Michael Nyqvist

ruotsalainen näyttelijä

Michael Nyqvist (oik. Rolf Åke Mikael Nyqvist; 8. marraskuuta 1960 Tukholma27. kesäkuuta 2017[2] Tukholma) oli ruotsalainen näyttelijä, joka tunnettiin parhaiten rooleistaan elokuvissa Kimpassa, Äideistä parhain, Kautokeinon kapina ja Millennium-trilogia. Viimeksi mainittu elokuvasarja nosti hänet kansainväliseen kuuluisuuteen, ja hän alkoi saada työtarjouksia ulkomailta (muun muassa Mission: Impossible – Ghost Protocol).

Michael Nyqvist
Mikael Nyqvist vuonna 2013.
Mikael Nyqvist vuonna 2013.
Henkilötiedot
Koko nimi Rolf Åke Mikael Nyqvist[1]
Syntynyt8. marraskuuta 1960
Tukholma, Ruotsi
Kuollut27. kesäkuuta 2017 (56 vuotta)
Tukholma
Ammatti näyttelijä ja kirjailija
Puoliso Catharina Nyqvist Ehrnrooth
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Elämä ja ura muokkaa

Nyqvist oli adoptoitu, ja hän vietti varhaisvuotensa lastenkodissa. Hänen biologinen isänsä on italialainen. Hän opiskeli Malmön teatterikorkeakoulussa ja tuli alun perin tunnetuksi Beck-televisioelokuvista 1990-luvulla. Hän kuului Dramatenin vakinaiseen näyttelijäkuntaan. Hän näytteli myös Klaus Härön suomalais-ruotsalaisessa elokuvassa Äideistä parhain. Nyqvist voitti elokuvasta Niin kuin taivaassa Ruotsin elokuvainstituutin Guldbagge-palkinnon.[3]

Yksityiselämä muokkaa

Michael Nyqvist asui Tukholmassa, ja hänen perheeseensä kuului suomalaissyntyinen vaimo Catharina Ehrnrooth[4] ja kaksi lasta.[5] Nyqvist vieraili usein Suomessa ja viihtyi siellä. Hän esiintyi myös Espoon kaupunginteatterissa 1990-luvun alkupuolella.[4]

Nyqvist kuoli keuhkosyöpään.[6]

Teoksia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Sveriges befolkning 1990. DVD-ROM. Ramsele: Svensk arkivinformation (SVAR), Riksarkivet. 2011. ISBN 978-91-88366-91-7
  2. Yleisradio: Ruotsalainen suosikkinäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut YLE Uutiset. 27.6.2017. Viitattu 27.6.2017.
  3. Ystävät muistelevat menehtynyttä Michael Nyqvistia: "Hän oli mahtava kollega" mtv.fi. Arkistoitu 27.10.2017. Viitattu 28.6.2017.
  4. a b Hällsten, Annika: Grabben som tog farväl. Hufvudstadsbladet, 29.6.2017, s. 24. Artikkelin verkkoversio.
  5. Matsson, Katarina: Mies joka vihaa naisia. Metro, 26.3.2009, s. 13.
  6. http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-4645098/Actor-Michael-Nyqvist-dies-aged-56-lung-cancer.html

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.