Njala (Sierra Leone)

Njala on pikkukaupunki (tai kylä) Sierra Leonen Eteläisen maakunnan Moyamban piirikunnassa.[1] Se sijaitsee 200 kilometriä Freetownista itään, linnuntietä likimain Moyamban ja Bon puolivälissä.

Njala

Njala

Koordinaatit: 8.1128°N, 12.0712°W

Valtio  Sierra Leone
Maakunta Eteläinen maakunta
Piirikunta Moyamban piirikunta
Päällikkökunta Kori
Väkiluku (2015)  (kaupunkiasukkaat) alle 5 000
Aikavyöhyke UTC-5

















Njalan yliopiston Njalan kampus sijaitsee Njalassa Moyamban piirikunnan Korin päällikkökunnassa Taia-joen itärannan äärellä. Yliopiston toinen kampus on Bon kaupungissa. [2] Njalan yliopisto on Sierra Leonen toiseksi suurin yliopisto Fourah Bay Collegen jälkeen. Njalan yliopistoon tulee opiskelijoita eri puolilta Länsi-Afrikkaa.

Njalaa luonnehditaan kaupungiksi (town) osassa lähteistä.[1] Toisaalta Korin päällikkökunnan kokonaisväkiluku oli vuoden 2015 väestönlaskennan mukaan 30 514, josta päällikkökunnan kaupunkiasukkaiden yhteismäärä oli 4 760. Tällä perusteilla Njalan kaupungin väkiluku oli vuonna 2015 alle 5 000 henkeä (ilman maaseutuasutusta). [3]

LähteetMuokkaa

  1. a b Sierra Leone – Moyama. District profile (pdf) updated 18.12.2015. UN Office for the Coordination of Humanitarian Affairs, reliefweb.int. Viitattu 7.7.2018. (englanniksi)
  2. Quick Facts Njala University, njala.edu.sl. Viitattu 7.7.2018. (englanniksi)
  3. Sierra Leone 2015 Population and Housing Census: Final Results (pdf) (Väestönlaskennan 2015 lopulliset tulokset) Sierra Leone Statistics via WHO, who.int. Viitattu 7.7.2018. (englanniksi)
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Njala, Moyamba