Muurila
Muurila[1] eli Muurola[1] (ven. Му́рино, Murino) on taajama ja maalaiskunta Leningradin alueen Seuloskoin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Ohtajoen rannalla Pietarin koillispuolella heti kaupungin rajan ulkopuolella. Taajamassa on asukkaita 5 000 ja kunnassa 5 700 henkeä (vuonna 2007).[2]
Historia
muokkaaTarinan mukaan Muurilan ovat perustaneet 1700-luvun alussa Muromin kihlakunnasta muuttaneet uudisasukkaat. Kylä mainitaan kuitenkin nimellä Murila jo 1600-luvun lopun ruotsalaisessa kartassa.[3] 1900-luvulle saakka Muurilassa asui inkerinsuomalaisia, jotka kuuluivat Pietarin Pyhän Marian seurakuntaan.[lähde? ]
Vuonna 1712 Pietari I lahjoitti Muurilan paroni Šafiroville. Hänen karkotuksensa jälkeen kylä palasi valtion haltuun ja siirtyi sitten kenraalimajuri Dmitrijev-Mamonoville. Vuodesta 1749 aina Venäjän vallankumoukseen saakka kylän ja sen lähiseudut omisti Vorontsovin kreivisuku, jonka jäseniä myös asui Muurilan kartanossa. Vuonna 1790 kylään rakennettiin pyhälle Katariinalle omistettu ortodoksinen kirkko, joka on edelleen toiminnassa. Ortodoksiseurakuntaan kuuluivat myös Rutšji, Pukra sekä inkerinsuomalaisten ja inkerikkojen asuttamat Ripatsu (ven. Рыбацкое, Rybatskoje) ja Uusikylä (ven. Новая, Novaja).[4] 1800-luvulla Muurilaan syntyi huvila-asutusta.[lähde? ]
Nykyaika
muokkaaMuurilassa sijaitsee Pietarin metron asema Devjatkino eli Miina, jonka yhteydessä on samanniminen Käkisalmen radan rautatieasema. Murino-niminen rautatieasema taas sijaitsee Pietarin kaupungin alueella.[lähde? ]
Muurilan kuntaan kuuluu taajaman lisäksi Ohtajoen varrella sijaitseva Laurikkalan (ven. Лаврики, Lavriki) kylä, joka 1800-luvun puolivälissä oli inkerikkojen asuttama.[5] Kunnan johtaja on Vladimir Brezgun, kunnanhallinnon johtaja Valeri Garkavyi.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 16.10.2015. (viroksi)
- ↑ Seuloskoin piirin väestö vsevinfo.ru. Viitattu 4.9.2008. (venäjäksi)
- ↑ Pähkinälinnan läänin kartta vuodelta 1699 aroundspb.ru. Arkistoitu 7.10.2008. Viitattu 4.9.2008. (venäjäksi)
- ↑ Pyhän Katariinan kirkko Leningradin alueen kulttuuri -tietosanakirjassa ([vanhentunut linkki]) enclo.lenobl.ru. Arkistoitu Viitattu 4.9.2008. (venäjäksi)
- ↑ von Köppen, Peter: Erklärender Text zu der ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 37. St.-Petersburg. Määritä julkaisija! (saksaksi)
- ↑ Leningradin alueen paikallishallinto 1.1.2008 (doc) lenobl.ru. Viitattu 4.9.2008. (venäjäksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Muurila Wikimedia Commonsissa
- Muurilan kunnan sivusto (venäjäksi)
- Muurilan kunta Seuloskoin piirin sivustolla (venäjäksi)
- Muurila Leningradin alueen kulttuuri -tietosanakirjassa[vanhentunut linkki] (venäjäksi)