Avaa päävalikko

Olavi Antero ”Olli” Mononen on suomalainen toimittaja, joka työskentelee Yleisradion lastenohjelmien toimituksessa. Hän oli lastenohjelma Pikku Kakkosen juontaja ja sisällöntuottaja 1980-luvulta 1990-luvulle. Hänet tunnetaan myös Karvakuonojen Rikuna. Hän muun muassa esiintyi ohjelmapalasessa jossa matkusti moottoripyörällä tutustumassa Suomeen ja juonsi myös muita TV2:n lastenohjelmia, kuten Aasi vai Apina, Temppurata, ÄlyÄlyä, Sana-Arkku ja Merirosvolaiva.[1] Sittemmin Mononen on siirtynyt ohjaajaksi ja ohjasi muiden muassa Tonttu Toljanterin. Mononen on myös näytellyt Operaatio Hurrikaanissa ja Boforissa, jotka tulivat TV2:selta. Ensimmäisenä mainitussa hän näytteli sarjan roistoa Tohtori Routaa.

LähteetMuokkaa

  1. Stavén, Amanda: Merirosvolaivan aarretta vartioi kaliseva vartija Yle Elävä arkisto. 13.5.2013. Yleisradio Oy. Viitattu 21.7.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa