Merijuolavehnä eli haprajuola (Elytrigia juncea, syn. Elymus farctus) on monivuotinen heinäkasvi, joka muistuttaa juolavehnää (Elymus repens). Sitä tavataan Euroopan ja lähimaanosien merenrannoilla.

Merijuolavehnä
Elytrigia-juncea.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Kladi: Commelinids
Lahko: Poales
Heimo: Heinäkasvit Poaceae
Suku: Juolavehnät Elytrigia
Laji: juncea
Kaksiosainen nimi

Elytrigia juncea
(L.) Nevski

Katso myös

 Commons-logo.svg Merijuolavehnä Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Merijuolavehnä kasvaa 15–50 senttimetriä korkeaksi. Sen varsi ja lehdet ovat sinivihreät ja siniharmaat. Kukintona on 4–20 cm pitkä harsu tähkä. Tähkässä on 4–9 3–8-kukkaista 15–28 millimetriä pitkää tähkylää. Merijuolavehnä risteytyy helposti juolavehnän kanssa.[1]

LevinneisyysMuokkaa

Merijuolavehnän levinneisyysaluetta ovat Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän merenrannat. Se kasvaa Välimeren, Mustanmeren, Itämeren, Pohjanmeren ja Iso-Britannian, Irlannin, Ranskan, Espanjan ja Portugalin alueiden Atlantin valtameren rannoilla.[2] Pohjoismaissa merijuolavehnä on eteläinen merenrantahietikoilla kasvava laji.[1]

Merijuolavehnä SuomessaMuokkaa

Suomessa kasvaa merijuolavehnän alalaji merivehnä (Elymus farctus ssp. boreoatlanticus, aiemmin Elymus farctus ssp. boreali-atlanticus).[3] Se on rauhoitettu laji ja arvioitu vaarantuneeksi, aiemmin äärimmäisen uhanalaiseksi.[4][5] Merivehnän kasvupaikkoja tunnetaan Suomessa Kemiönsaaren Öröstä, Paraisten Jurmosta ja Hangosta.[6]

LähteetMuokkaa

  1. a b Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 856. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  2. Anderberg, A.: Strandkvickrot (Elytrigia juncea (L.) Nevski) (Merijuolavehnän levinneisyys Maan pohjoispuolella) Den virtuella floran. Naturhistoriska riksmuseet. (ruotsiksi)
  3. Hämet-Ahti, L., Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila., P. & Väre, H. 2005: Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen – Lutukka 21:41–85.
  4. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 194. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3805-8.
  5. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  6. Ryttäri, T., Kalliovirta, M. & Lampinen, R. (toim.): Suomen uhanalaiset kasvit. Helsinki: Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-6593-2.

Aiheesta muuallaMuokkaa