Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee sienilajia. Löpö tarkoittaa myös polttoöljyä.

Lehmäntatti (Leccinum scabrum) on tattien heimoon kuuluva syötäväksi kelpaava ruokasieni. Lajilla on kansanomainen nimitys löpö[2].

Lehmäntatti
Lehmäntatti kasvamassa Heinäsaaren rannalla Saimaalla
Lehmäntatti kasvamassa Heinäsaaren rannalla Saimaalla
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Alaluokka: Agaricomycetidae
Lahko: Boletales
Heimo: Tatit Boletaceae
Suku: Leccinum
Laji: scabrum
Kaksiosainen nimi

Leccinum scabrum
(Bull.) Gray[1]

Katso myös

 Commons-logo.svg Lehmäntatti Commonsissa

Koko ja ulkonäköMuokkaa

 
Eri-ikäisiä lehmäntatteja

Lehmäntatin kookas ja kupera lakki on 5–15 cm leveä ja väriltään ruskeansävyinen. Lakin pintakelmu ei ole tahmea märkänäkään. Sienen valkea malto on pehmeää ja hajutonta. Pillit ovat nuorena harmaan valkeat, mutta sienen vanhetessa siihen ilmestyy ensin ruskeita täpliä, kunnes pillistö muuttuu kokonaan likaisen ruskeaksi. Sienen pitkä ja hoikka jalka on vaaleanharmaa, ja siinä on tummia pisteitä. Vanhoilla yksilöillä lakki on toukkainen ja pehmeä.[3]

Samankaltaiset lajitMuokkaa

Valkolehmäntatti (Leccinum niveum) muistuttaa lehmäntattia, mutta sen väri on kokonaan valkoinen. Lehmäntatin voi sekoittaa myös koivun- (Leccinum versipelle), haavan- (Leccinum aurantiacum), männyn- (Leccinum vulpinum) ja lehtopunikkitattiin (Leccinum populinum). Lajia tavataan soistuneissa metsissä.[3]

Kasvuaika ja -paikkaMuokkaa

Lehmäntatin itiöemiä tavataan kesä-lokakuussa kaikenlaisissa metsissä koivujen seuralaisena. Lehmäntatti on koivun mykorritsasieni. Laji on yleinen koko Suomessa.[3]

Käyttö ravinnoksiMuokkaa

Sienen maku on mieto ja etenkin nuoret, vielä kiinteät yksilöt kelpaavat ruokasieneksi. Pehmeä ja vetinen malto kuitenkin estää sienen säilönnän, ja kuivaaminen tai pakastaminen sitkistää sienen.[3]

Koko Lehmän- ja punikkitattien suvun ongelmana on ruokakäytössä se, että niillä on tavattu toisinaan vatsanväänteitä, jotka eivät tosin ole vaarallisia. Syyksi on epäilty trehaloosi-intoleranssia tai mannitolin vaikutusta. Tutkimukset siasta ovat kesken, mutta missään tapauksessa lehmäntattia ei pidetä myrkkysienenä.

LähteetMuokkaa

  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 1.9.2008
  2. Nils Suber: ”Tatit, Boletaceae”, Sienimetsässä, kerääjän ja käyttäjän sieniopas, s. 140. Suomentanut Toivo Rautavaara (suom. toim.). WSOY, 1952.
  3. a b c d Eriksson, K. & Kotiranta, H.: Käytännön sieniopas, s. 75. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0.

Aiheesta muuallaMuokkaa