Olov Svedelid

Olov Svedelid (s. 26. elokuuta 1932 Tukholma, Ruotsi22. syyskuuta 2008 Stocksund Ruotsi) oli ruotsalainen kirjailija.

Svedelidin tunnetuin dekkarihahmo on tukholmalainen poliisi Roland Hassel. Hän on myös luonut laajan romaanisarjan asianajaja Samuel Rosenbaumin tapauksista yhdessä ystävänsä Leif Silberskyn kanssa. Svedelid on kirjoittanut myös suomeksi käännetyn kahdeksanosaisen Korttelijengi-nuortenkirjasarjan. Hänen tuotannostaan löytyy myös Suomessa 5-osaisena kuunnelmana esitetty jännityskuunnelma Polttarit. Kuunnelma kertoo keilaporukasta, ja heidän perhe-elämästään yhden porukkaan kuuluvan jäsenen hääpäiväänsä edeltävän mystisen katoamisen ympärillä klassiseen mysteeriseen dekkarityyliin.

Vuonna 2000 Svedelid kirjoitti romaanin Mitt namn är Eduard Braun Hitler (suom. Nimeni on Eduard Braun Hitler, Book Studio 2001), joka kertoo Adolf Hitlerin pojan noususta kansallissosialismin uudeksi keulakuvaksi 2000-luvun taitteen Saksassa.

Hänen tuotantonsa käsittää lähes 190 teosta, niin rikos- kuin jännityskirjallisuutta, historiallisia romaaneja, tietokirjoja ja lasten- ja nuortenkirjoja. Teosten perusteella on tehty 13 televisioelokuvaa.[1] Leif Silberskyn kanssa hän on lisäksi kirjoittanut oikeussaliin sijoittuvia romaaneja, joiden pohjalta on myös tehty televisiosarja.[2]

Suomennettuja teoksiaMuokkaa

  • Malja kuolemalle (WSOY, 1975)
  • Peli on pelattu (WSOY, 1975)
  • Suojelusenkelit (WSOY, 1977)
  • Nimeni on Eduard Braun Hitler (Book Studio, 2001)
  • Myrskyn silmä (Book Studio, 2003)

Korttelijengi-sarjaMuokkaa

  • Korttelijengi ja asuntomurrot (Karisto, 1986)
  • Korttelijengi ja konnien kätkö (Karisto, 1987)
  • Korttelijengi tuhopolttajan jäljillä (Karisto, 1988)
  • Korttelijengi ja kadonnut nainen (Karisto, 1989)
  • Korttelijengi ja postiryöstö (Karisto, 1991)
  • Korttelijengi ja suuri kaappaus (Karisto, 1991)
  • Korttelijengi ja uhkauskirjeet (Karisto, 1993)
  • Korttelijengi ja petkuttaja (Karisto, 1994)

Palkinnot ja tunnustuksetMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Olov Svedelid Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  2. Keijo Kettunen: Rikoskirjailija Olov Svedelid. (Muistokirjoitus) Helsingin Sanomat, 30.10.2008, s. C7.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.