Nintoku
Nintoku (jap. 仁徳天皇, Nintoku-tennō) oli perinteisen vallanperimysjärjestyksen mukaan Japanin 16. keisari.[1] 700-luvulla kirjoitettujen Kojiki- ja Nihonshoki-kronikoiden mukaan hän hallitsi yhteensä 87 vuoden ajan vuosina 313–399.
| Nintoku 仁徳天皇 | |
|---|---|
 Keisari Nintoku, Toyohara Chikanobun puupiirros, 1886. | |
| Japanin keisari | |
| Valtakausi | 313 – 399 |
| Edeltäjä | Ōjin |
| Seuraaja | Ritchū |
| Syntynyt | 290 |
| Kuollut | 399 |
| Puoliso | Iwanohime-no-Mikoto |
| Suku | Yamato |
| Isä | Ōjin |
| Äiti | Nakatsu-hime |
| Uskonto | šintolaisuus |
Kronikat pitävät Nintokua kyvykkäänä keisarina, joka aloitti esimerkiksi suuria rakennushankkeita. Hänen mahdollinen historiallinen valtakautensa saattoi ajoittua Kofun-kaudelle 400-luvun alkuun. Japanin keisarillinen virasto pitää Kofun-kaudella rakennetuista valtavista kofun-hautakummuista suurinta hänen hautanaan.
Myyttinen keisari
muokkaaPerinteisen keisarillisen genealogian mukaan Nintoku oli keisari Ōjinin neljäs poika. Hänen äitinsä oli Nakatsuhime no Mikoto. Ennen valtaannousuaan hänet tunnettiin prinssi Ōsazakina.[2][1] Kronikoissa kerrotun tarinan mukaan pöllö lensi huoneeseen prinssin syntyessä; samana päivänä Takenouchi no Sukune sai pojan, jonka syntyessä huoneeseen lensi peukaloinen (sazaki). Koska pöllöä pidettiin huonona enteenä, Ōjin päätti vaihtaa lasten nimet, ja prinssi nimettiin ”suureksi peukaloiseksi”.[3][4]
Kojikissa ja Nihonshokissa kerrotun tarinan mukaan keisari Ōjin nimitti Ōsazakin pikkuvejen Ujin kruununprinssiksi. Uji ei kuitenkaan Nihonshokin mukaan halunnut nousta valtaistuimelle, koska hän piti itseään kyvyttömänä, toisin kuin lahjakasta isoveljeään. Ōsazaki halusi kuitenkin kunnioittaa isänsä toivetta vallanperimyksestä. Uji päätti kolmen vuoden jälkeen ratkaista kiistan surmaamalla itsensä: kun Ōsazaki kiirehti jo kuolleen Ujin vierelle, hän heräsi hetkeksi eloon ja puhui Ōsazakin kanssa. Tämän jälkeen Ōsazaki nousi valtaistuimelle keisari Nintokuna. Kojiki ei mainitse tulevan keisarin lahjoja vaan toteaa ainoastaan prinssi Ujin kuolleen nuorena.[5]
Kronikoiden mukaan Nintoku hallitsi 87 vuoden ajan. Hänellä oli kolme vaimoa ja kuusi lasta. Häntä seurasi valtaistuimelle hänen vanhin poikansa Ritchū.[6] Myös 18. keisari Hanzei ja 19. keisari Ingyō olivat Nintokun poikia.[7]
Historiallinen konteksti
muokkaa
Nintokun mahdollinen valtakausi ajoittuu Kofun-kauteen, jolta ei ole säilynyt juurikaan kirjallisia aikalaislähteitä. Aikakausi tunnetaan valtavista avainmenreiän muotoisista hautakummuistaan (kofun), joita on pidetty keisarillisina hautoina. Silloisen Yamato-valtion hallitsijana toimi ensin kuningas (kimi), myöhemmin 400-luvulta alkaen suurkuningas (ōkimi); sanaa ”keisari” (tennō) alettiin käyttää vasta 600-luvun lopulla.[8]
Kofun-hautakummuista suurin on 486 metriä pitkä ja 35 metriä korkea Daisenryō-kofun, jota on pidetty Nintokun hautana. Sen rakentaminen on ajoitettu vuodelle 443. Nintokun mahdollinen valtakausi saattaa ajoittuakin 400-luvun alkupuolelle. Hautakumpujen nimittäminen keisarillisiksi haudoiksi on kuitenkin hyvin kiistanalaista. Japanin keisarillinen virasto ei pääosin salli arkeologisia kaivauksia keisarien haudoilla, ja kun haudat rakennettiin, kukaan ei pitänyt kirjaa niihin haudatuista henkilöistä. Kun Japanin ensimmäiset historiateokset kirjoitettiin 700-luvun alussa, niiden laatijat joutuivat arvaamaan, kuka oli haudattu minnekin. Daisenryō kofunilla on kuitenkin suoritettu aiemmin joitakin kaivauksia.[8]
Yamato-valtion kasvanut vauraus ja sotilaallinen voima olivat pääosin riisintuotannon kasvun ansiota. Nihonshokissa kerrotaan, että Nintokun valtakauden 14. vuonna rakennettiin suuri kanava Ishikawajoelta Kawachin provinssiin helpottamaan riisintuotantoa; arkeologit löysivät alueelta myöhemmin kanavan (Furuichi no ōmizo), johon oli tehty korjauksia 400-luvun alkupuolella. Korealaisilla maahanmuuttajilla oli Kojikin ja Nihonshokin kertomuksista päätellen merkittävä rooli kastelujärjestelmien parantamisessa.[9]
Yamato laajensi vaikutusvaltaansa Japanin muille alueille ja Koreaan ja kävi kauppaa Seton sisämeren alueella ja sen takana. Merkittäväksi kaupan keskukseksi nousi Naniwa (nykyinen Osaka), jonne kronikat mainitsevat Nintokun ja Ōjinin rakentaneen palatsit.[10] Kiinalaisissa lähteissä kerrotaan ”Wan viiden kuninkaan” kolmestatoista lähetystöstä Kiinaan vuosina 413–502; ensimmäinen kuningas on yhdistetty Nintokuun, mutta kiinalaisten kronikoiden vuosiluvut ja Nintokun valtakauden perinteiset vuosiluvut eivät lainkaan vastaa toisiaan.[11]
Keisari Nintokun kamia palvotaan Hiranon pyhäkössä Kiotossa.[12] Keisarillinen virasto tuntee hänen mahdollisen hautapaikkansa nimellä Mozu no mimihara no naka no misasagi (jap. 百舌鳥耳原中陵).[1]
Lähteet
muokkaa- Brown, Delmer M. ja Ishida, Ichirō (toim.): The Future and the Past: A Translation and Study of the Gukanshō, an Interpretative History of Japan Written in 1219. University of California Press, 1979. ISBN 978-0-520-03460-0 Teoksen verkkoversio.
- Whitney Hall, John: The Cambridge History of Japan, Volume 1. Cambridge University Press, 1988. ISBN 9780521223522 Teoksen verkkoversio.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c 仁徳天皇 百舌鳥耳原中陵 Imperial Household Agency. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Brown & Ishida 1979, s. 256 & 362–363.
- ↑ Japan guards the emperors' secrets The Independent. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Titsingh, Isaac: Nipon o daï itsi ran: ou Annales des empereurs du Japon, s. 22. Royal Asiatic Society, Oriental Translation Fund of Great Britain and Ireland, 1834. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Brown & Ishida 1979, s. 22–23 & 362–363.
- ↑ Brown & Ishida 1979, s. 256–257.
- ↑ Genealogy of the Emperors of Japan Imperial Household Agency. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ a b Keally, Charles T.: Kofun Culture t-net.ne.jp. Viitattu 13.2.2016.
- ↑ Whitney Hall 1988, s. 127–130.
- ↑ Whitney Hall 1988, s. 130.
- ↑ Whitney Hall 1988, s. 310–311.
- ↑ Brown & Ishida 1979, s. 39–40.
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nintoku Wikimedia Commonsissa
