueella.

Ondrusovan luostari 1800-luvulla.

Ondrusovan luostarin perusti Adrian Ondrusovalainen 1500-luvun alussa.[1] Seudun karjalaiset käänsivät nimen Adrian muotoon Ontros, josta nimi Ontrusovan muotoutui.[2] Adrian oli syntyjään ylhäissukuinen aatelismies Aunuksen Karjalasta, jonka maatila sijaitsi lähellä Aleksanteri Syväriläisen luostaria.[1] Adrian siirtyi Valamon luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi.[1] Tämän jälkeen hän siirtyi Alavoisenjoen suulle, jonne perusti ensin erakkomajansa ja rakensi sinne kirkon pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän muistolle.[1] Tästä sai Ondrusovan luostari alkunsa. Luostarin lähistöllä asunut rosvopäällikkö ei aluksi halunnut luostaria mailleen, mutta myöntyi sitten.[3] Rosvopäällikkö itse siirtyi luostariin, ihmeellisen pelastumisensa vuoksi ja hänet vihittiin munkiksi nimellä Kiprian Storoževilainen.[3]

Ondrusovan luostari vaurastui nopeasti luostarin saamien lahjoitusten myötä, joita muun muassa saatiin tsaari Iivana Julmalta.[1] Luostarin perustaja Adrian Ondrusovalainen kuoli paluumatkallaan Moskovasta rosvojoukon murhaamana vuonna 1549.[1] Luostarin veljestö kuljetti sittemmin hänen jäännöksensä luostariin, jossa ne haudattiin luostarin kirkon muuriin.[1]

Ondrusovan luostari suljettiin 1700-luvulla, koska luostarin veljestö kannatti vanhauskoisuutta, jota Venäjän ortodoksinen kirkko vainosi.[4] Luostarien ystävänä tunnettu Tsaari Aleksanteri I vapautti luostarin toimintakiellosta 1800-luvun alussa ja asetti muutamia pappismunkkeja sen johtoon.[4] Aleksanteri I itse vieraili luostarissa Suomeen suuntautuneella matkallaan vuonna 1819.[4]

Luostari oli uudelleen avaamisensa jälkeen köyhä erakkola. Suurin osa luostarin rakennuksista oli puisia, ja sen munkit olivat köyhiä kerjäläismunkkeja, jotka elivät köyhän rahvaan keskuudessa.[2] Luostarin munkit olivat seudun väestön suosiossa, sillä he puhuivat karjalaa, eivätkä venäjää tai kirkkoslaavia, kuten esimerkiksi Valamon munkit.[2] Myös Suomen karjalaiset pitivät luostari arvossa ja tekivät sinne pyhiinvaellusmatkojaan.[4] Ondrusovan kuten monien muidenkin luostarien toiminta Venäjällä päättyi bolševikkien noustua valtaan vuoden 1917 lokakuun vallankumoksessa.

LähteetMuokkaa