Max Lilja (s. 27. lokakuuta 1975) on suomalainen muusikko. Hän on yksi Apocalyptica-yhtyeen perustajajäsenistä ja oli yhtyeen aktiivijäsen vuosina 1996–2001. Lilja on ollut Tarja Turusen studio- ja kiertuebändin jäsen vuodesta 2007 alkaen ja aktiivinen sellisti, joka on soittanut monien suomalaisten ja kansainvälisten artistien kanssa. Urallaan Lilja on soittanut satoja konsertteja yli 50 maassa. Vuonna 2013 hän julkaisi ensimmäisen soololevynsä, Plays Electronica By One Cello, joka esittelee hänet säveltäjänä ja sähköistetyn sellon mestarina.kenen mukaan?

Max Lilja
Henkilötiedot
Syntynyt27. lokakuuta 1975 (ikä 48)
Ammatti muusikko, säveltäjä, lauluntekijä
Muusikko
Aktiivisena 1996-
Tyylilajit electronica, sellorock, klassinen, sinfoninen metalli
Soittimet sello, sähkösello
Yhtyeet Apocalyptica, Tarja Turunen, Hevein, Tekijä Tuntematon
Aiheesta muualla
Kotisivut

Ura muokkaa

Alkuajat muokkaa

Liljan ensimmäinen instrumentti oli viulu, joka vaihtui selloon kahden vuoden soittamisen jälkeen. Nuorena soittamisen aloittanut Lilja opiskeli vuosina 1983–1984 Panu Saaren harjoitusoppilaana Sibelius-Akatemiassa, minkä johdosta hänet hyväksyttiin 1985 iästään huolimatta Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen. Siellä hänen opettajiaan vuosina 1985–1993 olivat Hannu Kiiski, Kazimierz Michalic ja tohtori Raimo Sariola. Käymillään musiikkileireillä Lilja esitti sellometallia sellistiystäviensä kanssa. Vuonna 1993 Lilja hyväksyttiin Sibelius-Akatemiaan, jossa häntä opettivat Raimo Sariola ja professori Arto Noras. Vuosina 1994–1996 hän oli sinfoniaorkesteri Vivon soolosellisti ja 1995 Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin soolosellisti. Ensimmäisen sellometallikeikkansa Lilja soitti vuonna 1995.

Vuodet Apocalypticassa muokkaa

  • 1996 – Apocalyptica perustetaan, yhtye solmii levytyssopimuksen indie-levy-yhtiö Zen Gardenin kanssa, yhtyeen ensilevy Plays Metallica By Four Cellos julkaistaan, kiertueet alkavat
  • 1997 –Apocalyptican kiertueita, yhtyeen debyyttilevy julkaistaan ympäri maailman, lopettaa opiskelun Sibelius-Akatemiassa
  • 1998 – toinen Apocalyptica-levy Inquisition Symphony julkaistaan
  • 1999 – kiertueita Apocalyptican kanssa, sellistinä Mestarit Areenalla -kiertueella
  • 2000 – kolmas Apocalyptica levy Cult julkaistaan
  • 2001 – viimeiset kiertueet Apocalyptican kanssa
  • 2002 – liittyy suomalaiseen multimetalliyhtyeeseen Hevein
  • 2003 – sellistinä Suomen Kansallisoopperassa
  • 2004 – Tekijä Tuntematon perustetaan
  • 2005 – Hevein-yhtyeen ensilevy Sound Over Matter julkaistaan maailmanlaajuisesti, Tekijä Tuntematon -yhtyeen ensilevy Rakkauden Ovi julkaistaan
  • 2006 – täydellisen soundin etsiskelyä, ajatus soololevystä syntyy
  • 2007 – aloittaa Tarja Turusen kiertue- ja studioyhtyeessä
  • 2008 – toinen Tekijä Tuntematon -levy Syksyllä Minäkin julkaistaan, Headfake + 1 -kiertueella Living Colour -yhtyeen Doug Wimbishin ja Will Calhounin kanssa
  • 2009 – täydellisen soundin etsintää, kiertueita Tarjan kanssa
  • 2010 – soololevyn säveltämistä ja demotusta, kiertueita Tarjan kanssa
  • 2011 – soololevyn demotusta ja äänittämistä, kiertueita Tarjan kanssa
  • 2012 – soololevyn äänittämistä, tuottamista ja miksaamista, kiertueita Tarjan kanssa
  • 2013 – ensimmäinen soololevy Plays Electronica By One Cello julkaistaan

Lähteet muokkaa

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.