Mika Ala-Panula

suomalainen imitaattori ja ääninäyttelijä

Mika Ala-Panula on suomalainen imitaattori, spiikkeri, ääninäyttelijä ja media-alan yrittäjä.[1]

Mika Ala-Panula
Henkilötiedot
Syntynyt1970 lähde?
Ammatti Spiikkeri, ääninäyttelijä, imitaattori, media-alan yrittäjä
Näyttelijä
Aktiivisena 2001-
Palkinnot

Vuoden viihdetaiteilija 2007, Viihdeohjelmien SM-hopea, Viihdeohjelmien SM-pronssi

Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Hän aloitti imitoinnin harrastuksena ollessaan yläasteella vuonna 1984. Ensimmäinen imitoitava henkilö hänen repertuaarissaan oli yläasteen teknisen työn opettaja. Sittemmin vuosien saatossa ohjelmistoon karttui noin 50 tunnetun julkkiksen äänet. Vuonna 2014 Ala-Panula juhlisti 30-vuotista esiintymisuraansa ja lopetti samalla uransa esiintyjänä. Hän esiintyi 30 vuoden aikana tuhansilla keikoilla eri puolilla Suomea sekä myös Ruotsissa. Vuonna 2007 Esiintyvät Taiteilijat ry palkitsi hänet ansioistaan Vuoden viihdetaiteilija -tunnustuksella[2]. Ala-Panula on toiminut televisiossa juontajana muun muassa MTV3:n Pöllölaakson aarre -ohjelmassa vuosina 1995–1996. Imitaatioistaan hänet muistetaan muun muassa TV1:n Itse valtiaat -satiirisarjasta, jota hän teki koko sarjan olemassaolon ajan vuodesta 2001 vuoteen 2008. Parhaimmillaan hän teki sarjaan 14 vakiohahmon äänet. Hän on ollut myös dubbaamassa lukuisissa lastenelokuvissa ja -sarjoissa.

Ala-Panula toimii nykyään tuottajana omassa media-alan yrityksessään, jossa hän valmistaa äänituotantoa, radio- ja televisiomainoksia, yritys-, esittely- ja opetusvideoita sekä internet-sivustoja. Yritys on nimeltään Fixumedia ja sen toimipaikkana on Kauhajoki.[3][4]

Dubbaukset

muokkaa
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet

muokkaa
  1. Mika Ala-Panula
  2. Vuoden viihdetaiteilija (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Fixumedia (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Yhteystiedot (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.