Norja yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Sija                   Yhteensä
21. 12 6 6 24

Norja on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin, jollaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Lisäksi se oli mukana olympiaohjelmaan kuulumattomien naisten juoksulajien MM-kilpailuissa 1980, ja niistä se saavutti ensimmäisen MM-mitalinsa. Kaikkiaan Norja on saanut MM-kilpailuissa 24 mitalia, joista 12 on kultaisia.

Norjan menestynein MM-kisaurheilija on Karsten Warholm, joka voitti 400 metrin aitajuoksun vuosina 2017, 2019 ja 2023. Kaksinkertaisia maailmanmestareita ovat Trine Hattestad, joka voitti kultaa keihäänheitossa vuosina 1993 ja 1997 sekä vielä pronssia vuonna 1999, ja Jakob Ingebrigtsen, joka voitti 5 000 metrin juoksun vuosina 2022 ja 2023 ja on lisäksi ollut kahdesti hopealla. Muut maailmanmestarit ovat maratonin vuonna 1983 voittanut Grete Waitz, 10 000 metrin juoksun vuonna 1987 voittanut Ingrid Kristiansen, korkeushypyn vuonna 1997 voittanut Hanne Haugland, keihäänheiton vuonna 2009 voittanut Andreas Thorkildsen ja 50 kilometrin kävelyn vuonna 2009 voittanut Trond Nymark. Thorkildsen oli ainoa norjalaismitalisti Helsingissä 2005, Osakassa 2007 ja Daegussa 2011, joissa hän saavutti hopeaa. Myös Moskovassa 2013 hän oli paras norjalaisurheilija kuudennella[a] sijallaan. Hänen lisäkseen 2000-luvulla ovat parhaiten useimmiten menestyneet kävelijät: Pariisissa 2003 Norjan ainoa pistesijalle eli kahdeksan parhaan joukkoon yltänyt urheilija oli 50 kilometrin kävelyssä kahdeksanneksi sijoittunut Trond Nymark, Helsingissä Nymark sijoittui 50 kilometrillä neljänneksi, ja Osakassa pistesijoille ylsivät Kjersti Plätzer naisten 20 kilometrillä (neljäs), Nymark 50 kilometrillä (kahdeksas) ja Plätzerin veli Erik Tysse sekä 20:llä että 50 kilometrillä (kahdeksas ja viides). Berliinissä 2009 Nymark sijoittui 50 kilometrillä alun perin hopealle, mutta nousi vuonna 2016 kultamitalistiksi kun alkuperäinen voittaja Sergei Kirdjapkin hylättiin dopingin takia[1][2]. Berliinissä 2009 Tysse sijoittui 20 kilometrillä kuudenneksi[a]. Daegussa 2011 pistesijoille ylsivät Jaysuma Saidy Ndure neljänneksi 200 metrin juoksussa ja Ingvill Måkestad Bovim kuudenneksi 1 500 metrin juoksussa. Moskovassa 2013 Thorkildsenin lisäksi ylsivät pistesijoille kahdeksanneksi sijoittuneet Jaysuma Saidy Ndure 200 metrin juoksussa sekä Henrik Ingebrigtsen 1 500 metrillä. Lontoossa 2017 Karsten Warholm voitti kultaa 400 metrin aitajuoksussa ja Filip Ingebrigtsen pronssia 1 500 metrillä. Dohassa 2019 Karsten Warholm voitti kultaa 400 metrin aitajuoksussa ja lisäksi Jakob Ingebrigtsen sijoittui 1 500 metrin juoksussa neljänneksi ja 5 000 metrin juoksussa viidenneksi ja Eivind Henriksen moukarinheitossa kuudenneksi. Eugenessa 2022 Jakob Ingebrigtsen voitti kultaa 5 000 metrin juoksussa ja hopeaa 1 500 metrin juoksussa ja Eivind Henriksen sai moukarinheitossa pronssia. Lisäksi Karsten Warholm oli seitsemäs 400 metrin aitajuoksussa ja Karoline Bjerkeli Grøvdal 5 000 metrin juoksussa kahdeksas. Budapestissä 2023 Karsten Warholm voitti kultaa 400 metrin aitajuoksussa, Jakob Ingebrigtsen voitti kultaa 5 000 metrin juoksussa ja hopeaa 1 500 metrin juoksussa ja lisäksi Narve Gilje Nordås sai pronssia 1 500 metrillä. Edmontonissa 2001 ja Pekingissä 2015 yksikään norjalaisurheilija ei päässyt pistesijoille.

Norjan MM-mitalit kisoittain muokkaa

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1980 Sittard 0 0 1 0 0 1 1 4.
1983 Helsinki 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 11.
1987 Rooma 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 9.
1991 Tokio 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 21.
1993 Stuttgart 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 16.
1995 Göteborg 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 38.
1997 Ateena 0 0 0 2 0 0 2 0 0 2 7.
1999 Sevilla 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 34.
2001 Edmonton 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2003 Pariisi 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2005 Helsinki 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 26.
2007 Osaka 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 29.
2009 Berliini 2 0 0 0 0 0 2 0 0 2 13.
2011 Daegu 0 1 0 0 0 0 0 1 0 1 24.
2013 Moskova 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2015 Peking 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2017 Lontoo 1 0 1 0 0 0 1 0 1 2 17.
2019 Doha 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 17.
2022 Eugene 1 1 1 0 0 0 1 1 1 3 12.
2023 Budapest 2 1 1 0 0 0 2 1 1 4 9.
Yhteensä 7 6 4 5 0 2 12 6 6 24 21.

Norjan MM-mitaliurheilijat muokkaa

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Karsten Warholm 3 0 0 3 2017–2023
Jakob Ingebrigtsen 2 2 0 4 2022–2023
Trine Hattestad 2 0 1 3 1993–1999
Andreas Thorkildsen 1 3 0 4 2005–2011
Ingrid Kristiansen 1 0 1 2 1980–1987
Grete Waitz 1 0 0 1 1983
Hanne Haugland 1 0 0 1 1997
Trond Nymark 1 0 0 1 2009
Lars Arvid Nilsen 0 1 0 1 1991
Vebjørn Rodal 0 0 1 1 1995
Filip Ingebrigtsen 0 0 1 1 2017
Eivind Henriksen 0 0 1 1 2022
Narve Gilje Nordås 0 0 1 1 2023

Huomautukset muokkaa

  1. a b Alkuperäinen sijoitus seitsemäs, sijoitus parani yhdellä edelle sijoittuneen urheilijan dopinghylkäyksen jäljiltä.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. 50 Kilometres Race Walk men – 12th IAAF World Championships in Athletics (Miesten 50 kilometrin kävelyn tulokset) iaaf.org. IAAF. Viitattu 26.11.2017. (englanniksi)
  2. Global Championship Results affected by the 24 March 2016 CAS decision (pdf) IAAF. Viitattu 26.11.2017. (englanniksi)