Avaa päävalikko

Sir Nicholas John Wald, FRS, on englantilainen professori. Hän johtaa Wolfson Institute of Preventive Medicine -insituuttia Barts and the London, Queen Mary’s School of Medicine and Dentistry -yliopistossa. Hänen tutkimusalansa on sikiöiden kehityshäiriöiden estäminen ja havaitseminen.

Uransa aikana Wald on tutkinut muun muassa Downin syndroomaa ja hermostoputken sulkeutumishäiriöitä, kuten spina bifidaa ja anenkefaliaa. Vuonna 1974 hän keksi, että raskaana olevan naisen kohonnut veren alfafetoproteiinin taso on merkki sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriöstä, ja että sitä voitaisiin testata verikokeella. Kollegoineen hän löysi vuonna 1988 tavan testata äidin verestä myös sikiön Downin syndrooman. Menetelmää käytetään nykyään laajalti. Hän on myöhemmin kehittänyt lisää Downin syndrooman seulontamenetelmiä.[1]

Ennaltaehkäisevän lääketieteen alalla professori Wald on tehnyt niin ikään merkittäviä löytöjä. Hän havaitsi vuonna 1991 foolihappovajeen olevan merkittävin yksittäinen syy hermostoputken sulkeutumishäiriöiden kehittymiseen.[2] Löydöksen jälkeen näiden spina bifida ja anenkefalia-raskauksien määrä on merkittävästi vähentynyt maissa, joissa ylimääräistä foolihappoa on ryhdytty lisäämään ravintoon.[3]

Viime vuosina Wald on kerännyt paljon tunnustusta työstään. Vuonna 2004 hänet valittiin jäseneksi Royal Societyyn,[1] ja kuningatar Elisabet aateloi hänet ritariksi vuonna 2008.[2]

LähteetMuokkaa

  1. a b Professor Nicholas Wald elected Fellow of the Royal Society 24.5.2004. Queen Mary, University of London. Viitattu 23.6.2008. (englanniksi)
  2. a b Birth defect test guru knighted 14.6.2008. BBC News. Viitattu 23.6.2008. (englanniksi)
  3. Hopkins Tanne, Janice: US study shows that folic acid fortification decreases neural tube defects. (News roundup) BMJ, 2005, nro 331, s. 594. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.