Mtwara

kaupunki Tansaniassa

Mtwara on kaupunki Tansaniassa, Intian valtameren rannikolla, lähellä Mosambikin rajaa. Mtwara on samannimisen piirikunnan hallinnollinen keskus ja Mtwaran alueen pääkaupunki. Vuonna 2012 sen asukasluku oli 108 299.[1]

Mtwara
Mtwaran keskustaa
Mtwaran keskustaa

Mtwara

Koordinaatit: 10°16′25″S, 40°10′58″E

Valtio  Tansania
Alue Mtwaran alue
Piirikunta Mtwara Urban
Väkiluku (2012) 108 299
 – Väestötiheys 637,4 as./km²
Aikavyöhyke UTC+3

















Historia muokkaa

Mtwaran aluetta asuttivat paikalliset asukkaat noin 800-luvulle saakka, jolloin alue alkoi saada vaikutteita arabeilta, jotka kävivät kauppaa Itä-Afrikassa. Mtwaran historiaan liittyy kiinteästi Mikindanin kylä, joka sijaitsee noin 10 kilometriä Mtwarasta länteen, kuitenkin kuuluen nykyisin hallinnollisena osana Mtwaran kaupunkiin. Mikindanin kylä on ollut satamapaikkana eteläisen Tansanian kaupan keskus ennen kolonialismin aikakautta. Kylän vanhimmat haudat ja moskeijat ovat peräisin 1600-luvulta, sulttaani Seyyid Saidin hallintokaudelta.[2]

1800-luvun lopulla, Saksan Itä-Afrikan hallintokaudella alueen luonnonvarojen, kuten kumin, sisalagaven, kookoksen ja öljysiementen tuotanto kasvoi. Saksalaiset rakensivat Mikindaniin muun muassa linnoituksen, orjamarketin, vankilan ja sataman.[2]

 
Näkymä linnoituksesta Mikindanin kylään

Brittiläiset saivat alueen hallintaansa Ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tämän seurauksena alueen intialaisväestön osuus lisääntyi merkittävästi. Mikindani säilytti tärkeän aseman hallinnon ja kaupan keskuksena vuoteen 1947 saakka, jolloin brittihallinto päätti laadittuaan suunnitelman (englanniksi Tanganyika groundnut scheme) maapähkinän suurtuotannosta alueella, ryhtyä rakentamaan nykyisen Mtwaran syvävesisatamaa.[3] Sataman ollessa kaupan keskus alkoi asutus keskittyä sen läheisyyteen, jolloin alueen hallinto siirtyi Mikindanista Mtwaraan, jättäen Mikindanin kylän kehityksestä jälkeen, jolloin kylä siirtyi elinkeinoissaan takaisin kalastukseen ja maatalouteen. Maapähkinän tuotantosuunnitelman pahasti epäonnistuttua Mtwara ja sitä ympäröivät alueet ajautuivat taloudelliseen taantumaan, joka jätti monet kaupungin keskeiset toiminnot, kuten rautatieyhteyden rapistumaan.

Tanganjikan itsenäistyttyä vuonna 1961, uusi hallinto käynnisti hankkeen tieyhteyden rakentamisesta Dar es Salaamista Mtwaraan. Tieyhteyden rakentaminen on kuitenkin edelleen kesken ja Mtwara on syrjäisen sijaintinsa vuoksi jäänyt monilta osin jälkeen valtion kehityksestä. Mtwara on myös toiminut useiden poliittisten suunnitelmien testialueena, josta esimerkkinä oli sosialistisen Ujamaa-politiikan kyläkeskittämiset 1970-luvulla, joissa ihmisiä pakkosiirrettiin kylistä suurempiin asumiskeskittymiin.[4]

Vuosina 1977 – 1992 käydyn Mosambikin sisällissodan vuoksi alueen matkailua ryhdytty kehittämään vasta viime vuosikymmeninä.

Ilmasto muokkaa

Mtwara kuuluu Köppenin ilmastoluokituksessa trooppiseen savanni-ilmastoon. Intian valtameren vaikutuksesta päivä- ja yölämpötilojen ero on sisämaahan verrattuna huomattavasti pienempi sekä lämpötilojen vuodenaikaisvaihtelu vähäisempää. Sadekausi ajoittuu joulukuusta huhtikuuhun, koillistuulten tuodessa kosteaa ilmaa mereltä. Sadekauden huippu on tavallisesti tammikuussa. Päivän ylimmän lämpötilan kuukausittainen keskiarvo on korkeimmillaan joulukuussa (27 °C) ja alimmillaan heinäkuussa (23 °C).[5]

Väestö muokkaa

Mtwaran alueen suurimmat etniset ryhmät ovat makondet, makuwat ja yaot.[6] Makondet tunnetaan taidokkaista puuta kaivertamalla luoduista veistoksistaan.[7]

 
Makonde-nainen, kuva vuodelta 1902

Kaupunginosat muokkaa

Mtwara Urban-piirikunta jakaantuu kahteen osaan, jotka ovat Mtwara Urban ja Mikindani. Mtwara Urban jakaantuu 10 hallinnolliseen osa-alueeseen tai kaupunginosaan, jotka ovat Chikongola, Chuno, Likombe, Majengo, Railway, Shangani, Ufukoni, Vigaeni, Rahaleo ja Naliendele. Mikindani jakaantuu 5 kaupunginosaan, jotka ovat Mitengo, Mtonya, Magengeni, Kisungure ja Jangwani.

Palvelut muokkaa

Koulutus muokkaa

Kaupungissa sijaitsee yksi korkeakoulu, Stella Maris Mtwara University College, joka on osa St Augustine University of Tanzania-yliopistoa. Koulu perustettiin vuonna 2009 ja siellä on mahdollista opiskella muun muassa liiketaloutta, lakitiedettä, valtiotiedettä, sosiologiaa sekä kasvatustiedettä.[8]

Terveydenhuolto muokkaa

Kaupungissa toimii muun muassa Mtwaran alueellinen sairaala Ligula Hospital ja terveyskeskus Fajma dispensary.

Liikenne muokkaa

 
Mtwaran lentokenttä

Mtwaran satama on yksi Tansanian kolmesta suurimmasta rahtisatamasta. Muita tärkeitä satamakaupunkeja ovat Dar es Salaam ja Tanga. Mtwaran syvävesisatama rakennettiin vuosina 1948–1954. Sataman sekä Mtwaran ja Nachingwean välisen rautatieyhteyden rakentaminen liittyivät Tanganjikan, joka tuolloin oli brittien hallinnassa oleva Yhdistyneiden kansakuntien huoltohallintoalue, suunnitelmiin kehittää alueesta merkittävä maapähkinän tuotantoalue. Suunnitelmien epäonnistuttua rautatie ajautui käyttämättömäksi, eikä ole enää toiminnassa. Mtwaran satama on tästä huolimatta jatkanut ja kehittänyt toimintaansa nykypäivään saakka.[9]

Mtwaran lentokenttä sijaitsee kaupungin eteläosassa. Lentokentältä liikennöi Mtwaran ja Dar es Salaamin välillä seuraavat lentoyhtiöt: Air Tanzania, Precision Air ja Tropical Air.[10]

Elinkeinoelämä muokkaa

Mtwaran rannikkolta, Mnazin lahdelta löydettiin vuonna 1982 merkittävät maakaasuvarat, joiden hyödyntäminen on aloitettu rakentamalla putkiyhteys Mtwarasta Dar es Salaamin ja sinne rakennettavaan voimalaitokseen.[11] Tähän mennessä yritykset BG ja Statoil ovat saaneet lisenssit maakaasun hyödyntämiseen. Tansanian hallitus toivoo yritysten hyödyntävän osan kaasusta Tansaniassa, parantavan alueen infrastruktuuria ja käyttävän lopun kaasusta vientiin. Viennin mahdollistamiseksi on tarkoitus rakentaa nestekaasuvoimala Mtwaraan. Tansanian hallitus on myös hiljattain laatinut sopimuksen Nigerialaisen yrityksen, Dangoten kanssa sementtitehtaan rakentamisesta Mtwaraan. Käytöstä poistettu rautatie on tarkoitus kunnostaa ja ottaa sementtitehtaan käyttöön.[12]

Maakaasuputkiverkoston rakentaminen Mtwarasta Dar Es Salaamiin synnytti laajaa vastustusta ja mellakoita Mtwarassa vuonna 2013. Rakentamispäätökseen tyytymättömät asukkaat protestoivat hanketta perustellen, ettei ratkaisu tue alueen kehitystä ja toivoen maakaasuvoimalan rakentamista Mtwaraan Dar es Salaamin sijasta.[13]

Muilta osin Mtwaran elinkeinoelämä on maatalousvaltaista ja huonojen tieyhteyksien vuoksi kaupankäynti sisämaahan on melko vähäistä. Mtwaran tärkeimmät teollisuuden ja maatalouden alat käsittävät muun muassa suolan prosessointia, kassavatuotteiden valmistusta, cashew-pähkinöiden prosessointia sekä auringonkukka- ja maapähkinäöljyn tuotantoa.[14]

Nähtävyyksiä muokkaa

  • Mikindanin kylän historiallinen keskusta, joka pitää sisällään muun muassa 1800-luvun lopulla saksalaisten rakentaman linnoituksen, entisen orjamarketin sekä raunioituneen vankilan.
  • Paavalin kirkko (englanniksi St. Paul's Church)
  • Mnazin lahden luonnonsuojelualue, jolle järjestetään erityisesti sukellusretkiä.[15]

Kulttuuri ja urheilu muokkaa

Tapahtumat muokkaa

Mtwarassa järjestetään vuosittain myös Suomen suurlähetystön tukema kulttuuritapahtuma, The MaKuYa Traditional Performing Arts Festival. Festivaali on järjestetty vuodesta 2008 lähtien ja se kokoaa yhteen vuosittain satoja alueen perinteisen musiikin sekä muun esiintyvän taiteen artisteja.[16]

Jalkapallo muokkaa

Mtwaraa edustaa jalkapallossa joukkue Bandari Mtwara SC, joka pelaa ottelunsa vuonna 1982 valmistuneella Nangwanda Sijaona Stadium-areenalla, joka tunnetaan myös nimellä Umoja Stadium. Areenan katsojakapasiteetti on 15 000.[17]

Tunnettuja mtwaralaisia muokkaa

Ystävyyskaupungit muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Tanzania: Administrative division. City Population. Viitattu 22.6.2014 (englanniksi)
  2. a b History of Mikindani. (Arkistoitu – Internet Archive) Mikindani.com. Viitattu 23.6.2014 (englanniksi)
  3. Britain Abandons the Groundnuts Scheme. History Today. Viitattu 23.6.2014 (englanniksi)
  4. The Untold Story of Tanzania's Resource Curse. Think Africa Press. Viitattu 23.6.2014 (englanniksi)
  5. The planning commission of Dar es Salaam and Regional commissioner's office Mtwara: Mtwara Region Socio-economic Profile (pdf) (Sivu 30) 1997. The United Republic of Tanzania. Viitattu 22.6.2014. (englanniksi)
  6. [1] Mtwara cultural festival brings major tribes demonstrate originality. Business Times. Viitattu 22.6.2014 (englanniksi)
  7. Makonde. Art & Life in Africa. The University of Iowa. Viitattu 22.6.2014 (englanniksi)
  8. Stella Maris Mtwara University College. Virallinen kotisivu. Viitattu 22.6.2014 (englanniksi)
  9. Mtwara Port. Tanzania Ports Authority. Viitattu 22.6.2014 (englanniksi)
  10. List of Aerodromes in Tanzania (pdf) Tanzania Civil Aviation Authority. Arkistoitu 17.10.2013. Viitattu 23.6.2014. (englanniksi)
  11. Why Mtwara is a victim of own history. 24 Tanzania. Viitattu 23.6.2014 (englanniksi)
  12. The Mtwara Rockefellers The Economist. Viitattu 22.6.2014. (englanniksi)
  13. Tanzania Mtwara gas riots: Pregnant woman killed. BBC News. Viitattu 22.6.2014 (englanniksi)
  14. Investment opportunities in Mtwara. (Arkistoitu – Internet Archive) Small Industries Development Organization, Tanzania. Viitattu 22.6.2014 (englanniksi)
  15. Ruvuma Estuary - Mnazi Bay Marine Parks. Ministry of Foreign Affairs and International Co-operation Tanzania. Viitattu 23.6.2014 (englanniksi)
  16. The MaKuYa Traditional Performing Arts Festival. (Arkistoitu – Internet Archive) MaKuYa: Traditional Culture & Performing Arts Initiative. Viitattu 22.6.2014 (englanniksi)
  17. Nangwanda Sijaona Stadium. World Stadium Database. Viitattu 23.6.2014 (englanniksi)
  18. Twin towns. (Arkistoitu – Internet Archive) Redditch.com. Viitattu 22.6.2014 (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa