Avaa päävalikko

Netta Walldén (s. 1973 Orivesi) on suomalainen lastenkirjailija ja äidinkielenopettaja.[1] Hän kirjoittaa Rubenin tutkimuksia -lastenkirjasarjaa.

UraMuokkaa

Walldén on opiskellut Tampereen yliopistossa muun muassa suomen kieltä, kirjallisuutta ja tiedotusoppia sekä markkinointia ja luovaa kirjoittamista Kriittisessä Korkeakoulussa.[2] Hän opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta Klaukkalassa.[3] Ennen opettajaksi ryhtymistä hän työskenteli muun muassa UPM Kymmenen palveluksessa.[2] Walldénin tekstejä on palkittu Pirkanmaan kirjoituskilpailussa, vuonna 2007 proosasarjassa ja vuonna 2008 lyriikkasarjassa.[4]

Vuonna 2011 ilmestyi Walldénin esikoisteos ja Rubenin tutkimuksia -kirjasarjan ensimmäinen osa, Ruben ja rouva Mallamudin tapaus. Sarjassa 11-vuotias Ruben tutkii sisarensa kanssa outoja tapahtumia kotipaikassaan Saarnilaaksossa.[5] Walldén inspiroitui kirjoittamaan kirjan Elliott Smithin kappaleen ”Waltz #2” myötä,[6] ja kirjan alussa onkin lainaus kappaleesta. Teos oli Lasten LukuVarkaus -palkintoehdokkaana vuonna 2012.[7]

Vuonna 2012 ilmestyi sarjan toinen osa, Ruben ja Harman kartano.[8] Kolmas osa, Ruben ja ratikkaralli (2013), palkittiin joulukuussa 2013 Lounais-Suomen Kirjailijoiden joka toinen vuosi jakamalla Anni Polva -palkinnolla.[9] Sarjan neljäs osa Ruben ja kadonneet karaatit ilmestyi tammikuussa 2015.[10] Myös se oli ehdolla LukuVarkaus-palkinnon saajaksi.[11]

Walldén on toimittanut yhdessä Hanna van der Steenin kanssa Anni Nykäsen kuvittaman, nuorille suunnatun kokoelmateoksen Mikä moka!, joka ilmestyi lokakuussa 2013.[12]

Walldén kuuluu Suomen Nuorisokirjailijat ry:n johtokuntaan[13] ja on Lukukeskuksen hallituksen jäsen[14].

TeoksetMuokkaa

Rubenin tutkimuksia -sarjaMuokkaa

MuutMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Walldén, Netta Kirjasampo.fi. Viitattu 26.11.2014.
  2. a b Netta Walldén Kirja.fi. Viitattu 23.12.2014.
  3. Walldén, Netta (Arkistoitu sivu) WSOY. Viitattu 16.8.2015.
  4. Pirkanmaan kirjoituskilpailussa palkitut 15.10.2014 (päivitetty). Tampereen kaupunginkirjasto. Viitattu 23.12.2014.
  5. Ruben ja rouva Mallamudin tapaus Kirjasampo.fi. Viitattu 23.12.2014.
  6. Ruuska, Helena: Lastenromaanien aatelia HS.fi. 3.11.2011. Viitattu 3.12.2013.
  7. Lasten LukuVarkaus 2012 palkinnosta kilpailee seitsemän kirjaa Festivals.fi. 1.3.2012. Viitattu 27.11.2014.
  8. Welin, Merja: Netta Walldén – Ruben ja Harman kartano Keskisuomalainen. 28.12.2012. Viitattu 26.11.2014.
  9. Koskinen, Paula: Netta Walldénille Anni Polva -tunnustuspalkinto Yle Uutiset. 3.12.2013. Viitattu 3.12.2013.
  10. Ruben ja kadonneet karaatit Kirja.fi. Viitattu 23.12.2014.
  11. Salokangas, Keijo: Lasten LukuVarkaus -palkinnon finaalikirjat julki Yle Uutiset. 2.3.2016. Viitattu 15.12.2016.
  12. Virtanen, Kari: Nuoruusajan mokia kerätään kirjaksi - mukana myös julkkisten tarinoita Länsi-Uusimaa. 7.2.2013. Viitattu 3.12.2013.
  13. Yhteystiedot Suomen Nuorisokirjailijat. Viitattu 16.8.2015.
  14. Hallitus Lukukeskus. Viitattu 16.8.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa