Minna Maaria Virtanen

Minna Maaria "Mima" Virtanen (s. 16. toukokuuta 1965) on suomalainen näyttelijä. Hän on työskennellyt Joensuun kaupunginteatterissa koko uransa ajan.

Virtanen on kotoisin Virolahdelta. Hän aloitti teatteri- ja lauluharrastuksen kouluaikoinaan Mikkelissä. Virtanen kouluttautui ensin kultasepäksi, mutta lähti vuonna 1993 opiskelemaan näyttelijäntyötä Pietarin teatteritaiteiden akatemiaan (nyk. Venäjän esittävän taiteen valtioninstituutti). Valmistuttuaan sieltä 1997 hän aloitti samana vuonna työskentelyn Joensuun kaupunginteatterissa. Myöhemmin Virtanen on kouluttautunut myös muusikoksi ja hierojaksi.[1][2]

Vuonna 2023 Virtanen vietti 25-vuotistaiteilijajuhlaansa. Juhlaproduktioksi valmistettiin monologiesitys Anjan lähes erinomainen elämä, joka perustuu monologin ohjaajana toimivan Esko-Pekka Tiitisen romaaniin. Virtanen on dramatisoinut romaanin yhdessä Tiitisen kanssa. Näytelmästä on tehty kaksi versiota, lyhyt hoivakodeissa kiertävä ja pitkä teatterinäyttämöllä esitettävä. Virtanen on todennut, että on poikkeuksellista, että saman produktion parissa on saanut työskennellä niin pitkään - esityksen työstäminen aloitettiin keväällä 2022, hoivakotikiertue toteutui syksyllä 2022 ja pitkä versio sai ensi-iltansa keväällä 2023.[3][1] Sen näytännöt ovat jatkuneet myös vuonna 2024.[3]

Teatterirooleja

muokkaa
  • Anja. Anjan lähes erinomainen elämä. Joensuun kaupunginteatteri. 2022-2024.[3]
  • Simone Päiväperhonen. Orkesteri. Joensuun kaupunginteatteri. 2015. (Virtasen 50-vuotissyntymäpäivää muistettiin 16.5. näytelmän viimeisen näytännön yhteydessä.[4])
  • Laura. Lasinen eläintarha. Joensuun kaupunginteatteri.[1]

Muita rooleja

muokkaa
  • Kertoja. Kansankodin kuokkavieraat. YLE.[5]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Taidelöylyt - Minna Maaria Virtanen 14.4.2023. Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokka. Viitattu 29.4.2023.
  2. Näyttelijät - Minna Maaria Virtanen Joensuun kaupunginteatteri. Viitattu 29.4.2023.
  3. a b c Anjan lähes erinomainen elämä Joensuun kaupunginteatteri. Viitattu 29.4.2023, 4.3.2024.
  4. Minna Maaria Virtanen 50 vuotta 11.5.2015. Joensuun kaupunginteatteri. Viitattu 29.4.2023.
  5. Minna Maaria Virtanen Internet Movie Database. Viitattu 29.4.2023.