O’Neillin sylinteri

Gerard O’Neillin visio ratkaisusta, jolla avaruuteen asutettaisiin siirtokuntia
(Ohjattu sivulta O'Neillin sylinteri)

O’Neillin sylinteri on avaruusasemakonsepti, jonka yhdysvaltalaisprofessori Gerard O’Neillin esitteli kirjassaan The High Frontier: Human Colonies in Space. O’Neillin teos julkaistiin vuonna 1976 muutamaa vuotta ennen ensimmäisten avaruusasemien laukaisua. Hän visioi avaruuteen perustettavan siirtokunnan, joka rakentuisi suuren sylinterimäisen avaruusaseman sisäpinnalle. O’Neillin sylinterit olisivat pituudeltaan noin 32 kilometriä ja niiden halkaisija olisi noin kahdeksan kilometriä. O’Neillin esittelemä siirtokunta koostuisi kahdesta vastakkaissuuntaisesti pituusakselinsa ympäri pyörivistä sylintereistä. Pyöriminen aikaansaisi sylinterin pinnalla keinotekoisen painovoiman ja vastakkaiset pyörimissuunnat kumoaisivat pyörimissuunnan aiheuttamat gyroskooppiset vaikutukset. Asemalle voitaisiin asuttaa tuhansista miljooniin ihmisiä.

O’Neillin sylinterin sisänäkymä.
O’Neillin sylinterin sisänäkymä, maanpinta kaareutuu sylinterin pinnalla.
Kahden O’Neillin sylinterin muodostama siirtokunta.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:O'Neill cylinder