Norrforsenin kalliopiirrokset

Norrforsenin kalliopiirrokset sijaitsevat Uumajanjoen rantakallioilla kosken pohjoisrannalla Sörforsin ja Norrforsin kylien välissä Västerbottenissa Ruotsissa. Paikka sijaitsee 15 kilometriä Uumajasta länteen. Kosken yläpuolella toimii Stornorrforsin vesivoimalaitos joka säännöstelee veden tuloa niin, että kalliokuvat ovat kuivina suurimman osan vuotta. Kun patoluukut avataan, alue tulvii ja piirrokset jäävät saareen, jonne on rakennettu silta katselijoita varten.[1] Kuvat löydettiin ja niitä alettiin tutkia vuonna 1984.

Norrforsenilla on patoluukut avattu ja vettä juoksutetaan joessa.

Kallioita, joilla kuvat ovat, kutsutaan nimellä Truthällorna. Norrforsenin kalliokuvat ovat pohjoisimmat kivikautiset kalliopiirrokset Ruotsissa. Koska kuvien nykyinen korkeus merenpinnasta ovat 52−54 metriä mpy., ne eivät maankohoamisen nopeudesta johtuen ole voitu tehdä ennen 2 100 eaa. Todennäköisin ajoitus on pian tämän jälkeen eli noin 2 000 eaa.[1]. Kuvat liittyvät siten myöhäiseen neoliittiseen kivikauteen.

Kalliokuvat muokkaa

Osa kalliopiirroksista on maalattu punaisella maalilla jotta matkailijat löytäisivät ne helpommin, mutta osa kuvista on jätetty ilman väriä. Saari, jolla kuvat ovat, on alkuperäiseltä kooltaan 17×12 metriä. Nykyisin tunnetaan 9 kuvakenttää, joissa on yhteensä 97 kuvaa. Kuvien motiiveja ovat hirvet (40 kpl), veneet (10 kpl) ja yksi ihminen.[1]

Kuvaryhmä nro 1 muokkaa

Ryhmän hirvet on piirretty silokallion laelle siten, että katsojan tulisi olla kallion sivuilla. Kolmen hirven ryhmässä hirvien jalat osoittavat eri suuntiin, mutta hirvien selät lähes koskettavat toisiaan. Kaksi hirvistä on sarvettomia ja lyhytjalkaisia. Yhden vartaloon on piirretty kuusi "kylkiluuta" ja turpa on erotettu päästä kaarevalla viivalla. Toisen hirven vartalo on ositettu muutamilla viivoilla ja perään on hakattu kaksi pistettä. "Sydän" ja "ruokatorvi" on piirretty näkyviin. Kolmas hirvi on tyylitelty tai jäänyt kesken. Sen turpaa ei ole piirretty umpeen, vaan vaikutelmaksi jää avonainen suu. Suusta kulkee ruokatorvi vatsaan, jonka alakaari on jätetty piirtämättä. Takaosassa on kuin kolme jalkaa, ja sarvet ovat hyvin suuret tai ne sattuvat juuri veneen kohdalle. Suomalaisten kalliomaalausten hirvi-vene-kuviot on muodostettu samalla tavalla: ylipitkät sarvet muistuttavat venettä. [1]

Ryhmän lähellä on erikseen piirretty vene, jonka ruoteet ovat näkyvissä. Veneellä ei ole miehistöä. Mikäli kyseessä on vene, tullee kysymykseen niin sanottu nahkapäällysteinen vene, jonka rungon kaaret ovat näkyvissä. Toisessa suunnassa hirviryhmää seuraa yksinäinen tikku-ukko. [1]

Kuvaryhmä nro 3 muokkaa

Kolmanteen kuvaryhmään kuuluvan suurimman hirven vartalo on piirretty täyteen pystyviivoja. Niitä on 9−10 riippuen taaimmaisen lohkon tarkoituksesta. Sinne on erotettu hirvestä takaosa, jonka sisään on hakattu piste. Pitkänomiseen pään sisään on linjattu "ruokatorvi", jonka päässä on "sydänpiste". Hirvellä on liioitellun pienet tai lähes olemattomat jalat. Selkään on lisätty kaksi kaarta tuntemattomasta syystä. [1]

Kuvaryhmä nro 4 muokkaa

Neljänteen kuvaryhmään kuuluu 11 hirveä, osaksi piirretty ihminen ja rengasristi. Muut kuviot eivät ole tunnistettavia. Kuvioryhmään kuuluu kaksi hirveä, jotka on piirretty takapuolet toisiaan vastaan. Vasemmassa hirvessä on "ruokatorvi", kaksi pystyviivaa ja takana kaksi pistettä. Oikeanpuoleisen hirven kuvioinnissa on vain kaksi viivaparia selässä ja mahassa kiinni. Piirroksissa toistuvat usein kaksoispiste ja usean kyljen raidoitus. Monilla hirvillä on myös "ruokatorvi" piirrettynä näkyviin. Eräät hirvet vaikuttavat emältä ja vasalta. [1]

Lähteet muokkaa

  • Kivikäs, Pekka: Ruotsin pyyntikulttuurin kalliokuvat suomalaisin silmin, s. 30-38. Jyväskylä: Kopijyvä, 2003. ISBN 952-5092-97-6. (suomeksi)
  • Norrforsenin kalliopiirrokset (Umeå 365:1) Fornminnessök. 20.11.2018. Tukholma: Riksantikvarieämbetet. Viitattu 8.5.2021. (ruotsiksi)

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e f g Kivikäs, Pekka: Ruotsin pyyntikulttuurin kalliokuvat suomalaisin silmin, 2003

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Norrforsenin kalliopiirrokset.