Mervi Kytösalmi-Buhl

Mervi Kytösalmi-Buhl (s. 1948 Imatra) on Saksassa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja suomalaisen videotaiteen pioneeri. Kytösalmi-Buhlin varhaisimmat teokset ovat performansseja ja videoteoksia, joissa hän esiintyi usein videokameralle itse. Kytösalmi-Buhlin varhaiset videoteokset käsittelivät kehon suhdetta aikaan ja tilaan. Hänen uudempaan tuotantoonsa kuuluu valokuvaa, tekstiiliteoksia, installaatioita, esinekoosteita ja kollaaseja. Kytösalmi-Buhl hyödyntää teoksissaan usein käsityötekniikoita kuten virkkausta, ja materiaaleina löydettyjä esineitä tai kuvia. Hän on kertonut omalle taiteelliselle työskentelylleen tärkeiksi vaikutteiksi isoäidiltä perityn viehätyksen kankaisiin ja lankoihin sekä isän ja puolison puunkäsittelytaidon. Saimaan rannalla eletyn lapsuuden jälkinä teoksissa toistuvat taiteilijan mukaan vesi, paperi ja puu.[1] Vanhoista puisista puurokauhoista tehty teos Gutzeit on kunnianosoitus Vuoksen voimalle ja menneiden sukupolvien työlle.[1]

Opinnot muokkaa

Kytösalmi-Buhl kouluttautui taiteilijaksi Saksassa 1970- ja 1980-luvuilla. Hän opiskeli aluksi Kölnin taidekorkeakoulussa, josta siirtyi myöhemmin kuvanveistäjä ja performanssitaiteilija Klaus Rinken oppiin Düsseldorfin Taideakatemiaan. Vuonna 1762 perustettu Düsseldorfin Taideakatemia oli noihin aikoihin tunnettu kokeellisen taiteen tapahtumapaikka, jossa videotaiteen opetus käynnistyi jo vuonna 1976. Vuodesta 1978 Düsseldorfin taideakatemian vierailevana videotaiteen professorina toimi videotaiteen pioneeri ja Fluxus-liikkeessä aktiivisesti toiminut Nam June Paik, jonka ensimmäisiin opiskelijoihin Kytösalmi-Buhl kuului. Kytösalmi-Buhl valmistui Düsseldorfin Taideakatemiasta vuonna 1981.[2]

Näyttelyitä muokkaa

Kytösalmi-Buhlin videonauhoja on esitetty Saksassa jo 1970-luvun lopulla. Suomessa Kytösalmi-Buhlin teoksia nähtiin ensimmäisen kerran Vanhallla ylioppilastalolla Helsingin juhlaviikoilla vuonna 1981. Vuonna 1983 hän esitteli videotaidetta myös Turussa.[3] Samana vuonna Kytösalmi-Buhlin videoteoksia oli mukana myös ensimmäisessä suomalaisen videotaiteen katselmuksessa Long Beach Museumissa Yhdysvalloissa. Hän edusti Suomea myös Hanasaaren kulttuurikeskuksessa vuonna 1983 järjestetyssä pohjoismaisen videotaiteen symposiumissa.[4] Kytösalmi-Buhlin videoteoksia on ollut mukana yhteisnäyttelyissä, videotaidetapahtumissa ja näytöksissä monissa eri maissa. Suomessa teoksia on ollut esillä muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmanäyttelyssä Oikeilla jäljillä vuonna 2010, yksityisnäyttelyssä Käden salaisuus Imatran taidemuseossa vuonna 2014[5] sekä kansainvälisessä nykytaiteen katselmuksessa ARS22: Eläviä kohtaamisia / Living encounters Nykytaiteen museo Kiasmassa vuonna 2022.

Palkinnot ja tunnustukset muokkaa

Vuonna 2023 Olga ja Vilho Linnamon Säätiö myönsi Kytösalmi-Buhlille Linnamo-palkinnon, joka jaetaan joka toinen vuosi tunnustuksena taiteellisessa työssä osoitetusta avarakatseisuudesta ja kokeilevuudesta. Palkintolautakunnan mukaan Kytösalmi-Buhlille myönnetty palkinto on "tunnustus merkittävälle, omaa polkuaan raivanneelle yksilölliselle äänelle Suomen taiteen kentällä."[6]

Videoteoksia muokkaa

  • Sinisukka (1974)
  • Marcel (1983)
  • Haarband (1982)
  • Trip (1982)
  • Angelo (1981)
  • 2=2+1=3 (1979)
  • Päänliikunta (1979)
  • Rot-Weiss (1978-1979)
  • Silmä (1978)
  • Laastari (1978)
  • Hyrrä (1978)

Lähteet muokkaa

  1. Minna Karila: Oman tiensä kulkija. Töölöläinen, 2/2024.
  2. Riikka Niemelä: Performatiiviset jäljet. Teos ja tallenne esityslähtöisessä mediataiteessa, s. 187-191. Turun yliopisto, 2019.
  3. Riikka Niemelä: Performatiiviset jäljet. Teos ja tallenne esityslähtöisessä mediataiteessa, s. 203. Turun yliopisto, 2019.
  4. Perttu Rastas, "Töpselitaide virtaa Suomeen": Sähkömetsä - Suomalaisen videotaiteen ja kokeellisen elokuvan historiaa Suomessa 1933-1998., s. 193. Valtion taidemuseo, 2007.
  5. Mikael Mikkonen, "Imatran taidemuseossa paljon kävijöitä kesällä – Käden salaisuus -näyttely vetää yleisöä", 25.7.2014. yle.fi.
  6. Olga ja Vilho Linnamon säätiön verkkosivu linnamonsaatio.fi.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Rantanen, Tytti, "Muodonmuutoksia - ruumiinkuvauksen risteyskohtia". Suomalaisen mediataiteen ensimmmäinen vuosisata, Helsinki: Parvs, 2023.
  • Niemelä, Riikka, Performatiiviset jäljet. Teos ja tallenne esityslähtöisessä mediataiteessa, Turku: Turun yliopisto, 2019.
  • Rastas, Perttu, "Töpselitaide virtaa Suomeen". Sähkömetsä - Suomalaisen videotaiteen ja kokeellisen elokuvan historiaa Suomessa 1933-1998. Helsinki: Valtion taidemuseo, 2007.

Aiheesta muualla muokkaa