Miguel D’Escoto

(Ohjattu sivulta Miguel D'Escoto)

Miguel d’Escoto Brockmann (5. helmikuuta 19338. kesäkuuta 2017)[1] oli nicaragualainen katolinen pappi, poliitikko ja diplomaatti. Hän oli YK:n 63. yleiskokouksen puheenjohtaja 2008–2009. Hän oli sandinistihallituksen ulkoministeri 1979–1990.

D'Escoto syntyi Los Angelesissa mutta vietti lapsuutensa Nicaraguassa ja palasi Yhdysvaltoihin 1947 opiskelemaan. Hän meni Maryknollin seminaariin New Yorkissa 1953 ja hänet vihittiin papiksi 1961. Vuonna 1962 hän sai journalistiikan arvosanan Columbia Universitylta.

D'Escoto matkusteli paljon. 1960-luvulla hän avusti Chilessä Santiagon slummien asukkaita. Managuan joulukuun 1972 maanjäristyksen jälkeen hän avusti tuhon uhreja.

Hän oli perustamassa ns. kahdentoista ryhmää (Grupo de los Doce), jonka jäsenet tukivat FSLN:ää sen taistelussa Nicaraguan Anastasio Somozaa vastaan. Pian Somozan syrjäytyksen jälkeen hänet nimitettiin maan ulkoministeriksi. Hän oli mukana Contadora- ja Esquipulas-rauhanprosesseissa. Hän ajoi myös hallituksen päätöstä haastaa Yhdysvallat kansainväliseen oikeuteen puolisotilaallisten joukkojen tukemisesta maataan vastaan, mikä päättyi Yhdysvaltain tappioksi.

D'Escoto oli myös vuodesta 2007 presidentti Daniel Ortegan vanhempi neuvonantaja ulkopolitiikassa, ministerin arvolla.

Yleiskokouksen puheenjohtajana hän oli kansainvälisen talouskriisin vuoksi perustamassa ryhmää käymään läpi kansainvälistä finanssijärjestelmää. Ryhmän johtoon tuli nobelisti Joseph Stiglitz.[2] Hän arvosteli Israelin hyökkäystä Gazaan vuodenvaihteessa 2008–2009 "hirviömäiseksi", sekä turvallisuusneuvostoa, koska se ei kyennyt päättämään toimista sen suhteen.[3]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.