Avaa päävalikko

Mikko Olavi Kulhia (1. marraskuuta 1908 Hattula - 31. joulukuuta 1989 Helsinki) oli suomalainen ilmailupioneeri ja lentokonerakentaja. Hänen isänsä oli maanmittausyli-insinööri Hugo Pertti Kulhia ja äitinsä kansakoulunopettaja Aino Loviisa o.s. Ikonen. He käynnistävät Mikon lentoinnostuksen jo varhaislapsuudessa, kun hän sai joululahjaksi metallista valmistetun Blériot-leikkilentokoneen. Kulhia rakensi 11-vuotiaana kahden veljensä (Yrjö, joka eli 1912-1970 ja Sakari, joka eli 1913-1995) kanssa puulaatikoista ensimmäisen "lentokoneensa", jonka liito päättyi sikalan katolta lyhyeen. Pikkusisko Kirsti (1917-) tyytyi vain ihmettelemään veljesten touhuja.

Kulhian perhe asui ensin Hugo-isän synnyinpitäjässä Hattulassa, muutti sitten Hämeenlinnaan ja lopulta Helsinkiin. Jos Mikko Kulhia eläisi, hän voisi liittyä Merven Keisarin sukuseuraan, johon kuuluvat hänen isänsä ja tämän sisarusten jälkeläiset.

Sisällysluettelo

Kulhian lentokoneetMuokkaa

Vuonna 1926 aloitettu Kulhia MK 1a oli Kulhian veljesten ensimmäinen vakavasti otettava moottoroitu lentokonekonstruktio. Hieman Karhumäen veljesten Karhu 3 -lentokoneen valmistumisen jälkeen 20. joulukuuta 1928 Kulhia otti ensimmäisen ilmahyppynsä, joka päätyi lentokoulutuksen olemattomuuden takia lepikkoon.

Vuonna 1929 Kulhia valmistautui ylioppilaskirjoituksiin, eikä täten voinut olla lentoharrastuksessa paljonkaan mukana. Helmikuun 1930 lopulla Kulhia aloitti uudella siivellä varustetun Kulhia MK 1b:n koelennot ja saavutti jopa 30 metrin korkeuden ja satojen metrien pituuksia.

Vuoden 1931 alussa Kulhia MK 2 tuhoutui ensilennollaan niin, ettei se enää korjattuna päässyt ilmaan.

UraMuokkaa

Kulhia kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta 1929. Hän jatkoi opiskeluaan Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla ja valmistui sieltä diplomi-insinööriksi 1934. Tämän jälkeen Kulhia opiskeli vapaa-aikanaan kauppakorkeakoulussa ja valmistui sieltä ekonomiksi 1938. Hän teki useita opintomatkoja ulkomaille, mm. 1935 Darmstadin teknilliseen korkeakouluun opiskellen siellä. Ensimmäinen työpaikka oli suunnittelijan pesti Lokomo Oy:ssä 1936 ja 1936-1937 hän toimi Instrumentarium Oy:n apulaisjohtajana. Vuonna 1937 hän perusti oman insinööritoimistonsa. Sota-aikana Kulhia toimi Koolhoven-tehtaan edustajana ja maahantuojana sekä harjoitti tutkimusta ja kirjallista tuotantoa lähinnä moottoreiden kaasutintekniikoiden osa-alueella. Sodan jälkeen Kulhia työskenteli insinööritoimistossaan hankkien useita patentteja.

Seuraava teksti on suora lainaus Diplomi-insinöörit ja arkkitehdit 1982 -matrikkelista. "Ent päätoimet Oy Lokomo suunn 36, Oy Instrumentarium apul joht 37, Merivartiolaitos esik apul ins ja tekn tston vt pääll 37-44, Ins tsto M Kulhia 44-49, Patenttiasiam 48-62, Kulutusok Keskusl rak os hank hoit 49-51, Ins tsto Voima-Kone joht 51-. Sivutoimet Teoll oik suoja- ja patenttitoim. Julk ja pat Kaasutinkäsikirja 41, n 100 kirj tekn lehd, 6 eri al pat. Luott toimet Suomen Ilm Liitto, Ilmailumus ry, perustava ja neuv k jäs 69-."

Mikko Kulhia ei siis palvellut isänmaata rintamalla vaan Merivartiolaitoksen esikunnassa,insinöörikapteeniluutnantin arvoisena sotilasvirkamiehenä.

Työuransa hän viimeisteli Patentti- ja rekisterihallituksen teknillisellä osastolla 1970-75.

SiviilielämäMuokkaa

Kulhian nuoruus oli täynnä ilmailua ja tekniikan alan opiskelua. Sota-aikana ja sen jälkeen hän työskenteli insinööritöissä koneteknologian alueella. Kulhia oli avioliitossa Ulla Christina o.s. Tallbergin kanssa vuosina 1939-1948 ja liitosta syntyi yksi poika, joka ei käytä isänsä sukunimeä. 1950-luvun alussa Kulhia innostui uudelleen ilmailusta ottaen lentotunteja ja sai lentokoneohjaajan todistuksen n:o 1380, lentäen uudelleen kunnostetulla Kulhia MK 2 -koneella muutamia lentoja.

Vapaa-aikaansa Mikko Kulhia vietti Hattulan huvilallaan, jonka hän oli saanut ennakkoperintönä isältään. Siellä hän säilytti rakentamiensa lentokoneiden osia autotallissa. Mikko Kulhia kuoli yksinäisenä ja pitkään sairastettuaan 1980-luvun lopussa. Hänet haudattiin Hattulan uuden kirkon hautausmaalle Yrjö-veljen haudan lähelle rinteeseen, josta näkee Vanajaveden yli rakkaalle huvilalle.

Viimeisen julkisen puheensa hän piti nuorimman veljenpoikansa häissä joulukuussa 1986 ja silloin, kuten aina, hän korosti suvun merkitystä. Lähimmät sukulaiset, poika perheineen, Sakari-veli ja Yrjö-veljen nuorin tytär Tytti Kulhia (nyk. Kulhia-Tarvainen) pitivät yhteyttä Mikko Kulhiaan loppuun asti.

Yksityishenkilönä Mikko Kulhia oli ristiriitainen ja vaikea. Toisaalta hän halusi pitää yhteyttä sukulaisiinsa ja auttaakin heitä, mutta toisaalta hän saattoi sanoa töksäyttää jyrkät mielipiteensä suoraan. Opintomatkat 1930-luvun Saksaan kuuluivat hänen mielipiteissään. Joulukorttiinkin piti kirjoittaa titteliksi dipl.ins. tai muuten hän soitti kiukkuisen puhelun.

Lähteet ja linkitMuokkaa

  • Merven Keisarin sukusivut elisanet.fi. Viitattu 20.11.2008.
  • Raunio, Jukka: Mikko Kulhia ja hänen lentokoneensa, Suomen Ilmailuhistoriallinen Lehti, 3/1998
  • Suomen Kuvalehti, Nuorukaisen Siivet, 11/1930
  • Aero, Ikaruksen seuraajat. Nuorukaisemme lentokoneenrakentajina, 8/1930
  • Aero, Nuoret lentokoneenrakentajat, 12/1930
  • Helsingin Sanomat (muistokirjoitus) 2.2.1990
  • Diplomi-insinöörit ja arkkitehdit 1982. Suomen teknillinen seura ja Tekniska förening i Finland. K.J. Gummeruksen kirjapaino, Jyväskylä 1982.
  • Suomen Valtiokalenteri 1973, 1974, 1975, 1976. Helsingin Yliopisto. Oy Weilin+Göös Ab, Helsinki 1973, 1974, 1975, 1976.