Mieskuoro Euga

suomalainen mieskuoro

Mieskuoro Euga on Turussa, Tampereella ja Helsingissä toimiva mieskuoro, joka perustettiin vuonna 2011. Nuorista miehistä koostuva Euga on profiloitunut sekä perinteisen että kokeilevan mieskuoromusiikin esittäjäksi.

Kuoroa johtaa Visa Yrjölä (s.1992), joka aloitti johtamisopintonsa Klemetti-Opiston kuoronjohtokurssilla vuonna 2004. Yrjölän opinnot Sibelius-Akatemian kuoronjohtoluokalla alkoivat syksyllä 2011.

Keväällä 2013 kuoro sijoittui ensimmäiseksi Cornwallin kansainvälisessä mieskuorokilpailussa. Tampereen Sävel-kuorokatselmuksessa kesäkuussa 2013 kuoro palkittiin kahdella kultaleimalla ja Visa Yrjölä lisäksi kuoronjohtajapalkinnolla. Toukokuussa 2014 Euga edusti Suomea Wienin juhlaviikkojen avajaiskonsertissa. Huhtikuussa 2015 Euga voitti Tampereella järjestetyn Leevi Madetoja -mieskuorokilpailun kansainvälisen sarjan ja lisäksi kuoro sai myös erikoispalkinnon Einojuhani Rautavaaran Laulu oravasta -kappaleen esityksestä.

Saavutuksia muokkaa

 
  • 1. palkinto (alle 40 henkilön sarja) – VI kansainvälinen Cornwallin mieskuorokilpailu 2013
  • 2 kultaleimaa – Tampereen Sävel 2013
  • 1. palkinto – VI kansainvälinen Leevi Madetoja -mieskuorokilpailu 2015
  • Suomen edustaja – Wienin juhlaviikkojen avajaiskonsertti 2014

Aiheesta muualla muokkaa