Migdal HaEmek
Migdal HaEmek (hepr. מגדל העמק) on kaupunki Israelin Pohjoisella hallintoalueella. Kaupunki on perustettu vuonna 1952 ja vuoden 2018 lopussa sen asukasluku oli 25 636.
Migdal HaEmek מִגְדַּל הָעֶמֶק |
|
---|---|
Migdal HaEmekin torni. |
|
![]() vaakuna |
|
![]() ![]() Migdal HaEmek |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Israel |
Hallintoalue | Pohjoinen |
Perustettu | 1952 |
Väkiluku (2018) | 25 636 |
Historia
muokkaaMigdal HaEmek perustettiin vuonna 1952 ja sen tarkoituksena oli asuttaa väliaikaisilla leireillä tuolloin asuneita juutalaisia siirtolaisia. Varsinaisesti kaupunki alkoi kuitenkin kasvaa vasta 1950-luvun loppupuolella, jolloin sinne perustettiin joitakin teollisuuslaitoksia, joista suurimmat valmistivat kosmetiikkaa. Kosmetiikka päätyi pääasiassa vientiin ja aikanaan vientitulojen laskettiin olevan per henkilö Migdal HaEmekissä Israelin korkein. Suuri osa kaupungin uusista asukkaista tuli Pohjois-Afrikasta ja etenkin Marokosta. Kaupunki Migdal HaEmekistä tehtiin vuonna 1988.[1]
Talous
muokkaaMigdal HaEmekin teollisuus käsittää nykyisin useita korkean teknologian yrityksiä.[1] Kaupungissa on kolme teollisuusaluetta, jotka työllistävät myös sitä ympäröivän alueen asukkaita.[2]
Väestö
muokkaaMigdal HaEmekin asukasluku vuoden 2018 lopussa oli 25 636.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 14 Mel-Nas, s. 207. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
- ↑ Migdal HaEmek Industrial Area Ministry of Economy and Industry. Arkistoitu 31.7.2018. Viitattu 31.7.2018. (englanniksi)
- ↑ List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Migdal HaEmeq) Central Bureau of Statistics. Viitattu 22.5.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Migdal HaEmek Wikimedia Commonsissa