Michael Lindsay-Hogg

Michael Lindsay-Hogg (s. 5. toukokuuta 1940 New York)[1] on yhdysvaltalaissyntyinen elokuva-, televisio- ja teatteriohjaaja, joka on tehnyt valtaosan urastaan Britanniassa. Hän ohjasi 1960-luvulta alkaen monia musiikkiesitystallenteita muun muassa The Beatlesille ja vielä 1980-luvulla muun muassa The Rolling Stonesille ja Paul Simonille. Hänen ohjauksessaan syntyi myös The Beatlesin viime vaiheita kuvaava televisiodokumentti Let It Be (1970), jonka kuvausvaiheista tammikuussa 1969 Peter Jackson ohjasi vuonna 2021 ensiesitetyn lähes kahdeksantuntisen dokumenttisarjan The Beatles: Get Back.

Lindsay-Hogg ohjasi yhdessä Charles Sturridgen kanssa 1980-luvun arvostelu- ja yleisömenestykseksi nousseen televisiosarjan Mennyt maailma (Brideshead Revisited, 1981). Hänen muihin näytelmäelokuviinsa kuuluvat rikoskomedia Kauneuden kohde (The Object of Beauty, 1991),[2] irlantilaisesta kirjailijasta kertova Tähtitaivas (Frankie Starlight, 1993) ja Beckettin näytelmään perustuva Huomenna hän tulee (Waiting for Godot, 2001).

Vuonna 2011 ilmestyi Michael Lindsay-Hoggin omaelämäkerta Luck and Circumstance: A Coming of Age in Hollywood, New York and Points Beyond. Siinä hän kirjoittaa muun muassa suhteestaan Orson Wellesiin, jota on vihjailtu hänen biologiseksi isäkseen ilman että asiasta on saatu varmuutta. Lindsay-Hoggin äiti oli irlantilais-yhdysvaltalainen näyttelijä Geraldine Fitzgerald ja virallinen isä tämän tuolloinen puoliso, englantilainen Sir Edward Lindsay-Hogg, jolta poika on perinyt baronetin arvon.[3]

ElokuvaohjauksiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Wikidata, siellä 5 lähdettä ajalle ja 2 paikalle. Viitattu 12.12.2021.
  2. Ylänen, Helena: Täydellinen esine, täydellinen elämä. Helsingin Sanomat, 9.11.1991, s. 65. Näköislehti (maksullinen).
  3. Hodgson, Moira: A Director Casts About for Clues. The Wall Street Journal, 30.11.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.12.2021.