Network (taideteos)

ympäristötaideteos Turussa

Network on vuonna 1995 valmistunut arkkitehti Outi Sarjakosken suunnittelema ja valmistama ympäristötaideteos Turussa Itäisen Rantakadun ja Volter Kilven kadun risteyksessä. ”Hämähäkinverkon” koko on noin 12×15 metriä. Sarjakoski punoi verkon itse polyesteriköydestä, jota työhön kului noin yksi kilometri.[1]

Outi Sarjakoski: Network (1995).

Verkon voidaan ajatella symboloivan verkostoitumista työelämässä, ihmisten sosiaalisia verkostoja tai tietoteknillisiä verkostoja. Teos muistuttaa jättiläiskokoista hämähäkinverkkoa, jolla nimellä se myös yleisesti tunnetaan. Network on yksi Pro Cultura -säätiön veistoskaupunkihankkeen teos.[2]

Verkko sijaitsee ylhäällä louhitussa kallioseinämässä, ja näyttää sijaitsevan jonkinlaisen tunnelin- tai luolanalun suulla. Kallioon louhittu aukko on peräsin suunnitelmasta rakentaa tontille tuolloin vielä yksityisen Turun Yliopiston tarvitsema uusi kirjastorakennus – yliopiston päärakennus oli kauppatorin laidalla entisen Hotelli Phoenixin talossa. Kirjastolle ei siinä rakennuksessa ollut tilaa ja sitä löytyi Samppalinnanmäen kupeelta. Kirjaston rakentaminen aloitettiin louhintatöillä vuonna 1946. Sen pidemmälle hanke ei edennyt ja yliopisto sai uudet tilat aikanaan Yliopistonmäeltä. 1970-luvulla tontille suunniteltiin väestönsuojaa, 1980-luvulla Suomen pankin uutta Turun-konttoria, ja paljon myöhemmin uutta kaupunginkirjaston pääkirjastoa. Nämä kaikki hankkeet raukesivat lähes alkuunsa ja tontti on nykyään Turun kaupunginteatterin pysäköintipaikkana.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b Hätönen, Paula: Outi kutoi verkon luolan suulle Turun Sanomat. 21.2.2006. Arkistoitu 27.4.2019. Viitattu 2.5.2019.
  2. Outi Sarjakoski: Network Turun kaupunki. Viitattu 2.5.2019.