Niko Kari
Niko Kari (s. 6. lokakuuta 1999 Hyvinkää[1]) on suomalainen autourheilija. Kari asuu Tuusulassa.[2] Kaudella 2015 Kari kilpaili uudessa Pohjois-Euroopan SMP Formula 4 -sarjassa[3] voittaen mestaruuden[4]. Kaudeksi 2016 Kari siirtyi ajamaan Euroopan Formula 3 -sarjaan Motopark-tallin väreissä. Kaksijakoisesti sujunut kausi päättyi sarjan 10. sijaan. Kari pääsi myös ajamaan Koiranen GP:n GP3-autolla kaksi osakilpailua ja siirtyi vakituisesti GP3-luokkaan kaudeksi 2017 Arden International -talliin.[5] Kaudella 2020 Karin piti ajaa FIA F3-sarjassa Charouz-tallissa[6], mutta juuri ennen ensimmäisen Itävallan osakilpailun alkua 2. heinäkuuta 2020 talli sanoi sopimuksen yksipuolisesti irti.[7]
Niko Kari | |
---|---|
Niko Kari vuonna 2018. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 6. lokakuuta 1999 Hyvinkää |
Kansalaisuus | Suomi |
Moottoriurheilija | |
Formula 3 | |
Esikoiskausi | 2019 |
Kilpailuja | 18 |
Voittoja | 0 |
Paalupaikkoja | 0 |
Nopeimpia kierroksia | 0 |
Paras sijoitus | 12. |
Aikaisemmat sarjat | |
2015 2016 2016–2018 2018 |
SMP Formula 4 Euroopan F3 GP3 Formula 2 |
Mestaruudet | |
2015 | SMP Formula 4 |
Palkinnot | |
2013, 2014 | AKK-Motorsportin vuoden karting-kuljettaja |
Aiheesta muualla | |
nikokari.fi | |
Ura
muokkaaKari aloitti kartingin vuonna 2009 ja ajoi ensimmäisen kilpailunsa seuraavana vuonna.[8] Vuodet 2010–2013 hän kilpaili eri Suomen karting-luokissa ja vuonna 2014 ensimmäistä kertaa ulkomaisessa sarjassa, KF European -sarjassa.[3] Suomen autourheiluliitto AKK-Motorsport valitsi Karin vuoden parhaaksi karting-kuljettajaksi vuosina 2013 ja 2014.[2]
Kaudeksi 2015 Kari siirtyi ensimmäiseen formulaluokkaansa, Koiranen Motorsportin järjestämään uuteen SMP Formula 4 -sarjaan.[3] Syyskuussa 2015 Kari varmisti sarjan mestaruuden.[4] Hän voitti kauden aikana seitsemän kilpailua ja sijoittui palkintokorokkeella 19 kilpailussa 21:stä.[9]
Joulukuussa 2015 Kari liittyi maineikkaaseen Red Bullin nuorten kuljettajien ohjelmaan[9], mutta sai sieltä potkut syksyllä 2017.[10]
Euroopan Formula 3 (2016)
muokkaaKaudella 2016 Kari ajoi Euroopan Formula 3 -sarjassa Motopark-tallissa[9] kauden tulokkaana. Kari oli huhtikuussa Ranskassa ajetussa debyyttikilpailussaan kahdeksas.[11] Toisessa lähdössä hän sijoittui 16:ksi oltuaan mukana pienessä kolarissa.[12] Sateen liukastamassa Hungaroringillä ajetussa kolmannessa lähdössä Kari sijoittui Volkswagenillaan kahdeksannelle sijalle. Imolan ensimmäisessä lähdössä Kari lähti toisesta ruudusta kilpailuun, mutta onnistui ohittamaan uusintalähdössä kilpailua johtaneen Lance Strollin ja ajoi kilpailun voittoon ollen muilla palkintosijoilla neljästi.[13] Loppupisteissä Kari oli kymmenes.
GP3 (2016–2018)
muokkaaElokuussa 2016 Kari osallistui GP3-sarjaan Belgian osakilpailun ajaksi. Hän ajoi Koiranen GP -tallissa. Ensimmäisessä lähdössä Kari joutui keskeyttämään rengasrikkoon ja toisessa lähdössä hän sijoittui 14:ksi.
Kaudeksi 2017 Kari sai vakituisen paikan GP3-sarjaan.[5] Hän ajoi Arden International -tallissa.[14] Kari ajoi ensimmäisen voittonsa Abu Dhabin kilpailussa. Kauden jälkeen Arden ilmoitti ettei Kari jatka tallissa seuraavana vuonna.
Tammikuussa 2018 Kari sai paikan GP3-talli MP Motorsportista.[15]
F2 (2018)
muokkaaKari pääsi ajamaan loppukaudeksi F2-luokan MP Motorsport -talliin.[16] Tammikuussa 2019 tiedotettiin Karin saaneen uuden päätukijan, Head Invest Oy:n, joka sopimus takaa hänen uransa jatkumisen, kun Karin edellinen päätukija Wihuri Oy sanoi pääsponsorisopimuksen irti.[17]
FIA F3 (2019)
muokkaaKaudelle 2019 Kari siirtyi GP3-sarjan korvaneeseen uuteen FIA F3-sarjaan Trident-tallissa.[6]
FIA F3 (2020)
muokkaaKaudella 2020 Karin oli tarkoitus jatkaa FIA F3-sarjassa. Tšekkiläinen Charouz-talli sanoi kuitenkin Niko Karin sopimuksen irti 2. heinäkuuta yksipuoleisella irtisanomisella juuri ennen kauden 2020 alkua. [6]
European Le Mans Series
muokkaaKari teki sopimuksen European Le Mans Series -sarjan ajamisesta LMP3-luokassa Eurointernational-tallille kaudella 2020.[18]
Formula 3 (2022)
muokkaaMaaliskuussa 2022 kerrottiin, että Kari ajaa Formula 3 -sarjassa Jenzer Motorsport -tallissa kauden avauksessa Bahrainissa.[19]
Tulokset
muokkaaVäri | Tulos |
---|---|
Kulta | Voittaja |
Hopea | Toinen sija |
Pronssi | Kolmas sija |
Vihreä | Pistesijoitus |
Sininen | Maaliin pistesijojen ulkopuolella |
Ei sijoittunut (NC) | |
Violetti | Keskeytti (Kesk.) |
Punainen | Karsiutui (DNQ) |
Esikarsiutui (DNPQ) | |
Musta | Hylättiin (DSQ) |
Valkoinen | Ei startannut (DNS) |
Vaaleansininen | Vain harjoituksissa (PO) |
Perjantain testikuljettaja (TD) | |
Tyhjä | Kilpailu peruttiin (C) |
Ei harjoituksissa (DNP) | |
Loukkaantunut tai sairas (Louk.) | |
Kilpailukiellossa (EX) | |
Ei saapunut (DNA) | |
Vetäytyi (WD) | |
Lihavoitu | Paalupaikka |
Kursivoitu | Nopein kierros |
† – keskeytys ajoi yli 90 % kilpailupituudesta ja sai tuloksen. | |
Yläindeksi numero – Pistesijoitus sprinttikilpailussa Power Stage -erikoiskokeella. | |
* – Fanboost | |
G – Nopein aika-ajon lohkovaiheessa |
GP3-tulokset
muokkaaKausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2016 | Koiranen GP | ESP FEA |
ESP SPR |
AUT FEA |
AUT SPR |
GBR FEA |
GBR SPR |
HUN FEA |
HUN SPR |
GER FEA |
GER SPR |
BEL FEA Kesk. |
BEL SPR 14 |
ITA FEA |
ITA SPR |
MAL FEA |
MAL SPR |
ABU FEA |
ABU SPR |
0 | 26. |
2017 | Arden International | ESP FEA 15 |
ESP SPR 14 |
AUT FEA Kesk. |
AUT SPR 18 |
GBR FEA 5 |
GBR SPR 3 |
HUN FEA 9 |
HUN SPR 6 |
BEL FEA 9 |
BEL SPR 9 |
ITA FEA 15† |
ITA SPR C |
JER FEA 6 |
JER SPR 19 |
ABU FEA 1 |
ABU SPR 13 |
63 | 10. | ||
2018 | MP Motorsport | ESP FEA Kesk. |
ESP SPR 6 |
FRA FEA DSQ |
FRA SPR Kesk. |
AUT FEA 11 |
AUT SPR 8 |
GBR FEA 11 |
GBR SPR Kesk. |
HUN FEA Kesk. |
HUN SPR Kesk. |
BEL FEA 14 |
BEL SPR 12 |
ITA FEA 10 |
ITA SPR 10 |
RUS FEA |
RUS SPR |
ABU FEA |
ABU SPR |
6 | 17. |
Formula 3 -tulokset
muokkaaKausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2019 | Trident | ESP FEA 8 |
ESP SPR 3 |
FRA FEA 18 |
FRA SPR 24† |
AUT FEA 11 |
AUT SPR 8 |
GBR FEA 18 |
GBR SPR 19 |
HUN FEA 14 |
HUN SPR 12 |
BEL FEA 19 |
BEL SPR Kesk. |
ITA FEA Kesk. |
ITA SPR 15 |
RUS FEA 3 |
RUS SPR 5 |
36 | 12. | ||
2022 | Jenzer Motorsport | BHR SPR 26 |
BHR FEA 14 |
EMI SPR |
EMI FEA |
ESP SPR |
ESP FEA |
GBR SPR |
GBR FEA |
AUT SPR |
AUT FEA |
HUN SPR |
HUN FEA |
BEL SPR |
BEL FEA |
NED SPR |
NED FEA |
ITA SPR |
ITA FEA |
0 | 30. |
Formula 2 -tulokset
muokkaaKausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2018 | MP Motorsport | BHR FEA |
BHR SPR |
AZE FEA |
AZE SPR |
ESP FEA |
ESP SPR |
MON FEA |
MON SPR |
FRA FEA |
FRA SPR |
AUT FEA |
AUT SPR |
GBR FEA |
GBR SPR |
HUN FEA |
HUN SPR |
BEL FEA |
BEL SPR |
ITA FEA |
ITA SPR |
RUS FEA Kesk. |
RUS SPR Kesk. |
ABU FEA 15 |
ABU SPR Kesk. |
0 | 24. |
European Le Mans Series -sarjan tulokset
muokkaaVuosi | Talli | Luokka | Runko | Moottori | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | Sija | Pisteet |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2020 | Eurointernational | LMP3 | Ligier JS P320 | Nissan VK56DE 5.6L V8 | LEC 6 |
SPA 3 |
LEC 7 |
MNZ 2 |
ALG 6 |
4. | 55 |
Tilastot
muokkaaKausi | Sarja | Talli | Sijoitus | Osakilpailut | Pisteet | Voitot | Palkinto- sijat |
Paalu- paikat |
Nopeimmat kierrokset |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2015 | SMP Formula 4 | Koiranen GP | 1. | 21 | 449 | 7 | 19 | 4 | 9 |
2016 | Euroopan Formula 3 | Motopark | 10. | 30 | 129 | 1 | 4 | 0 | 0 |
Formula 3 Masters | Motopark | 2. | 1 | N/A | 0 | 1 | 0 | 0 | |
GP3 | Koiranen GP | 25. | 2 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | |
2017 | GP3 | Arden International | 10. | 15 | 63 | 1 | 2 | 0 | 1 |
2018 | GP3 | MP Motorsport | 17. | 14 | 6 | 0 | 0 | 0 | 0 |
Formula 2 | MP Motorsport | 24. | 4 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | |
2019 | Formula 3 | Trident | 12. | 16 | 36 | 0 | 2 | 0 | 0 |
Lähteet
muokkaa- ↑ Niko Kari SMP Formula 4. Viitattu 20.8.2015. (englanniksi)
- ↑ a b http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/260437-suomen-lahjakkain-karting-kuljettaja-siirtyy-formuloihin (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c http://smpf4championship.com/driver/niko-kari/
- ↑ a b Kari sinetöi Formula 4 -tittelinsä Moskovassa Turun Sanomat (ts.fi). 6.9.2015. Turun Sanomat Oy. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 9.9.2015.
- ↑ a b Niko Karin F1-unelma askeleen lähempänä – Red Bull -pomo vahvistaa ylennyksen MTV.fi. 25.11.2016. Arkistoitu 26.11.2016. Viitattu 25.11.2016.
- ↑ a b c Trident names Kari as first F3 signing for 2019 www.motorsport.com. Viitattu 21.2.2019. (englanniksi)
- ↑ F3-kuljettaja Niko Karille sokkiuutinen - talli antoi potkut juuri ennen kauden avauskilpailua www.iltalehti.fi. Viitattu 2.7.2020.
- ↑ http://www.nikokari.eu/index.php?page=2&lang=fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c New names injected into the Red Bull Junior Team Red Bull. 11.12.2015. Viitattu 12.1.2016.
- ↑ Red Bull kertoi todella kylmästi suomalaisen formulalupauksen potkuista - ”Suurin painolasti katosi siinä samalla” iltalehti.fi. Viitattu 8.2.2018.
- ↑ Suomen formulalupauksella värikäs F3-debyytti: "Tuli vähän ahdasta" Iltalehti. Viitattu 3.4.2016.
- ↑ Suomen formulalupauksen kisa pilalle: "Kaveri käänsi etusiipeen" www.iltalehti.fi. Viitattu 3.4.2016.
- ↑ Niko Karin F1-unelma askeleen lähempänä – Red Bull -pomo vahvistaa ylennyksen mtv.fi. Arkistoitu 26.11.2016. Viitattu 25.11.2016.
- ↑ Red Bull Junior Team: Red Bull Junior Team announcement 2017 | Red Bull Junior Team Red Bull Junior Team. Viitattu 22.1.2017. (englanti)
- ↑ Niko Karin virallinen nettisivu: Arkistoitu kopio Niko Karin virallinen nettisivu. Arkistoitu 16.1.2018. Viitattu 15.1.2018.
- ↑ Yllätyspesti! Formulalupaus Niko Kari loikkaa jo nyt F2-sarjaan yle.fi. Viitattu 25.9.2018.
- ↑ F1-unelma pelastettu? 19-vuotiaan Niko Karin ura jatkuu - suomalainen miljonääri ryhtyi yllättäen tukijaksi www.iltalehti.fi. Viitattu 17.1.2019.
- ↑ Ida Wood: Niko Kari lands ELMS seat after FIA F3 exit formulascout.com. 15.7.2020. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Niko Kari tekee yllätyspaluun formuloihin mtvuutiset.fi. 14.3.2022. Viitattu 29.12.2022.[vanhentunut linkki]