Metallic K.O.
Metallic K.O. on yhdysvaltalaisen protopunkyhtye Iggy & The Stoogesin vuonna 1976 julkaistu livealbumi.[1]
Metallic K.O. The Stooges | ||
---|---|---|
Livealbumin tiedot | ||
Äänitetty | 6. lokakuuta 1973 – 9. helmikuuta 1974[1] | |
Julkaistu | 1976[1] | |
Tuottaja(t) | Iggy Pop | |
Tyylilaji | protopunk[1] | |
Levy-yhtiö | Skydog | |
The Stoogesin muut julkaisut | ||
Raw Power 1973 |
Metallic K.O. 1976 |
Albumi sisältää yhtyeen kaksi esiintymistä. Toinen niistä on vuoden 1974 helmikuussa esitetty yhtyeen jäähyväiskonsertti, jonka jälkeen kului lähes 30 vuotta yhtyeen comebackiin. Albumi on tullut kuuluisaksi osittain sen takia, että konserttien aikana vihamielinen yleisö buuasi yhtyeelle ja heitti tätä kananmunilla ja pulloilla. Laulaja Iggy Pop puolestaan pilkkasi yleisöä. Tästä huolimatta Stooges esitti konsertit loppuun. Silminnäkijöiden mukaan laulaja Iggy Pop näytti yleisölle toistuvasti keskisormea. Yleisön vihamielinen reaktio on kuultavissa levyllä.[2]
Suurelta osin albumi sisältää sellaisia The Stoogesin kappaleita, joita ei ole koskaan nauhoitettu studioalbumille. Kappaleiden demoversioita on tosin julkaistu Heavy Liquid -kokoelmalevyllä.
Kappaleet
muokkaa- Heavy Liquid – 3.24
- I Got Nothing – 4.29
- Rich Bitch – 11.46
- Gimme Danger – 8.12
- Cock in My Pocket – 7.08
- Louie, Louie (Berry) – 3.41
- Raw Power – 5.47
- Head On – 8.30
- Gimme Danger – 7.11
- Search and Destroy – 8.44
- Heavy Liquid – 9.52
- Open Up and Bleed – 3.55
Muusikot
muokkaa- Iggy Pop - laulu
- James Williamson - kitara
- Ron Asheton - basso ja taustalaulu
- Scott Asheton - rummut
- Scott Thurston - piano ja huuliharppu
Arvostelut
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Thompson, Dave: Metallic KO - Iggy & the Stooges, Iggy Pop AllMusic. Viitattu 13.1.2020. (englanti)
- ↑ Trynka, Paul: Iggy Pop, - Open Up And Bleed. Sphere, 2007.
- ↑ Spotify: The Stooges - Metallic K.O. open.spotify.com. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Christgau, Robert: Robert Christgau: CG Book '70s: I robertchristgau.com. Viitattu 13.1.2020. (englanniksi)