Mittauslaitteiden varmentaminen

Mittauslaitteiden varmentaminen,[1] aiemmin vakaaminen eli vakaus, tarkoittaa erilaisten mittaus- ja punnistusvälineiden tarkistusta, hyväksyntää ja leimaamista. Vakaamisesta säädetään laissa, ja esimerkiksi kaupankäynnissä käytettävien mittaamislaitteiden on oltava vaattuja. Vakaaminen on uudistettava tietyin välin. Tyyppitarkastuksen ja vakauksen suorittaa hyväksytty tarkastuslaitos. Tarkastuslaitosjärjestelmä (vakauslaitos) oli aiemmin valtion laitos, [2][3]nykyisin tarkastuksia tekevät Tukesin valtuuttamat yritykset.[1]

Mittauslaitelaki vuodelta 2011 on kumonnut vakauslain, mutta siirtymäsäännösten vuoksi vanha laki on voimassa siirtymäajan siten että vakauslain mukaan ennen ajankohtaa 1. heinäkuuta 2011 tehdyt tyyppihyväksynnät ja vakaukset ovat voimassa edelleen.[4]

Valvonnasta vastaavat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ja lääninhallitukset.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b Tarkastuslaitokset, Tukes (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. WSOY Iso tietosanakirja 10, s. 85, WSOY 1997 ISBN 951-0-20163-4
  3. a b Tukes (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Vanhan vakauslain varmentamisen menettelyt, Tukes (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä fysiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.