Melodifestivalen 1965

Melodifestivalen 1965 (tuolloin tunnettu nimellä Svensk sångfestival) oli Ruotsissa järjestetty laulukilpailu, jossa valittiin Ruotsin edustuskappale vuoden 1965 Eurovision laulukilpailuun, Ruotsi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun 1964, joten Melodifestivalen pidettiin nyt vuoden tauon jälkeen. Ruotsin edustajaksi valittiin sisäisesti Ingvar Wixell, ja kilpailussa valittiin hänelle vain edustuskappale. Kyseessä on ainoa kerta, jolloin Melodifestivalenissa sama artisti on esittänyt kaikki kappaleet. Kuuden kappaleen kilpailu järjestettiin 13. helmikuuta Cirkuksessa Tukholmassa. Voittokappaleen valitsivat 11 ympäri Ruotsia kokoontunutta alueraatia, joista kullakin oli vaihtoehtona antaa joko kolmelle suosikilleen pisteitä kaavalla 1-3-5, kahdelle suosikilleen pisteitä kaavalla 6-3 tai yhdelle suosikilleen yhdeksän pistettä. Voittokappaleeksi valittiin Annorstädes vals, joka käännettiin kansainvälistä Eurovision laulukilpailua varten englanniksi nimellä Absent Friend.

Eurovision laulukilpailu 1965
Ruotsi Ruotsin euroviisukarsinta
Melodifestivalen 1965
Päivämäärä 13. helmikuuta 1965
Tapahtumapaikat Cirkus, Tukholma
Juontaja(t) Birgitta Sandstedt
Kapellimestari William Lind
Mats Olsson
Hans Wahlgren
Valintamenetelmä alueraadit
Voittaja Ingvar Wixell
Annorstädes vals
1963 1966
Numero Kappale Lauluntekijä(t) Kapellimestari Pisteet Sija
1 "Stilla och tyst" Owe Thörnqvist Mats Olsson 28 2
2 "Kommer vår" Bobbie Ericson, Bo Eneby Hans Wahlgren 5 4
3 "Varm i dej" Bo Nilsson William Lind 2 5
4 "Förtrollad stad" Torbjörn Lundqvist, Bo Setterlind Hans Wahlgren 13 3
5 "Väldigt vacker" Georg Riedel, Berndt Rosengren Hans Wahlgren 1 6
6 "Annorstädes vals" Dag Wirén, Alf Henrikson William Lind 50 1

Pistetaulukko

muokkaa
Kappale Sundsvall Norrköping Tukholma Malmö Luulaja Växjö Falun Göteborg Uumaja Örebro Karlstad Yht.
Stilla och tyst 1 5 5 3 3 - 5 1 3 1 1 28
Kommer vår - - - - 1 - 1 3 - - - 5
Varm i dig - 1 - - - 1 - - - - - 2
Förtrollad stad 3 - 1 - - 3 - - - 3 3 13
Väldigt vacker - - - 1 - - - - - - - 1
Annorstädes vals 5 3 3 5 5 5 3 5 6 5 5 50

Lähteet

muokkaa