Mikko Raatikainen
Mikko Raatikainen (2. helmikuuta 1932 – 18. heinäkuuta 1995[1]) oli suomalainen biologi ja professori. Hän oli 1972–1992[2] Jyväskylän yliopiston biologian professori opetusalanaan ekologia ja luonnonhoito sekä 1988–1995 Jyväskylän yliopiston museon luonnontieteellisen osaston johtaja ja 1990–1995 koko museon johtaja.[1]
Akateeminen ura muokkaa
Ennen uraansa Jyväskylän yliopistossa Raatikainen oli toiminut Maatalouden tutkimuskeskuksessa.[3] Hänet nimitettiin elokuun alussa 1972 biologian professoriksi Jyväskylän yliopistoon tutkimus- ja opetusalanaan ekologia ja luonnonhoito.[2] Hän oli keskeinen vaikuttaja Jyväskylän yliopiston biologian laitoksella (nyk. bio- ja ympäristötieteiden laitos). Hänellä oli merkittävä rooli mm. biologian laitoksen Konneveden tutkimusaseman (Arkistoitu – Internet Archive) suunnittelussa.[4] Tutkimusasema otettiin käyttöön 1981.[5]
Melko nopeasti professoriksi tultuaan Raatikainen sai vastuullisia tehtäviä tiedekunnassaan. Hänet valittiin Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaaniksi vuosiksi 1974–1977.[4] Kauden jälkipuoliskoa leimasi hallinnon kasvava työmäärä ja 1977 joitakin tehtäviä (kuten työryhmien nimeäminen) siirrettiin tiedekunnalta dekaanin hoidettavaksi.[6] Vuosina 1977–1988 Raatikainen toimi Jyväskylän yliopiston vararehtorina.[4] Hän vaikutti myös tiedekunnassaan tiedekuntaneuvoston jäsenenä.[7] Hallintotehtävät veivät näinä vuosina lähes kokonaan Raatikaisen ajan ja hän joutui hoitamaan tieteellisen työnsä liki sivutoimisesti.[3]
Raatikainen jäi professorin virasta eläkkeelle syyskuun lopussa 1992.[2] Hänen seuraajakseen valittiin 1994 FT Rauno Alatalo.[2]
Viheraluepuutarha Jyväskylään muokkaa
Raatikaisen ansiota on Jyväskylän yliopiston viheraluepuutarhan perustaminen ja kehittäminen.[4] Hän esitti 1970-luvulla, että Jyväskylään perustettaisiin erityinen viheraluepuutarha, joka toimisi yliopiston ekologian, luonnonhoidon ja muidenkin biologian alojen opetuksen ja tutkimuksen käytössä.[8] Samalla se palvelisi myös opettajainkoulutuslaitosta ja muita oppilaitoksia.[8] Puutarha olisi avoin myös yleisölle valistus- ja virkistystoiminnan muodossa.[8] Raatikaisen puoliso Terttu laati 1979 esisuunnitelman tulevasta puutarhasta.[8] Puutarha toteutettiin 1980-luvulla osittain Terttu Raatikaisen esiselvitykseen perustuvien suunnitelmien pohjalta.[8]
Tieteellinen ura muokkaa
Biologina Mikko Raatikainen oli erikoistunut eläin- ja kasvitieteeseen.[3] Jyväskylän yliopistossa hän teki hyvin moninaista tutkimusta. Hän tutki mm. ekologiaa, tuhohyönteisten aiheuttamia vahinkoja, loisia ja niiden luontaisia vihollisia sekä rikkakasvien lajistoa, tuotosta ja dynamiikkaa.[3]
Raatikaisen aloitteesta käynnistyi Suomen järvien laskenta. Hän katsoi, että kun peruskartat on tehty, laskenta on mahdollinen. Asiaan tarttui Suomen Kuvalehden päätoimittaja Mikko Pohtola, joka lupasi rahoituksen työvoimalle. Työ kesti runsaan vuoden, ja tulos julkistettiin kesäkuussa 1985.[9] Raatikainen lasketutti järvien ohella peruskarttoja hyödyntäen myös Suomen kaikki saaret, joet, kosket ja lähteet.[3]
Toinen Raatikaisen keskeinen tutkimuskohde oli Suomen marjasatojen tutkimus. Syksyisin biologian laitoksen henkilökunta keräsi marjoja ja saatu määrä punnittiin.[3] Tutkimuksesta laadittiin kymmeniä julkaisuja.[3]
Professori Raatikaisen tieteellinen työ jatkui viimeisiin vuosiin asti. Viimeisinä vuosinaan Raatikainen tutki Keski-Suomen kasvilajistoa ja sen muutoksia sekä uhanalaisia kasveja.[3] Kesällä 1991 hän oli yhdessä lehtori Veli Saaren kanssa Pihtiputaalle tekemällään retkellä poiminut talteen tuolloin tuntemattomaksi jääneen maksasammallajin.[10] Biologi Anna Mäkelä määritti keväällä 2011 sammaleen uhanalaiseksi maksakinnassammaleeksi (Scapania spitsbergensis).[10] Napakinnassammal on kinnassammalten (Scapania) sukuun kuuluva maksasammal.[10]
Elinaikanaan Raatikainen oli tunnettu ympäristön hoidon asiantuntija. Professori Veikko Huhdan mukaan hänet samaistettiin suuren yleisön parissa korkeimpaan asiantuntemukseen ympäristönsuojelun alalla.[4]
Luonnontieteellinen museo muokkaa
Raatikainen oli yhdessä puolisonsa Terttu Raatikaisen kanssa Jyväskylän yliopiston museon ja sen luonnontieteellisen osaston toiminnan käynnistäjä. Hän teki lahjoituksia museolle, samoin hänen kuolinpesänsä teki vuonna 1995 merkittävän lahjoituksen museon kokoelmaan.[1]
Kunnianosoitukset muokkaa
- WWF:n kasvityöryhmän kunniakirja postuumisti 1998.[11]
Nimikkorahasto muokkaa
Mikko Raatikaisen mukaan on nimetty Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiössä erityinen rahasto, jonka varoista myönnetään joka viides vuosi apurahoja ympäristön hoitoon ja suojeluun sekä luonnonvaroihin liittyviin tieteellisiin hankkeisiin.[12]
Lähteet muokkaa
- Jari Eloranta: Jyväskylän matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 1965-1995. Opettajankoulutuksen laajentamispyrkimyksistä monialaiseen tiedekuntaan. (1995). Jyväskylä: Gummerus. ISBN 951-34-0622-9
- Mari Heikkilä (toim.): Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni. Aikalaistarinoita Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan 50-vuotiselta taipaleelta. Jyväskylän yliopisto, 2015. ISBN 978-051-39-6303-3
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Jalokuoriainen Jyväskylän yliopiston luonnontieteellinen museo. Arkistoitu 29.6.2015. Viitattu 18.11.2015.
- ↑ a b c d Eloranta (1995), s. 141
- ↑ a b c d e f g h Veikko Huhta: Kaikki eliölajit haltuun (2015), s.132. Teoksessa Mari Heikkilä (toim.): Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni (2015).
- ↑ a b c d e Veikko Huhta: Pienestä laitoksesta yliopiston suurimmaksi (2015), s. 125. Teoksessa Mari Heikkilä (toim.): Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni (2015).
- ↑ Eloranta (1995), s. 72
- ↑ Eloranta (1995), s. 74
- ↑ Eloranta (1995), s. 139–140
- ↑ a b c d e Kasvitieteellinen puutarha (Arkistoitu – Internet Archive) Jyväskylän yliopiston tiedemuseo. Viitattu 10.2.2016.
- ↑ Esko Kuusisto, Järvien määrä ollut Suomessa kunnia-asia. Helsingin Sanomat 11.11.2014
- ↑ a b c Uhanalainen arktinen sammallaji loytyi Pihtiputaalta. Kansan Uutiset. 9.11.2011. Viitattu 10.2.2016.
- ↑ Kukanpäivän tunnustus. WWF Suomi.
- ↑ Tietoja säätiöstä. Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiö. 2016. Viitattu 10.2.2016.