Olavi Ingman

suomalainen muusikko, säveltäjä ja opettaja

Olavi Ingman (7. helmikuuta 1903 Hamina29. tammikuuta 1990 Helsinki) oli suomalainen urkutaiteilija, pianisti, säveltäjä, musiikkitieteilijä ja musiikkipedagogi, Erkki Melartinin, Elis Mårtensonin ja Ingeborg Hymanderin oppilas.[1] Hän väitteli Helsingin yliopistossa filosofian tohtoriksi vuonna 1959 aiheenaan W. A. Mozartin sinfonia nro 40. Musiikkitieteellisissä tutkimuksissaan hän edusti hahmopsykologiaa, ja hän oli ensimmäisiä, jotka sovelsivat Suomessa Schenker-analyysia.

Olavi Ingman.

Ingman toimi Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun musiikin lehtorina vuodesta 1949 sekä musiikkitieteen ja -pedagogiikan dosenttina 1961–1970 ja vt. professorina vuodet 1968–1969. Hän sävelsi lauluja sekä urku- ja pianokappaleita ja laati musiikin oppikirjoja kouluille.

Hänen puolisonsa vuodesta 1932 oli laulajatar Elli Kallas-Ingman (1902–1974),[2] ja hänen sisarensa oli kirjailija Katri Ingman-Palola.[3]

JulkaisujaMuokkaa

  • Laula sinäkin: Koulun laulukirja. 1952.
  • Opettajan musiikkioppi. 1955.
  • Lineaarinen rakennanalyysi Mozartin g-molli-sinfoniasta KV 550. Diss. 1959.
  • Die klassische Sonatenform als Feld des thematischen Prozesses. 1968.
  • Ei kukaan ole rikas yksinään. 1976.
  • Neljä tornia. 1979.
  • Kysy lähteeltä: Runoa ja mietettä 1976–1982. 1983

LähteetMuokkaa

  1. Salmenhaara, Erkki (toim.): Suomen säveltäjiä, s. 129–130. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12641-5.
  2. Otavan Iso tietosanakirja 3, p. 1235.
  3. Facta 2001, osa 6, p. 521. WSOY 1981.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.