Miranda July

yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä ja kirjailija

Miranda July (myös Miranda Jennifer Grossinger; s. 15. helmikuuta 1974 Vermont, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä, taiteilija ja kirjailija. Hänen taiteellinen tuotantonsa käsittää valokuvia, videoita, performansseja, musiikkia, elokuvia sekä kirjoja. Nykyisin July asuu Los Angelesissa.[1]

Miranda July 2011

Elämä ja ura

muokkaa

Miranda Grossinger syntyi Barressa, Vermontin osavaltiossa. Hänen vanhempansa Lindy Hough ja Richard Grossigner ovat molemmat kirjailijoita.[2] Grossinger otti nimen July 15-vuotiaana ystävänsä kirjoittaman tarinan hahmon mukaan ja vaihtoi nimensä virallisesti 20-vuotiaana.[3]

Nuoruutensa July vietti Berkeleyssä Kaliforniassa, jossa hän ensin kirjoitti näytelmiä ja myös ohjasi ja esitti 924 Gilman-nimisellä klubilla. Myöhemmin hän opiskeli Kalifornian yliopistossa Santa Cruzissa, mutta keskeytti koulunsa toisena vuonna. Tämän jälkeen hän muutti Portlandiin ja alkoi tehdä performanssitaidetta.[4]

Elokuvat

muokkaa

Julyn ensimmäinen pitkä elokuva oli vuonna 2005 ilmestynyt Me And You And Everyone We Know. Elokuva voitti parhaalle esikoisohjaukselle jaettavan Caméra d'Or -palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla samana vuonna. Julyn viimeisin elokuva on vuonna 2020 ilmestynyt Kajillionaire.[1]

Kirjat

muokkaa

Julylta on julkaistu neljä kirjaa, joista kolme on suomennettu. Julyn kirjat on suomentanut Hilkka Pekkanen ja kustantanut Siltala. Hänen esikoisteoksensa No One Belongs Here More Than You ilmestyi vuonna 2017 suomeksi nimellä Uimakoulu.[5] Vuonna 2011 häneltä julkaistiin nonfiktiokirja It Chooses You, jota ei ole suomennettu.[6] Vuonna 2015 julkaistiin Julyn ensimmäinen romaani The First Bad Man. Se ilmestyi suomeksi vuonna 2016 nimellä Avokämmen.[7] Julyn uusin romaani All Fours ilmestyi vuonna 2024. Suomeksi romaani ilmestyi nimellä Nelinkontin.[8]

Aiheesta muualla

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b About – Miranda July mirandajuly.com. Viitattu 12.7.2024.
  2. Elizabeth Day: Miranda July: 'I had some rough episodes when I was younger’ The Observer. 8.2.2015. Viitattu 12.7.2024. (englanti)
  3. Eva Wiseman: ‘I was in a kind of ecstatic freefall’: artist Miranda July on writing the book that could change your life The Observer. 12.5.2024. Viitattu 12.7.2024. (englanti)
  4. Douglas Perry | The Oregonian/OregonLive: Miranda July embraces her rough edges and Portland stripper days, brings novel 'First Bad Man' to Powell's oregonlive. 16.1.2015. Viitattu 12.7.2024. (englanniksi)
  5. Uimakoulu www.kirjasampo.fi. Viitattu 12.7.2024.
  6. Hermione Hoby: It Chooses You by Miranda July – review The Observer. 8.1.2012. Viitattu 12.7.2024. (englanti)
  7. Avokämmen www.kirjasampo.fi. Viitattu 12.7.2024.
  8. Nelinkontin Siltala.