Niilo Koskinen

Niilo Johannes Koskinen (25. toukokuuta 1895 Tampere9. heinäkuuta 1974) oli suomalainen jääkärimajuri.[1][2]

PerhetaustaMuokkaa

Hänen vanhempansa olivat aliupseeri Johan Koskinen ja Lydia Nurminen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Ellen Aliisa Ilosen kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Koskinen kävi kansakoulun ja opiskeli sähköalaa ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1921 sekä seitsemännen luokan samassa koulussa vuonna 1925. Kahdeksannen luokan hän suoritti Helsingin suomalaisessa yksityislyseossa vuonna 1932. Jääkärialiupseereille järjestetty aktiiviupseerikurssin Kadettikoulussa hän suoritti vuonna 1921 ja asemestarikurssin vuosina 1922 ja 1924 sekä sotilaspedagogisen kurssin vuonna 1925. Kadettikoulun lyhennetyn kurssin hän suoritti vuosina 1926–1927 ka sotilashallinnollisen kurssin ensimmäisen jakson vuosina 1929–1930 ja toisen jakson vuonna 1931.[1][2]

JääkärikausiMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Koskinen työskenteli sähkötyönjohtajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 9. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, mistä hänet 8. lokakuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja edelleen 15. marraskuuta 1916 alkaen Altonan työosastoon, mistä hänet laskettiin myöhemmin siviilitöihin Saksaan.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Koskinen palasi takaisin Suomeen Ruotsin kautta 20. maaliskuuta 1918 ja hänet määrättiin 27. maaliskuuta 1918 alkaen koulutusaliupseeriksi Vaasan rykmentin täydennyspataljoonaan.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Sisällissodan jälkeen Koskinen siirrettiin 30. heinäkuuta 1918 alkaen Suomen valkoiseen kaartiin, missä hän toimi koulutusaliupseerina Vöyrin pataljoonan eri komppanioissa ja 1. elokuuta 1918 alkaen pataljoonan esikunnan vääpelinä. Armeijasta hän erosi 8. joulukuuta 1919, mutta astui takaisin palvelukseen 1. toukokuuta 1920 ja hänet sijoitettiin takaisin Suomen valkoisen kaartin Vöyrin pataljoonaan esikuntavääpeliksi. Valkoisesta kaartista hänet siirrettiin 25. syyskuuta 1920 Käkisalmen läänin rykmentin esikuntaan, josta hänet siirrettiin edelleen 26. huhtikuuta 1921 Savon jääkärirykmentin 5. komppaniaan, missä hänet sijoitettiin 15. kesäkuuta 1921 alkaen nuoremmaksi upseeriksi. Savon jääkärirykmentistä hänet siirrettiin 31. elokuuta 1921 Polkupyöräpataljoona 1:een ja määrättiin aluksi nuoremmaksi upseeriksi ja 21. marraskuuta 1921 alkaen tiedonantoupseeriksi ja 19. huhtikuuta 1922 alkaen asemestariksi. Koskinen siirrettiin 27. kesäkuuta 1924 aseteknikoksi Tampereen rykmenttiin ja edelleen rykmentin talouspäällikön viransijaiseksi 29. joulukuuta 1928 – 31. maaliskuuta 1929 väliseksi ajaksi. Hänet siirrettiin 28. helmikuuta 1930 Kajaanin sissipataljoonan talouspäälliköksi sekä 1. marraskuuta 1933 Kokkolan ja 18. helmikuuta 1935 alkaen Viipurin sotilaspiirin huoltopäälliköksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1938 saakka. Sotilaspiirin huoltopäällikkönä Huolto-osaston upseerina ja toimistopäällikkönä hän toimi Armeijakunnan esikunnassa vuosina 1938 - 1939.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Koskinen osallistui talvisotaan aluksi edelleen II Armeijakunnan esikunnassa, josta hänet siirrettiin myöhemmin huoltopäälliköksi Jalkaväkirykmentti 21:een ja otti osaa taisteluihin Taipaleella. Välirauhan aikana hän jatkoi samassa tehtävässä, kunnes siirrettiin myöhemmin pataljoonan huoltopäälliköksi 7. Prikaatiin.[2]

Jatkosodan puhjettua hän jatkoi huoltopäällikkönä 7. Prikaatista muodostetussa Jalkaväkirykmentti 7:ssä, josta hänet siirrettiin myöhemmin huoltopäälliköksi Jalkaväkirykmentti 14:ään sekä edelleen Jalkaväkirykmentti 53:een. Vuonna 1943 hänet siirrettiin huoltopäälliköksi Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin esikuntaan. Koskinen osallistui jatkosodan taisteluihin Tyrjällä, Louhi-Kiestinki akselilla ja Uhtuan suunnalla.[2]

Koskinen erosi vakinaisesta palveluksesta sotien jälkeen ja siirtyi Maalaisliiton järjestösihteeriksi Helsinkiin, missä tehtävässä hän toimi vuonna 1945 ja siirtyi Metsähallituksen huolto- ja sosiaalipäälliköksi palvellen Metsähallituksessa vuoteen 1946 saakka. Takaisin puolustusvoimien palvelukseen hän astui vuonna 1947 ja hänet sijoitettiin huoltopäälliköksi Kemin sotilaspiirin esikuntaan, josta hänet siirrettiin seuraavana vuonna virkaatekeväksi huoltopäälliköksi Tampereen sotilaspiirin esikuntaan ja oli tehtävässä vuoteen 1950 saakka, jolloin erosi vakinaisesta palveluksesta. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975