Nicky Hopkins

brittiläinen muusikko

Nicholas Christian ”Nicky” Hopkins (24. helmikuuta 19446. syyskuuta 1994) oli englantilainen kosketinsoittaja.

Nicky Hopkins kolmas vasemmalta, yhtyeen Quicksilver Messenger Service kanssa vuonna 1970.

Elämä ja ura muokkaa

Hopkins aloitti uransa Screaming Lord Sutch and the Savages -yhtyeessä 1950-luvun lopulla.[1] Heikon terveydentilansa vuoksi, joka osoittautui Crohnin taudiksi, Hopkins toimi enimmäkseen studiomuusikkona.[2] Kiertueille osallistumista haittasi myös paheneva alkoholismi ja huumeiden käyttö.[3] Hopkins esiintyi myös Woodstock-festivaalilla Jefferson Airplanen kanssa. Hopkins oli skientologi ja soitti vuonna 1982 ilmestyneellä L. Ron Hubbardin sävellyksiä ja sanoituksia sisältäneellä Space Jazz -albumilla.[4] Hopkins esiintyi Suomessa Andy McCoyn ja Dave Lindholmin kanssa vuonna 1991.[5] Hän kuoli Nashvillessä vuonna 1994 leikkauksia seuranneisiin komplikaatioihin. [1]

Levytyksiä muokkaa

Rolling Stonesin kanssa muokkaa

Hopkins soitti Rolling Stonesin albumeilla vuodesta 1967 vuoteen 1975. Tunnettuja levytyksiä ovat "Angie", "Sympathy for the Devil" ja "Waiting on a Friend". Hopkins oli mukana Jean-Luc Godardin vuonna 1968 ohjaamassa Rolling Stones-aiheisessa elokuvassa Sympathy for the Devil (elokuva tunnetaan myös alkuperäisellä nimellä 'One Plus One').

Muita levytyksiä muokkaa

Hopkins äänitti musiikkia ja esiintyi monien huomattavien esiintyjien englantilaisilla ja amerikkalaisilla pop- ja rock-julkaisuilla 1960-luvulta 1990-luvulle, muun muassa The Whon, The Kinksin, Carly Simonin, Jeff Beckin, Jerry Garcían, Rod Stewartin, Joe Cockerin levyillä ja vielä Spinal Tapin levyllä vuonna 1991. Hän soitti pianoa Beatlesin singlellä "Revolution" ja sen jälkeen yhtyeen kaikkien jäsenten soololevyillä.[1] Vuonna 1975 ilmestyneessä Tommy -musikaalielokuvassa Hopkins soitti pianoa ja osallistui sovittamiseen. Hopkins julkaisi myös sooloalbumeja.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Strauss, Neil: Nicky Hopkins, 50, Studio Keyboardist In Rock Recording The New York Times. 10.9.1994. Viitattu 5.8.2019. (englanniksi)
  2. Comaratta, Len: Icons of Rock: Nicky Hopkins Consequence of Sound. 10.10.2010. Viitattu 5.8.2019. (englanniksi)
  3. Nicky Hopkins - Biography nickyhopkins.com. Viitattu 5.8.2019.
  4. L. Ron Hubbard - Space Jazz Discogs. Viitattu 6.8.2019. (englanniksi)
  5. Keikalla: Andy McCoy, Dave Lindholm ja Nicky Hopkins yle.fi. Viitattu 5.8.2019.