Mikä mahtaa olla in

Irinan albumi 2014

Mikä mahtaa olla in on Irinan 10. lokakuuta 2014 julkaistu kuudes studioalbumi. Kaikki albumin kappaleet ovat artistin itsensä valitsemia suomalaisia 1970–2000-luvun kappaleita, jotka on albumille soittanut 13-henkinen orkesteri.[2] Albumin on tuottanut Arttu Takalo.[3] Albumi oli mukana Suomen virallisella albumilistalla vain kolmen viikon ajan ja sen paras sijoitus oli ensimmäisen viikon 15. sija.[1]

Mikä mahtaa olla in
Irina
Cover-albumin Mikä mahtaa olla in kansikuva
Cover-albumin tiedot
 Julkaistu 10. lokakuuta 2014
 Formaatti CD, digitaalinen
 Tuottaja(t) Arttu Takalo
 Tyylilaji pop, rock
 Kesto 41.52
 Levy-yhtiö Ratas Music
Listasijoitukset

Suomi Suomen virallinen lista: 15. [1]

Irinan muut julkaisut
Askeleita
2013
Mikä mahtaa olla in
2014
Seitsemän
2017

Albumilta julkaistiin 5. syyskuuta 2014 singlenä alun perin Jari Sillanpään levyttämä ”Bum bum bum” -kappale, jolla Irinan lisäksi laulaa myös Happoradio-yhtyeen solisti Aki Tykki.[4] Singlellä on mukana myös alun perin Pelle Miljoonan esittämä ”Vapaus on suuri vankila” -kappale.

Kappaleet

muokkaa
NroNimiSäv&sanAlkuperäinen esittäjäKesto
1.Mikä mahtaa olla inJukka Karjalainen [5]J. Karjalainen3.15
2.Bum bum bum (mukana Aki Tykki)Mika Toivanen, Veikko Siltsu [6]Jari Sillanpää3.09
3.Vapaus on suuri vankilaAri Taskinen, Pelle Miljoona [7]Pelle Miljoona2.57
4.Paikkasi minussaJiri Nikkinen [8]Jiri Nikkinen3.27
5.Bing Bong (mukana Tommy Lindgren)Maritta Kuula [9]Maritta Kuula4.47
6.Elämän nälkäMaija Paavonen [10]Pave Maijanen3.48
7.Hei heiMatti Ruohonen, Teppo Ruohonen [11]Matti ja Teppo2.59
8.Voin odottaaYari [12]Yari2.19
9.Eipä tiennyt tyttöZen Café, Samuli Putro [13]Zen Café5.09
10.UkkonenMaj Karma [14]Maj Karma3.32
11.Kukkia vai sidontaa (mukana Aki Tykki)Jiri Nikkinen [15]Jiri Nikkinen2.51
12.Älä unohda minuaV.V. Riihiluoma [16]Eurooppa 33.39

Arvostelut

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Irina - Mikä mahtaa olla in Musiikkituottajat. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 30.9.2016.
  2. Irina laittoi vanhoja kotimaisia kappaleita uusiksi, albumi ”Mikä mahtaa olla in” julkaistaan 10. lokakuuta Sony Music. Arkistoitu 11.10.2014. Viitattu 27.9.2014.
  3. Haverinen, Rea: Irinalta uusi levy - täynnä covereita The Voice. 1.9.2014. Viitattu 10.10.2014.
  4. Bum Bum Bum - Single iTunes. Viitattu 27.9.2014.
  5. Mikä mahtaa olla in Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  6. Bum bum bum Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  7. Vapaus on suuri vankila Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  8. Paikkasi minussa Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  9. Bing bong Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  10. Elämän nälkä Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  11. Hei hei Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  12. Voin odottaa Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  13. Eipä tiennyt tyttö Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  14. Ukkonen Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  15. Kukkia vai sidontaa Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  16. Älä unohda minua Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 27.9.2014.
  17. Meronen, Anniina: Irina: Mikä mahtaa olla in (Ratas Music Group) Keskisuomalainen. 13.10.2014. Viitattu 30.9.2016.