Maximilan "Max" Stiepl (23. maaliskuuta 1914 Wien27. elokuuta 1992) oli itävaltalainen pikaluistelija, joka Itävallan Saksaan liittämisen jälkeen edusti Saksaa.

Mitalit
Maa:  Itävalta, Saksa
Miesten pikaluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Garmisch-Partenkirchen 1936 10 000 metriä
Yleisluistelun MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Oslo 1937 yhteispisteet
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Hamar 1934 yhteispisteet

Max Stiepl osallistui 1930-luvulla kaikkiaan 12 kertaa niin MM- kuin EM-kisoihin vuodesta 1934 lähtien. Heti ensimmäisissä EM-kisoissaan 1934 Hamarissa hän otti yhteispisteissä hopeaa ja teki 5 000 metrillä uuden maailmanennätyksen. Saman vuoden MM-kisoissa hän sijoittui neljänneksi. Sen jälkeisissä EM- ja MM-kisoissa Stiepl oli kaikissa 10 parhaan joukossa. Parhaimmaksi saavutukseksi muodostui Oslon vuoden 1937 MM-kisojen yhteispisteiden pronssi.

Olympiakisoihin Stiepl osallistui Garmisch-Partenkirchenissä 1936. Hän luisteli kolme pisintä matkaa sijoittuen 1 500 metrillä ja 5 000 metrillä viidenneksi ja 10 000 metrillä hän saavutti pronssia. [1]

Max Stiepl jatkoi pikaluistelu-uraansa maailmansodan jälkeen uudelleenitsenäistyneen Itävallan väreissä. St. Mortzin vuoden 1948 olympialaisissa hän ei enää ollut huippukunnossa, jota osoittaa sijoitukset: 1 500 metrillä 38., 5 000 metrillä 24. ja 10 000 metrillä 10. Viimeisen kerran hän edusti maataan vuoden 1951 MM-kisoissa. Maansa mestaruuden Stipel voitti kaikkiaan 10 kertaa vuosina 1934-1938, 1943, 1947-1950. Itävallan "Anschlussin" jälkeen hän edusti Saksaa ja sijoittui kolme kertaa toiseksi Saksan mestaruuskilpailuissa. Kovin kotimainen kilpakumppani ennen sotia Stieplille oli Karl Wazulek.[2]

Henkilökohtaiset parhaat tulokset muokkaa

[3]

  • 500m 44,9 2.18,8 (5. helmikuuta 1938 Davos)
  • 1 500m 2.18,8 (6. helmikuuta 1938 Davos)
  • 3 000m 4.57,8 (22. tammikuuta 1938 Oslo)
  • 5 000m 8.18,9 (3. helmikuuta 1934 Davos)
  • 10 000m 17.25,3 (14. helmikuuta 1937 Oslo)

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Sports Reference LLC
  2. Statische Jahrbuch 2015 im Eisschnelllauf und Shorttrack Deutsche Eisschnellauf Gemeinschaft e. V. Arkistoitu 13.4.2016. Viitattu 21.5.2017. (saksaksi)
  3. SpeedSkatingBase