Avaa päävalikko

Merijuolavehnä eli haprajuola (Elytrigia juncea, syn. Elymus farctus) on monivuotinen heinäkasvi, joka muistuttaa juolavehnää (Elymus repens). Sitä tavataan Euroopan ja lähimaanosien merenrannoilla.

Merijuolavehnä
Elytrigia-juncea.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Kladi: Commelinids
Lahko: Poales
Heimo: Heinäkasvit Poaceae
Suku: Juolavehnät Elytrigia
Laji: juncea
Kaksiosainen nimi

Elytrigia juncea
(L.) Nevski

Katso myös

 Commons-logo.svg Merijuolavehnä Commonsissa

Sisällysluettelo

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Merijuolavehnä kasvaa 15–50 senttimetriä korkeaksi. Sen varsi ja lehdet ovat sinivihreät ja siniharmaat. Kukintona on 4–20 cm pitkä harsu tähkä. Tähkässä on 4–9 3–8-kukkaista 15–28 millimetriä pitkää tähkylää. Merijuolavehnä risteytyy helposti juolavehnän kanssa.[1]

LevinneisyysMuokkaa

Merijuolavehnän levinneisyysaluetta ovat Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän merenrannat. Se kasvaa Välimeren, Mustanmeren, Itämeren, Pohjanmeren ja Iso-Britannian, Irlannin, Ranskan, Espanjan ja Portugalin alueiden Atlantin valtameren rannoilla.[2] Pohjoismaissa merijuolavehnä on eteläinen merenrantahietikoilla kasvava laji.[1]

Merijuolavehnä SuomessaMuokkaa

Suomessa kasvaa merijuolavehnän alalaji merivehnä (Elymus farctus ssp. boreoatlanticus, aiemmin Elymus farctus ssp. boreali-atlanticus).[3] Se on rauhoitettu laji ja arvioitu vaarantuneeksi, aiemmin äärimmäisen uhanalaiseksi.[4][5] Merivehnän kasvupaikkoja tunnetaan Suomessa Kemiönsaaren Öröstä, Paraisten Jurmosta ja Hangosta.[6]

LähteetMuokkaa

  1. a b Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 856. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  2. Anderberg, A.: Strandkvickrot (Elytrigia juncea (L.) Nevski) (Merijuolavehnän levinneisyys Maan pohjoispuolella) Den virtuella floran. Naturhistoriska riksmuseet. (ruotsiksi)
  3. Hämet-Ahti, L., Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila., P. & Väre, H. 2005: Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen – Lutukka 21:41–85.
  4. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, s. 194. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3805-8.
  5. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  6. Ryttäri, T., Kalliovirta, M. & Lampinen, R. (toim.): Suomen uhanalaiset kasvit. Helsinki: Tammi, 2012. ISBN 978-951-31-6593-2.

Aiheesta muuallaMuokkaa