Avaa päävalikko

Molotšnyi (ven. Молочный) on kaupunkimainen taajama ja kaupunkikunta Murmanskin alueen Kuolan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Kuolajoen alajuoksulla kolme kilometriä Kuolan kaupungista etelään. Taajamassa ja kunnassa on 5 200 asukasta (vuonna 2010)[1].

Molotšnyi
Молочный
Murmanskin alue Venäjällä, alla taajaman sijainti alueella.
Murmanskin alue Venäjällä, alla taajaman sijainti alueella.

Molotšnyi

Koordinaatit: 68°51′19″N, 33°1′4″E

Valtio Venäjä
Alue Murmanskin alue
Piiri Kuolan piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kaupunkimainen taajama
 – Hallinnon tyyppi kaupunkikunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 33,78 km²
Väkiluku (2010) 5 200










Maantiede ja asutusMuokkaa

Molotšnyin kunnan pinta-ala on 33,78 neliökilometriä. Se rajoittuu idässä ja lännessä Kuolan piirin Kildinstroin, lännessä Murmašin ja pohjoisessa Kuolan kuntiin.[2] Pinta-alasta 37,3 % on maatalousmaata, 27,9 % asuinaluetta ja 27,0 % metsää[3].

Taajaman lisäksi kuntaan kuuluu Vyhodnoin rautatieasema, jossa vuonna 2009 oli 60 asukasta[4].

HistoriaMuokkaa

Molotšnyi on saanut alkunsa vuonna 1935, jolloin Arktikan maatila siirrettiin Salavarakan tunturien luokse neljän kilometrin päähän Kuolasta. 1970-luvulla perustettiin kaksi suurkanalaa sekä maatalouden palveluyritys, ja vuonna 1979 paikkakunta sai kaupunkimaisen taajaman statuksen.[2]

Liikenne, talous ja palvelutMuokkaa

Molotšnyin ohi kulkee Pietarin ja Murmanskin välinen valtatie M18 sekä Muurmannin rata, jolla on Vyhodnoin asema. Taajamasta on linja-autoyhteydet Kuolaan ja Murmanskiin. Vyhodnoin asemalla ei ole matkustajaliikennettä.[5]

Paikallisista elinkeinoista tärkein on maatalous. Murmanskin suurkanalan lisäksi kunnassa toimii maatalouden palveluyritys Murmanskselhozhimija, kaksi yksityistilaa sekä pienimuotoista elintarvike-, puunjalostus- ja rakennustarviketeollisuutta. Snežnajan ja Arktikan suurkanalat ovat lopettaneet toimintansa. Yli puolet työvoimasta käy töissä Murmanskissa.[6]

Palveluihin kuuluu kaksi lastentarhaa, keskikoulu, lasten musiikkikoulu, kulttuuritalo, kaksi kirjastoa ja pieni poliklinikka[7]. Kunnan koillisosaan suunnitellaan laskettelukeskusta[8].

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Tšislennost naselenija Rossii, federalnyh okrugov, subjektov Rossijskoi Federatsii, gorodskih okrugov, munitsipalnyh raionov, gorodskih i selskih poseleni gks.ru. Viitattu 1.6.2012. (venäjäksi)
  2. a b Generalnyi plan, s. 6.
  3. Generalnyi plan, s. 42.
  4. Generalnyi plan, s. 20, 25.
  5. Generalnyi plan, s. 44–46.
  6. Generalnyi plan, s. 23–24.
  7. Generalnyi plan, s. 37–38.
  8. Generalnyi plan, s. 26.

Aiheesta muuallaMuokkaa