Ola Salo

ruotsalainen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja

Ola Salo (oikealta nimeltään Rolf Ola Anders Svensson, s. 19. helmikuuta 1977 Avesta, Ruotsi)[1] on ruotsalainen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja. Salo tuli tunnetuksi glam rock -yhtye The Arkin laulajana ja keulakuvana,[2] joka myös sanoitti ja sävelsi kaikki yhtyeen kappaleet.

Ola Salo
Ola Salo Helsingissä vuonna 2007.
Ola Salo Helsingissä vuonna 2007.
Henkilötiedot
Syntynyt19. helmikuuta 1977 (ikä 47)
Ammatti laulaja
sanoittaja
Muusikko
Taiteilijanimi Ola SaloView and modify data on Wikidata
Aktiivisena 1992
Tyylilajit glam rock
pop
Soittimet koskettimet
kitara
Yhtyeet The Ark
Levy-yhtiöt Roxy (King Island Roxy Recordings)

Elämä muokkaa

Salo vietti lapsuutensa Rottnessa Smålandissa,[1] mutta myöhemmin hän muutti Malmöhön. Lukion jälkeen Salo opiskeli yliopistossa teoreettista filosofiaa, mutta jätti opinnot kesken omistautuakseen muusikon uralle. Hänen isänsä oli ammatiltaan pappi.

Ola Salo on 18-vuotiaasta asti tiennyt olevansa biseksuaali[2]. Jo varhain hän teki päätöksen olla avoin sen suhteen. The Arkin ensimmäisellä albumilla, We Are The Ark (2000), ollut kappale "Let Your Body Decide", sai median pohtimaan hänen seksuaalisuuttaan. Silloin hän päätti olla salaamatta sitä, että hänellä on ollut rakkaussuhteita sekä miesten että naisten kanssa. Seuraavalla levyllä, In Lust We Trust (2002), oli muun muassa kappale "Father of a Son", joka ottaa kantaa homojen adoptio-oikeuden puolesta. Hän on kertonut kirjoittaneensa kappaleet omana itsenään, ihmisenä joka pystyy rakastamaan molempia sukupuolia. Hän on sanonut: "Useimmat ihmiset eivät ymmärrä, että joku on biseksuaali. Se laittaa ihmiset hämilleen. Homoseksuaaleihin voi sentään lyödä leiman, mutta biseksuaalit menevät yli ymmärryksen. Se on yksi niistä harmaista alueista, joita ihmisten on todella vaikea käsitellä."

Ola Salo avioitui Anneli Pekulan kanssa vuonna 2009. Seuraavana vuonna pariskunnalle syntyi tytär.[3]

Ura muokkaa

Salo on kuvannut The Arkia "teatraaliseksi, tarttuvaksi ja kyseenalaistavaksi". Yhtyeen nimi tulee runosta, jonka hän kirjoitti 14-vuotiaana ja joka noudattaa Nooan arkin ideaa kerätä yhteen ihmisiä ympäri maailmaa sekä pelastaa heidät elämän tylsyydeltä ja banaaliudelta. The Ark valittiin Ruotsin euroviisuedustajaksi kappaleella "The Worrying Kind" vuonna 2007. Yhtye oli yksi ennakkosuosikeista, mutta jäi sijalle 18.

Salo esitti Jeesusta Malmön Oopperan musikaalissa Jesus Christ Superstar[4] vuoden 2008 syksystä vuoden 2009 maaliskuuhun. Salo myös käänsi itse laulujen sanoitukset ruotsiksi.

Salo oli mukana The Voice Sverige -ohjelmassa yhtenä valmentajana vuonna 2012.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b Ola Salo, Mtv.com
  2. a b Juhani Sirén: Ruotsin riikinkukot City-lehti 8/2007. 20.4.2007. Viitattu 1.1.2013.
  3. Jon Forsling: Salo fick en liten Judith Aftonbladet. 22.4.2010. Viitattu 8.4.2013. (ruotsiksi)
  4. Göran Segeholm, Presskonferensen som konst, Bildradion.se 4.2.2013
  5. The Voice Sverige TV4. Arkistoitu 4.5.2013. Viitattu 1.1.2013. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ola Salo.
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.