Avaa päävalikko
Nico Müller vuonna 2012.

Nico Müller (s. 25. helmikuuta 1992 Thunlähde?) on sveitsiläinen autourheilija. Nykyään hän ajaa DTM-sarjassa.

UraMuokkaa

 
Nico Müller, Deutsche Tourenwagen Masters 2014 - Hockenheimring

Müller aloitti urheilu-uransa karting-sarjoissa vuonna 2004. Seuraavana vuonna hän sijoittui kuudenneksi Sveitsin Bridgestone Cupin ICA Junior -luokassa. Vuonna 2006 hän sijoittui kolmanneksi samaisessa luokassa ollen paras tulokas Sveitsin juniorimestaruussarjassa. Vuonna 2007 Müller voitti Sveitsin Bridgestone Cupin KF3-luokassa yhden pisteen turvin sijoittuen viidenneksi Sveitsin KF3-mestaruussarjassa.lähde?

Vuonna 2008 Müller siirtyi isompiin sarjoihin kilpaillen Formula Renault 2.0 -sarjassa Jenzer Motorsport -tallissa. Hän sijoittui myös kolmanneksi Formula Renault -talvisarjassa kahdella palkintosijallaan. Ensimmäisenä vuonnaan pääsarjassa hän sijoittui viidenneksi yhdellä voitollaan ja seuraavana vuonna voitti sarjan mestaruuden ylivoimaisesti ollen palkintokorokkeella kauden kaikissa 12 kilpailussa voittaen niistä yhdeksän. Samana vuonna Müller testasi Formula Renault 3.5 -luokan autoa ja ajoi testisessioita International Formula Master -sarjan autolla. Vuonna 2010 Müller siirtyi GP3-sarjaan kilpaillen niin ikään Jenzer-tallissa. Hän voitti kaudella kaksi kilpailua sijoittuen pisteissä kolmanneksi. Müller jatkoi GP3-sarjassa kaudella 2011. Hän voitti yhden kilpailun ja otti 2 kolmossijaa. Hän sijoittui sarjan neljänneksi.

Vuonna 2012 Müller siirtyi World Series by Renault-sarjaan. Hän ajoi kauden aikana kerran palkintokorokkeelle ja sijoittui lopulta sarjan yhdeksänneksi. Vuonna 2013 Müller jatkoi samassa sarjassa.lähde? Hän ajoi voittoon Monacon kilpailussa. Hän voitti myös sateisen Hungaroringin viikonlopun ensimmäisen kilpailun ja sijoittui kauden loppupisteissä sarjan viidenneksi. Vuonna 2014 Müller siirtyi DTM-sarjaan.

Vuonna 2015 Müller oli mukana voittamassa Nürburgringin 24 tunnin ajoa.

GP3-tuloksetMuokkaa

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Pisteet Sijoitus
2010 Jenzer Motorsport ESP
FEA

13
ESP
SPR

9
TUR
FEA

6
TUR
SPR

4
EUR
FEA

7
EUR
SPR

1
GBR
FEA

3
GBR
SPR

4
GER
FEA

Kesk.
GER
SPR

17
HUN
FEA

1
HUN
SPR

6
BEL
FEA

4
BEL
SPR

6
ITA
FEA

4
ITA
SPR

3
53 3.
2011 Jenzer Motorsport TUR
FEA

11
TUR
SPR

15
ESP
FEA

5
ESP
SPR

Kesk.
EUR
FEA

Kesk.
EUR
SPR

14
GBR
FEA

1
GBR
SPR

11
GER
FEA

15
GER
SPR

7
HUN
FEA

4
HUN
SPR

5
BEL
FEA

7
BEL
SPR

3
ITA
FEA

4
ITA
SPR

3
36 4.