Avaa päävalikko

Nikita on pääasiassa venäläinen ja makedonialainen miehen, joskus naisenkin etunimi. Nimi on muunnos kreikkalaisesta nimestä Niketas,[1] joka on johdettu kreikan kielen voittoa tarkoittavasta sanasta νικη (nike).[2]

Nikita
Nimipäivä  
– suomenkielinen
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 31. tammikuuta,
3. huhtikuuta,
15. syyskuuta
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä Niketas
Nimen alkuperä kreikan sanasta νικη (nike), voitto

Suomessa nimi Nikita on Väestö­rekisteri­keskuksen tietojen mukaan annettu huhtikuuhun 2018 mennessä 849 miehelle ja noin 160 naiselle. Suurin osa heistä on syntynyt vuoden 1980 jälkeen.[3]

Sisällysluettelo

Tunnettuja NikitojaMuokkaa

Kuvitteellisia NikitojaMuokkaa

  • Nikita, päähenkilö elokuvassa Tyttö nimeltä Nikita (La Femme Nikita) vuodelta 1990
  • Nikita, päähenkilö vuosina 1997–2001 esitetyssä televisiosarjassa Nikita (La Femme Nikita)
  • Nikita, päähenkilö vuodesta 2010 esitetyssä televisiosarjassa Nikita

Muita merkityksiäMuokkaa

  • Nikita, Elton Johnin musiikkikappale ja single vuodelta 1985

LähteetMuokkaa

  1. Nikita Behind The Name. Viitattu 30.3.2011.
  2. Niketas Behind The Name. Viitattu 30.3.2011.
  3. Nimipalvelu Väestörekisterikeskus. Viitattu 3.4.2018.