Avaa päävalikko

Merikoura (Alcyonium digitatum) on nahkakoralleihin kuuluva pehmytkorallilaji, joka elää luonnonvaraisena Koillis-Atlantissa.[2][3] Lajista käytetään useissa kielissä pahaenteistä nimitystä ’kuolleenkoura’, sillä se voi muistuttaa rannalle ajautuneena katkennutta ja pöhöttynyttä kättä.[3]

Merikoura
Tote Meerhand (Alcyonium digitatum) 2.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Polttiaiseläimet Cnidaria
Luokka: Korallieläimet Anthozoa
Alaluokka: Sulkakorallit Octocorallia
Lahko: Pehmytkorallit Alcyonacea
Heimo: Nahkakorallit Alcyoniidae
Suku: Alcyonium
Laji: digitatum
Kaksiosainen nimi

Alcyonium digitatum
Linnaeus, 1758 [1]

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Merikoura Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Merikoura Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Merikourayhdyskunta, joka on työntänyt polyyppinsa näkyviin.

Merikoura muodostaa enintään 20 senttimetriä leveitä ja korkeita, epäsäännöllisen muotoisia yhdyskuntia, jotka muistuttavat koostumukseltaan lihaa tai nahkaa.[4][5] Yhdyskunta jakautuu alle kymmeneen sormimaiseen ulokkeeseen, jotka ovat yleensä vähintään 2 senttimetriä paksuja.[4] Muiden nahkakorallien tapaan merikouralla ei ole varsinaista tukirankoa mutta sen mesogleassa on jonkin verran kalkkineulasia eli skleriittejä.[2] Yleisväritykseltään se on valkoinen tai himmeänoranssi, harvemmin kellertävä tai rusehtava.[6]

Merikouran polyypeilla on kahdeksan pientä pyyntilonkeroa, jotka saavat sen pinnan näyttämään pehmeältä ja pörröiseltä.[3][5] Yksittäiset polyypit tulevat näkyviin veden alla ja voivat vetäytyä vaaratilanteessa runkokunnan sisään.[2][5] Polyypit ovat läpikuultavan valkoiset mutta muuttuvat vaaleanpunaisiksi, kun niiden sukurauhaset kypsyvät syystalvella.[4][6]

LevinneisyysMuokkaa

Merikoura elää alkuperäisenä Koillis-Atlantin lauhkeissa ja viileissä vesissä.[3] Sitä tavataan Islannin etelärannikolla sekä Atlantin itärannikolla Norjan lähivesiltä Biskajanlahdelle asti. Erityisen yleinen se on Britteinsaarten ympäristössä. Välimerestä se puuttuu kokonaan.[3][5]

ElinympäristöMuokkaa

 
Tämä merikoura näyttää enemmän kuolleelta jalalta kuin kädeltä.

Merikoura elää matalassa rantavedessä noin 50 metrin syvyyteen asti ja voi peittää hyvinkin laajoja alueita merenpohjasta.[3][4] Tavallisesti se kasvaa vähäleväisten kallioiden ja kivien päällä – joskus se voi kiinnittyä jopa elävän taskuravun tai kotilon pinnalle.[4][5] Se viihtyy erityisesti voimakkaissa virtauspaikoissa, joissa sen ulottuville kulkeutuu runsaasti planktonia.[3]

LisääntyminenMuokkaa

Merikoura vaipuu lepotilaan syksyn ja talven ajaksi, jolloin se vetää polyyppinsa runkokunnan sisään.[3] Lepoaikana polyyppien sukurauhaset kypsyvät ja yhdyskunnan pinnalle kertyy leviä ja polyyppieläimiä, jotka värjäävät sen vähitellen ruskehtavaksi tai punertavaksi.[5] Herätessään lepotilasta keväällä se luo uloimman kerroksensa ja karistaa samalla levät ja muut eliöt pinnaltaan.[3]

Kutu tapahtuu joulu–tammikuussa, jolloin polyypit vapauttavat sukusolunsa meriveteen, jossa ne hedelmöittyvät. Alkiot ajelehtivat veden mukana viikon ajan, kunnes niistä kehittyy uintitaitoisia planula-toukkia.[5] Päivän tai parin kuluttua toukat laskeutuvat merenpohjaan ja muuttuvat polyypeiksi. Joskus planula-toukka joutuu kuitenkin uimaan pitkiä matkoja ennen kuin se löytää sopivan kasvualustan. Tällöin laji leviää kauemmaksi alkuperäiseltä kasvupaikaltaan.[5]

Valtaosa yhdyskunnista on joko täysin uros- tai naaraspuolisia. Joskus ne ovat kuitenkin hermafrodiitteja eli ne kykenevät tuottamaan sekä naaras- että koiraspuolisia sukusoluja. Yhdyskunnista tulee sukukypsiä yleensä toisen elinvuoden aikana, joskus kuitenkin vasta kolmannen tai neljännen elinvuoden aikana. Yksittäinen yhdyskunta voi elää jopa yli 20 vuoden ikäiseksi.[5]

RavintoMuokkaa

Merikoura käyttää ravinnokseen planktonia, jota se pyydystää useita kertoja päivässä polyypit ojentautuneina. Polyypit vetävät planktoneliöitä luokseen liikuttamalla rytmikkäästi pinnallaan olevia värekarvoja – samalla ne saavat happea.[5]

Suojelu ja uhatMuokkaa

Merikoura on elinvoimainen laji.[5]

LähteetMuokkaa

  1. Alcyonium digitatum (Linnaeus, 1758) World Register of Marine Species. Viitattu 29.2.2012.
  2. a b c ZOO Suuri eläinkirja, 6. osa, s. 61. Suomentanut Marja Martin, Seppo Räsänen & Karin Tuominen. Porvoo: WSOY, 1980. ISBN 951-0-08251-1.
  3. a b c d e f g h i Dead Man’s Fingers Marine Wildlife Encyclopedia. Oceana. Viitattu 29.2.2012. (englanniksi)
  4. a b c d e Dead men’s fingers (Alcyonium digitatum) Marine Species Identification Portal. ETI BioInformatics. Viitattu 29.2.2012. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j k Dead man’s fingers (Alcyonium digitatum) ARKive. Viitattu 29.2.2012.
  6. a b B.E. Picton & C.C. Morrow: Alcyonium digitatum Linnaeus, 1758 Encyclopedia of Marine Life of Britain and Ireland. National Museums of Northern Ireland. Viitattu 29.2.2012. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa