Mustatattiainen

kovakuoriaislaji

Mustatattiainen (Oxyporus mannerheimii) on lyhytsiipisiin kuuluva kovakuoriaislaji. Se on Suomessa rauhoitettu.[2] Suomen lajien uhanalaisuusluokituksessa sitä ei pidetä enää uhanalaisena.[3] Lajin tieteellinen nimi kunnioittaa suomalaista hyönteistutkija Carl Gustaf Mannerheimiä.

Mustatattiainen
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Kovakuoriaiset Coleoptera
Alalahko: Erilaisruokaiset Polyphaga
Osalahko: Staphyliniformia
Yläheimo: Haiskiaismaiset Staphylinoidea
Heimo: Lyhytsiipiset Staphylinidae
Alaheimo: Oxyporinae
Suku: Oxyporus
Laji: mannerheimii
Kaksiosainen nimi

Oxyporus mannerheimii
Gyllenhal, 1827

Katso myös

  Mustatattiainen Wikispeciesissä

Koko ja ulkonäkö muokkaa

Mustatattiainen on helposti tunnistettava kiiltäväpintainen, lähes täysin musta lyhytsiipinen, jolla on pituutta 7–10 mm. Ruumis on roteva ja suuressa päässä on huomattavan kookkaat leuat. Mustasta yleisväristä poiketen tuntosarvet ja raajojen nilkat ovat ruskeat.[4]

Levinneisyys muokkaa

Levinneisyydeltään mustatattiainen on eurosiperialainen laji. Sitä tavataan laajalti Venäjällä Siperiaan saakka, mutta Euroopassa levinneisyys rajoittuu Suomeen ja Baltiaan. Lajia tavataan myös Itä-Puolassa.[5] Suomessa lajin levinneisyys näyttää nykyisin rajoittuvan Keski-Suomeen sekä idässä Nuijamaalta Kuusamoon ulottuvalle vyöhykkeelle.[4] Vanhoja havaintoja on jopa Varsinais-Suomesta, mutta elinalueensa länsi- ja lounaisosissa laji on taantunut selvästi.[6]

Elinympäristö ja elintavat muokkaa

Sekä toukat että aikuiset kuoriaiset elävät sienten itiöemillä, erityisesti lehmäntatilla ja punikkitateilla, mutta sitä on tavattu myös puusta kasvavilta helttasieniltä. Muuten lajin elintavat tunnetaan hyvin heikosti. Mustatattiaista pidettiin pitkään ikimetsien lajina, mutta nykyisin sitä on tavattu myös koivikoissa, männiköissä ja jopa kulttuuriympäristöissä, kunhan sieniä on saatavilla. Löydöt ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta yksittäisiä yksilöitä.[6] Löytöpaikat ovat harvapuustoisia, mikä viittaa lajin suosivan valoisaa metsäympäristöä.[6]

Mustatattiaisen esiintymistä Suomessa vain osa on suojelluilla alueilla. Elintapojen tuntemattomuus kuitenkin vaikeuttaa suojelutarpeen arviointia.[6]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa