Moe Tucker

Maureen Ann ”Moe” Tucker (s. 26. elokuuta 1944 Jackson Heights, Queens, New York, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen rumpali, joka tunnetaan parhaiten rockyhtye The Velvet Undergroundin rumpalina yhtyeen kolmella ensimmäisellä studioalbumilla.

Maureen Tucker
Tucker noin vuonna 1966
Henkilötiedot
Syntynyt	26. elokuuta 1944 Jackson Heights, Queens, New York, New York, Yhdysvallat
Ammatti	muusikko
Muusikko
Taiteilijanimi	Moe Tucker
Tyylilajit	rock
Soittimet	rummut, kitara
Yhtyeet	The Velvet Underground
Aiheesta muualla
www.spearedpeanut.com/tajmoehal
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Jätettyään The Velvet Undergroundin Tucker on julkaissut neljä sooloalbumia, soittanut Magnet-nimisessä yhtyeessä sekä ollut kiertueilla aika ajoin. Hän oli uransa alkuaikoina yksi harvoista naispuolisista rockrumpaleista. Tucker herätti huomiota myös omaperäisellä soittotyylillään: hän soitti rumpuja pääasiassa seisten, ja hän ei juuri käyttänyt lautasia tai hi-hatia.

Tucker nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1996 The Velvet Undergroundin jäsenenä.

Elämä ja ura

Maureen Ann "Moe" Tucker syntyi 26. elokuuta 1944 Jackson Heightsissa, Queensissä, New Yorkissa. Tucker varttui Levittownissa, Long Islandilla, ja oli nuorena erityisen ihastunut Bo Diddleyn, The Rolling Stonesin ja The Beatlesin musiikista. Yhtenä merkittävänä esikuvana hän on pitänyt lyömäsoittaja Babatunde Olatunjinia, jonka Drums of Passion -albumi oli yksi varhaisista maailmanmusiikiksi myöhemmin kutsutun genren amerikkalaisista menestystuotteista.

Teini-ikäisenä Moe hankki pienen rumpusetin ja alkoi soittaa levyjen ja radion mukana huvikseen. Hän työskenteli nuorena IBM:llä reikäkorttien syöttäjänä ja rentoutui työpäivien jälkeen soittamalla rumpuja. Hän liittyi lyhytaikaisesti naistrioon nimeltä The Intruders, jonka riveissä hän esiintyi ensimmäistä kertaa julkisesti

The Velvet Underground

Velvet Underground vuonna 1968

Joulukuussa 1965, Moen veli Jim Tucker kuuli ystävältään Sterling Morrisonilta, että tämä tarvitsi rumpalia The Velvet Undergroundiin, jossa Morrison soitti kitaraa Lou Reedin ja John Calen kanssa. Velvet Underground oli soittanut juomarahojen toivossa Cafe Wha? -klubilla, mutta yhtyeen silloinen rumpali Angus MacLise oli eronnut yhtyeestä. Morrison kysyi Jimiltä, kiinnostaisiko hänen siskoaan Moea tulla rumpaliksi. Lyhyen koe-esiintymisen jälkeen Tucker liittyi yhtyeeseen, ja Velvet Underground tunnetuin kokoonpano soitti ensimmäisen keikkansa 11. joulukuuta 1965 Summit High Schoolissa, New Jerseyssä.

Vuoden 1965 loppuun mennessä Velvet Underground soitti vakituisesti Cafe Bizarre -klubilla Greenwich Villagessa, kun heidän esityksensä näki underground-taiteilija ja elokuvantekijä Barbara Rubin. Rubin esitteli yhtyeen pop-taiteilija Andy Warholille. Warhol ryhtyi pian The Velvet Undergroundin manageriksi ja järjesti heille levytyssopimuksen. Tucker sai usein huomiota epätavallisesta soittotyylistään ja jo siitä, että rumpusetin takana oli nainen. Syyskuussa 1967 Boston Herald Traveler -lehti julkaisi Tuckerista jutun otsikolla ”She Gave Up Computers to Play Drums in a Band” – "Hän luopui tietokoneista soittaakseen rumpuja bändissä”

Tucker soitti yhtyeen kolmella ensimmäisellä albumilla, The Velvet Underground & Nico (1967), White Light/White Heat (1968) ja The Velvet Underground (1969) sekä useille demo sessioilla. Kun yhtye meni studioon huhtikuussa 1970 aloittaakseen neljännen albuminsa Loadedin työstämisen, Tucker oli raskaana ensimmäisestä lapsestaan eikä voinut osallistua albumin äänityksiin, eikä yhtyeen Max’s Kansas City -klubilla New Yorkissa pitämään residenssiin, joka osui samoihin aikoihin äänitysten kanssa. Tuckerin äitiysloman aikaan Lou Reed päätti erota yhtyeestä elokuussa 1970, pian sen jälkeen kun Loaded-albumi oli saatu valmiiksi.

Vaikka Reedin ero laajalti tulkittiin Velvet Undergroundin lopuksi, marraskuuhun 1970 mennessä Tucker, Sterling Morrison ja Doug Yule (joka oli liittynyt bändiin John Calen lähdettyä vuonna 1968) jatkoivat soittamista yhdessä. He veivät yhtyeen ensimmäistä kertaa Iso-Britanniaan ja Alankomaihin. Elokuussa 1971 Sterling Morrison kuitenkin jätti yhtyeen hyväksyäkseen opettajan paikan Texasin yliopistossa, ja vuoden loppuun mennessä myös Tucker lähti bändistä.

Sooloura

Lähdettyään Velvet Undergroundista Tucker muutti Phoenixiin, Arizonaan, meni naimisiin ja sai viisi lasta. Lukuun ottamatta vuonna 1974 Jonathan Richmanin kanssa äänitettyä versiota julkaisemattomasta VU-kappaleesta I’m Sticking with You, Tucker pysytteli poissa julkisuudesta vuoteen 1981 asti, jolloin hän palasi musiikkiin julkaisemalla soolosinglen Around and Around / Will You Love Me Tomorrow. Tämä single oli ennakkonäyte Moen ensimmäisestä sooloalbumista. Playin’ Possum oli kotiäänitetty kokonaisuus covereista, joilla Tucker soitti kaikki instrumentit itse.

Moe Tucker soittamassa kitaraa lavalla.

1980-luvun alussa hän esiintyi myös lyhytikäisessä kokoonpanossa Paris 1942, kokoelma heidän äänityksistään julkaistiin jälkikäteen vuonna 1997. Vuoteen 1987 mennessä Tucker oli eronnut yhtyeestä ja muuttanut Douglasiin, Georgiaan, missä hän työskenteli Walmartin jakelukeskuksessa. Samana vuonna hän äänitti soolo-EP:n MoeJadKateBarry, jolla häntä säesti Half Japanese -yhtyeen jäseniä, joista tuli hänen ihailijoitaan Moen tutustuttua heidän musiikkiinsa. EP julkaistiin 50 Skidillion Watts Records -levymerkillä, jonka perustivat Jad ja David Fair (Half Japanese) ja jota rahoitti taikuri, koomikko Penn Jillette, tunnettu VU-fani.

Vuonna 1989 sama levymerkki julkaisi Tuckerin kokopitkän albumin Life in Exile After Abdication, jolla vierailivat Lou Reed, Jad Fair ja kaikki neljä Sonic Youthin jäsentä. Samana vuonna Tucker lähti Euroopan-kiertueelle Half Japanesen kanssa, ja kiertue menestyi niin hyvin, että hän pystyi jättämään päivätyönsä ja keskittymään musiikkiin täysipainoisesti. Hän esiintyi myös Lou Reedin New York-albumilla (1989).

Velvet Undergroundin paluu

Lou Reed, John Cale ja Sterling Morrison esiintyivät Tuckerin vuoden 1991 sooloalbumilla I Spent a Week There the Other Night. Yhteistyö herätti mediassa spekulaatioita The Velvet Undergroundin paluusta. Vuonna 1993 huhut toteutuivat, kun Reed, Cale, Tucker ja Morrison yhdistivät voimansa ja lähtivät Velvet Underground -kiertueelle Eurooppaan ja Iso-Britanniaan.

Kiertueen Pariisin-konserteista julkaistiin livealbumi Live MCMXCIII vielä saman vuoden aikana. Yhtyeen jäsenten väliset jännitteet johtivat kuitenkin siihen, että bändi hajosi jälleen muutaman kuukauden jälkeen ennen kuin se ehti kiertää Pohjois-Amerikkaa tai äänittää uutta materiaalia. Kiertue mahdollisti kuitenkin Tuckerille esiintymisen suurimmille yleisöille hänen urallaan ja herätti uudelleen kiinnostusta hänen musiikkiinsa.

Vuonna 1994 Tucker liittyi Calen ja Morrisonin seuraan esittämään uusia sävellyksiä, jotka Cale oli tehnyt kahteen Warholin kokeelliseen elokuvaan 1960-luvulta. Näiden sävellysten tallenne, Eat/Kiss: Music for the Films of Andy Warhol, julkaistiin vuonna 1997. Vuonna 1994 Tucker julkaisi toisen sooloalbuminsa Dogs Under Stress, jolla kuultiin Sterling Morrisonin kitarointia. Morrison liittyi myös Tuckerin seuraan Yhdysvaltain kiertueelle albumin tiimoilta, mutta sairastui pian ja kuoli non-Hodgkin-lymfoomaan 30. elokuuta 1995. Vuonna 1996 Velvet Underground otettiin Rock and Roll Hall of Fameen, ja Tucker esiintyi Reedin ja Calen kanssa ottaen palkinnon vastaan sekä esittäen kappaleen Last Night I Said Goodbye to My Friend, joka oli kirjoitettu Morrisonin muistolle.

Myöhempi ura

Näihin aikoihin Tucker alkoi työskennellä myös tuottajana, ohjaten äänityksiä yhtyeille kuten Shotgun Rationale, the Workdogs, Half Japanese ja Paul K. & the Weathermen. John Cale kutsui Tuckerin mukaan myös vuoden 1996 albumilleen Walking on Locusts, ja yhtye nimeltä Magnet pyysi häntä soittamaan rumpuja debyyttialbumilleen Don't Be a Penguin (1997). Joulukuussa 1997 Tucker julkaisi myös EP:n GRL-GRUP, jolla hän versioi klassisia pop-kappaleita The Ronettesilta, The Crystalsilta ja The Teddy Bearsilta.

Vuonna 2000 lyömäsoittaja Jonathan Kane ja viulisti/banjonsoittaja Dave Soldier houkuttelivat Tuckerin esiintymään ja levyttämään heidän yhtyeensä The Kropotkinsin kanssa, jonka musiikki oli kunnianosoitus Yhdysvaltain etelän fifebändiperinteelle. Tucker esiintyi yhtyeen vuoden 2000 albumilla 5 Points Crawl. Hän esiintyi myös Terrastock-musiikkifestivaaleilla Seattlessa marraskuussa 2000; esitys julkaistiin albumina Moe Rocks Terrastock vuonna 2002.

Tähän mennessä Tucker oli jo yli kuusikymppinen ja alkoi vähentää esiintymisiä ja äänityksiä. Vuonna 2017 hän kuitenkin esiintyi vielä John Calen kanssa lavalla esittämässä I'm Waiting for the Man -kappaleen "Grammy Salute to Music Legends" -tilaisuudessa, joka esitettiin myöhemmin PBS:llä. Vuonna 2012 Sundazed Records julkaisi kaksilevyisen kokoelman I Feel So Far Away: Anthology 1974–1998, joka esitteli Tuckerin parhaat soolotyöt. Sundazedin sisarlehti Modern Harmonic julkaisi vuonna 2018 lyhennetyn LP-version kokoelmasta nimellä I'm Sticking with You: An Introduction to Moe Tucker.

Yksityiselämä

Tucker on ollut naimisissa, mutta eronnut 1980-luvun puoliväliin mennessä, ja hänellä on viisi lasta.

Populaarikulttuurissa

Vuonna 2006 julkaistiin George Hickenlooperin ohjaama, näyttelijä Edie Sedgwickistä kertova draamaelokuva Factory Girl Elokuvassa Moe Tuckeria esitti näyttelijä muusikko Samantha Maloney.

The Moe Tucker Band

Osittainen diskografia

Sooloalbumit

• Playin’ Possum (1982)
• Life in Exile After Abdication (1989)
• I Spent a Week There the Other Night (1991)
• Dogs Under Stress (1994)
• Moe Rocks Terrastock (2000)

The Velvet Underground

• The Velvet Underground & Nico (1967)
• White Light/White Heat (1968)
• The Velvet Underground (1969)
• Live MCMXCIII (1993)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Moe Tucker Wikimedia Commonsissa