Muoti-Hovi
Muoti-Hovi Oy on ollut riihimäkeläinen vaatetusalan perheyritys, joka on lopettamassa toimintaansa syksyllä 2023. Yrityksen perustivat vuonna 1958 Eeva ja Usko Aaltonen. Heidän poikansa Pekka Aaltonen ja Ossi Aaltonen jatkoivat toimintaa.[1]
Muoti-Hovi Oy | |
---|---|
Yritysmuoto | osakeyhtiö, perheyritys |
Perustettu | 1958 |
Lakkautettu | Toiminta loppuu syksyllä 2023 |
Toimitusjohtaja | Pekka Aaltonen |
Kotipaikka | Riihimäki |
Toimiala | Vaatetusala |
Kotisivu |
www |
Historia
muokkaaAluksi valikoimaan kuului myös miesten vaatteita, mutta sittemmin valikoimaan tuli kuulumaan vain naisten vaatteita. Muoti-Hovin myymälä oli Riihimäellä Hämeenkadulla ja Hyvinkäällä Kauppalankadulla, Riihimäen myymälä lopetti toimintansa vuonna 1999.[2]
Muoti-Hovilla oli oma vaatemallisto, jota tuotettiin teollisesti suurimmillaan 50 ompelijan voimin 1980-luvulla. Tuotantopaikkana toimi Riihimäen kaupungin ensimmäinen pienteollisuushalli Juppalan kaupunginosassa Pakkaspolulla, hallin yritys lunasti itselleen laajentaen sitä useita kertoja. Tuotanto siirtyi kustannusten takia kuitenkin Viroon, mutta vaatteiden suunnittelu ja kaavoitus tehtiin koko ajan Riihimäellä. Tuotemerkkeinä ovat olleet Carolin ja Idees.[3] [2]
Tyhjennysmyynti
muokkaaMuoti-Hovi Oy:n tehtaan tyhjennysmyynti tapahtuu syyskuun ja lokakuun vaihteessa 2023.[3] Tehdaskiinteistö on jo myyty.[2]
Lähteet
muokkaa- ↑ Yhteystiedot Muoti-Hovi. Viitattu 26.9.2023.
- ↑ a b c Vaatevalmistaja Muoti-Hovin toiminta loppuu Riihimäellä. Aamuposti, 22.9.2023, s. 3. (suomeksi)
- ↑ a b Yritysesittely Muoti-Hovi. Viitattu 26.9.2023.