Max Hussarek von Heinlein
Max Hussarek von Heinlein (3. toukokuuta 1865 Pressburg, Slovakia – 6. maaliskuuta 1935 Wien)[1] oli itävaltalainen paroni, oikeustieteilijä ja virkamies, joka toimi Itävallan pääministerinä ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa heinäkuusta lokakuuhun 1918.
Hussarek toimi vuosina 1895–1897 kanonisen oikeuden professorina Wienin yliopistossa ja sen jälkeen virkamiehenä Itävallan kulttuuri- ja opetusministeriössä, vuodesta 1906 osastopäällikkönä.[2] Vuosina 1911–1917 hän oli opetusministerinä kolmessa peräkkäisessä hallituksessa. Hussarek nimitettiin pääministeriksi 25. heinäkuuta 1918.[1] Hän uskoi hajoamaisillaan olevan valtakunnan olevan pelastettavissa vain muuttamalla se liittovaltioksi. Hän ehdotti autonomisen Kroatian valtion luomista ja esitteli 16. lokakuuta keisari Kaarle I:lle niin sanotun lokakuun manifestin. Siinä kaksoismonarkian itävaltalainen puolisko julistettiin liittovaltioksi, joka koostuisi neljästä osasta: saksalaisesta, tšekkiläisestä, eteläslaavilaisesta ja ukrainalaisesta. Puolalaisille annettiin oikeus erota valtakunnasta ja liittyä Puolaan. Vaikka Unkari jäikin manifestin ulkopuolelle, unkarilaiset saivat vastarinnallaan vesitettyä tämän viimeisen yrityksen uudistaa Itävalta-Unkaria. Seurauksena oli kuitenkin kansallisten neuvostojen perustaminen valtakunnan eri osiin, mikä käytännössä johti Habsburgien valtakunnan sisäiseen hajoamiseen.[3][1] Hussarek erosi pääministerin tehtävistä 27. lokakuuta 1918.[1] Hän jatkoi myöhemmin yliopistonopettajana ja toimi Punaisen Ristin paikallisena johtajana Wienissä ja Ala-Itävallassa.[2][1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Max Hussarek, Baron Hussarek von Heinlein (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 13.7.2013.
- ↑ a b Nordisk familjebok, täydennysosa (1924), s. 513–514 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 13.7.2013.
- ↑ Austria (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 13.7.2013.