Max Petrelius

suomalainen valokuvaaja

Max Petrelius (5. toukokuuta 1940 Joensuu16. marraskuuta 2008) oli suomalainen muoti- ja mainosvalokuvaaja,[1] jota on sanottu "Suomen David Baileyksi". Hän aloitti muotokuvaajana, mutta varsin pian muoti ja mainonta olivat hänen päätyötään.[1]

Petrelius opiskeli Tukholmassa 1958–1960 Rolf Winquistin oppilaana ja teki opintomatkoja Ranskaan. Hänellä oli Helsingissä studio 1960–1987, ja hän koulutti työnsä ohessa tulevia valokuvaajia.[1] 1960-luvulla hän nousi muotikuvillaan tähdeksi, jonka studioajasta lehdet, muotialan yritykset ja mainostoimistot kilpailivat.[2]

Petrelius teki yhteistyötä Vuokko Nurmesniemen kanssa vuodesta 1964,[1] Petreliuksen kuvat Nurmesniemen tuotannosta levisivät ulkomaisiin muoti- ja taidejulkaisuihin. Myös Artek käytti Petreliuksen palveluksia.lähde?

Petrelius sai 1969 taiteen valtionpalkinnon ensimmäisenä valokuvaajana. Vuonna 2000 hänelle myönnettiin taiteilijaeläke.[3]

Petreliuksen oppilaita olivat muun muassa Henrik Schütt, Seppo Konstig, Antti Pullinen, Ulla Finnilä ja Sebastian Nurmi, jotka ovat pitäneet yhteisnäyttelynkin.[1][4]

Petrelius oli myös menestyvä avomerikilpapurjehtija, joka suunnitteli useita omia ja muiden veneitä. Hän oli HSS:n jäsen kuolemaansa saakka.lähde?

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Valokuvataiteen museo
  2. Sartti, Seija: Muotikuvauksen uudistaja oli aikansa supertähti, HS Muistot 2008. Viitattu 6.5.2015
  3. Taitelijaeläkkeitä ansioituneille taiteilijoille ([vanhentunut linkki]) OKM Tiedote. 28.4.2000. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu . Viitattu 26.3.2012.
  4. Mainosten kuvat esillä Karjaalla Ts.fi 8.9.2002 viitattu 13.6.2009

Aiheesta muuallaMuokkaa